LAB Pro julkaisee ammattiyhteisölle suunnattuja artikkeleita, jotka voivat olla mm. katsauksia oman alan opetuksen kehitykseen, hankkeiden kuulumisia tai perusteltuja kannanottoja ajankohtaiseen keskusteluun.
ISSN: 2670-2045

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on valtavan haasteen edessä, sillä nykyinen väestörakenne johtaa väistämättä siihen, että yhä suurempi joukko ihmisiä tarvitsee hoivaa, mutta hoitajia on yhä vähemmän. Jo nykytilanteessa vain noin kolmasosa suomalaisista hoitaa loppua kahta kolmannesta, joihin kuuluvat lapset ja vanhukset. Innovaatioita tarvitaan tehostamaan palveluita, että hyvää hoitoa pystytään tarjoamaan myös tulevaisuudessa ja tässä ammattikorkeakouluilla olisi paljon tarjottavaa hyvinvointialueille. Tässä artikkelissa kerrotaan innovaatiosta tarkoituksenmukaisena organisaatiotason muutoksena, jonka tarkoituksena on tuottaa parempia tuloksia verrattuna siihen, kuinka asiat nyt tehdään. Organisaatiokulttuuri ohjaa ihmisten toimintaa organisaatiossa, mikä perustuu sen jäsenten yhteisiin olettamuksiin ja arvoihin.