Kestävä siirtymä vaatii osallistamista ja luottamusta

Kirjoittaja: Marja Jordberg-Gilabert

MAMIKSA-hanke (LAB 2026) osallistui JTP Groundwork Finland Technical Regional Forum – konferessiin maaliskuussa 2026 ja siellä keskusteluissa nousi esiin inhimilliset arvot ja kestävyyssiirtymän merkitys ihmisille, joita murros vanhan elinkeinon muutoksessa koskettaa. Irlannin Midlandsilla tämä kysymys on hyvin konkreettinen. Sama kysymys on keskiössä myös suomalaisten maaseudun elinkeinojen murroksessa.

Irlannin esimerkki

Padraig Boland, alueellinen ammatillisen koulutuksen ja koulutussuunnittelun johtaja, kuvaa turvetta paljon muuksikin kuin luonnonvaraksi. Se on ollut vuosikymmenten ajan alueen yhteisöjen perusta. Monet kylät syntyivät turveteollisuuden ympärille 1940-luvulla, ja kokonaiset sukupolvet rakensivat elämänsä sen varaan. Turve tarjosi työn, toimeentulon ja yhteisöllisyyden – samalla siitä tuli osa paikallista identiteettiä.

Kun Irlanti alkoi luopua turpeen käytöstä osana vihreää siirtymää, kyse ei ollut vain energiapoliittisesta päätöksestä. Monille ihmisille muutos näyttäytyi uhkana omalle tulevaisuudelle ja koko yhteisön jatkuvuudelle. Miten käy työpaikoille? Entä yhteisöille, jotka ovat rakentuneet yhden elinkeinon ympärille? (Boland 2026.)

Bolandin (2026) mukaan juuri tässä kohtaa korostuu oikeudenmukaisen siirtymän merkitys. Just Transition -ajattelussa onnistumista ei mitata pelkästään vähentyneillä hiilidioksidipäästöillä, vaan sillä, miten ihmiset pärjäävät muutoksen keskellä. Tavoitteena on, ettei kukaan jää siirtymän ulkopuolelle. Keskeistä on ollut ihmisten kuunteleminen ja heidän osaamisensa tunnistaminen. Muutosta ei voida toteuttaa ylhäältä käsin ilman ymmärrystä siitä, millaisia tunteita ja pelkoja se herättää paikallisissa yhteisöissä. Bolandin organisaatio lähti rakentamaan ratkaisuja empaattisesti: mitä taitoja ihmisillä jo on ja miten niitä voidaan hyödyntää uudessa vihreässä taloudessa? (Boland 2026.)

Käytännössä tämä tarkoitti hyvin konkreettisia koulutusohjelmia. Maatilayrittäjille opetettiin digitaalisia taitoja, tekoälyn hyödyntämistä ja Googlen työkaluja, joiden avulla voidaan tehostaa toimintaa ja löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Samalla huomattiin, että maatilojen arjessa tehdään paljon näkymätöntä työtä, erityisesti perheenjäsenten toimesta. Kirjanpito, hankehallinto ja talousosaaminen saivat virallista tunnustusta, mikä vahvisti ihmisten asemaa esimerkiksi rahoitusta haettaessa. Erityisen tärkeänä nähtiin myös nuoret. Heille tarjottiin kestävän kehityksen ja vihreän talouden taitoja, jotta tulevaisuuden työmarkkinat eivät näyttäytyisi uhkana vaan mahdollisuutena. Näin pyrittiin vahvistamaan maaseudun elinvoimaisuutta pitkällä aikavälillä. (Boland 2026.)

Yksi kiinnostavimmista näkökulmista oli keskustelun ja osallisuuden merkitys. Ohjelmissa luotiin turvallisia tiloja, joissa ihmiset saattoivat puhua muutoksesta avoimesti. Boland kuvasi tätä siirtymänä “keittiön pöydän keskusteluista hallinnon pöydälle”. Maaseudun ääni haluttiin aidosti mukaan päätöksentekoon.

Organisaatio toimi myös sillanrakentajana työntekijöiden, työnantajien ja päättäjien välillä. Kun ihmisten hiljainen osaaminen tunnistettiin, heitä voitiin auttaa siirtymään uusiin tehtäviin esimerkiksi rakennusten energiatehokkuuden ja retrofit-rakentamisen parissa. Koulutus yhdistettiin kansallisiin tukimekanismeihin, jotta siirtymä ei jäisi vain puheiden tasolle. (Boland 2026.)

Kuva 1. Padraig Bolandin esitys JTP Groundwork Finland Technical Regional Forum -tilaisuudessa. (Kuva: Marja Jordberg-Gilabert)

Osallistavan neuvottelumallin etuja Tanskan malliin

Tanskassa on lähestytty viime vuosina samaa kysymystä, kun se on joutunut pohtimaan sitä, miten vähentää ympäristökuormitusta ilman, että viljelijät kokevat jäävänsä yksin muutoksen kustannusten kanssa? Maan intensiivinen maatalous tuottaa noin kolmasosan maan hiilidioksidipäästöistä, kuormittaa vesistöjä ja heikentää luonnon monimuotoisuutta. Samalla maatalous on tärkeä osa kansantaloutta ja maaseudun elinvoimaa. Tanskan hallitus tunnisti avoimesti konfliktin olemassaolon. Ymmärrettiin, ettei kestävää ratkaisua voida rakentaa ylhäältä käsin ilman niiden osallistamista, joita muutokset koskevat kaikkein eniten. (Sørensen 2026.)

Ratkaisu oli kutsua keskeiset sidosryhmät – maanviljelijäjärjestöt, ympäristöjärjestöt ja kunnat – neuvottelupöytään. Sørensenin (2026) mukaan vuonna 2025 yhteistyö vietiin käytäntöön paikallisella tasolla. Ministerit osallistuivat kaikkiin kokouksiin, ja puolen vuoden ajan käytiin intensiivisiä keskusteluja. Tuloksena syntyi ensimmäinen kansallinen sopimus, jossa kaikki osapuolet olivat mukana. Prosessi oli haastava, mutta yhteistyön merkitys oli suuri. Kun eri näkökulmat pääsivät aidosti osaksi valmistelua, syntyi myös enemmän ymmärrystä siitä, miksi muutoksia tarvitaan.

Paikallinen osallistuminen oli ratkaisevaa, sillä jokainen alue kohtaa erilaisia haasteita. Samalla ihmiset kokivat voivansa vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Ne, jotka joutuivat kantamaan muutoksen kustannuksia, olivat mukana myös tekemässä päätöksiä. Tämä lisäsi hyväksyttävyyttä ja loi kokemuksen reiluudesta ja oikeudenmukaisuudesta. (Sørensen 2026.) Tämä havainto on tärkeä myös laajemmin vihreässä siirtymässä: jos ihmiset kokevat muutoksen epäoikeudenmukaiseksi, vastustus kasvaa nopeasti.

Sosiaalisesti oikeudenmukainen kestävyystyö

Kestävyystyön edistäminen edellyttää yhä laajempaa yhteistyötä ja eri toimijoiden osallistamista. Olennaista on saada mukaan myös ne tahot ja ihmiset, jotka eivät aluksi jaa samoja näkemyksiä, sekä suhtautua avoimesti uusiin näkökulmiin ja yhteistyön muotoihin. Ajatusta kuvaa hyvin Maaseutupolitiikan (2024) periaate: ”oikeisiin pöytiin tarvitaan myös niitä niin sanottuja vääriä ihmisiä” (Maaseutupolitiikka 2024).

Kestävyyssiirtymän onnistumisessa keskeistä on luottamus – ihmisten täytyy voida uskoa siihen, että ympäristöä tukevat ratkaisut hyödyttävät samalla myös heidän omaa arkeaan ja tulevaisuuttaan. (UEF 2024.) Irlannin ja Tanskan esimerkit muistuttavat tärkeästä asiasta: vihreä siirtymä ei voi onnistua pelkästään teknologian avulla. Jos ihmiset kokevat jäävänsä muutoksen ulkopuolelle, syntyy vastakkainasettelua ja epäluottamusta.

Kestävämmän tulevaisuuden tavoittelu on yhteinen ja laajasti jaettu päämäärä. Sen sijaan keinot tavoitteeseen pääsemiseksi, vastuunjako ja kustannusten kohdentuminen vaativat monipuolisia vaihtoehtoja ja joustavia ratkaisuja, toteaa Halonen (Maaseutupolitiikka 2024).

Kestävä tulevaisuus rakentuu vasta silloin, kun muutos on myös sosiaalisesti oikeudenmukainen. Kyse on pitkäjänteisestä prosessista, joka koskee yksilöiden ja yhteisöjen kehitystä. Tämä ei tapahdu yhdessä yössä. Se vaatii paljon aikaa ja investointeja, ja vain näin voimme saavuttaa kestävän vaikutuksen. Ehkä tärkein oppi onkin se, että siirtymän keskiössä eivät ole turvesuot tai energiaratkaisut – vaan ihmiset.

Lähteet

Boland, P. 2026. Esitys JTP Groundwork Finland Technical Regional Forum -tilaisuudessa 18.3.2026.

LAB. 2026. MAMIKSA – Maaseudun mikroyritykset kestävyyssiirtymän ajureina. Viitattu 27.5.2026. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/mamiksa-maaseudun-mikroyritykset-kestavyyssiirtyman-ajureina

Maaseutupolitiikka. 2024. Kohti kestävää tulevaisuutta – rakentava keskustelu paikallislähtöisestä kestävyyssiirtymästä. Viitattu 5.6.2026. Saatavilla https://www.maaseutupolitiikka.fi/blog/kohti-kestavaa-tulevaisuutta-rakentava-keskustelu-paikallislahtoisesta-kestavyyssiirtymasta

Sørensen, E. 2026. Esitys JTP Groundwork Finland Technical Regional Forum -tilaisuudessa 18.3.2026.

UEF. 2024. Kriittinen katse kestävyyssiirtymään. Viitattu 4.6.2026. Saatavilla https://www.uef.fi/fi/artikkeli/kriittinen-katse-kestavyyssiirtymaan

Kirjoittaja

Marja Jordberg-Gilabert toimii lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa.

Artikkelikuva: Kestävyyssiirtymän työpajan osallistujia Taipalsaarella 2026. Kuva: Mirja Harvistola

Viittausohje

Jordberg-Gilabert, M. 2026. Kestävä siirtymä vaatii osallistamista ja luottamusta. LAB Pro. Viitattu pvm. Saatavissa https://www.labopen.fi/lab-pro/kestava-siirtyma-vaatii-osallistamista-ja-luottamusta/