Viheralueiden pienilmastojen ja monimuotoisuuden parantaminen kasvillisuuden avulla

Pienilmaston ja monimuotoisuuden merkitys ympäristössämme on monitahoinen ja keskeinen tekijä niin ekologisessa tasapainossa kuin ihmisten elämänlaadussakin. Pienilmaston ymmärtäminen ja kasvillisuuden monimuotoisuuden säilyttäminen ovat olennaisessa roolissa myös aikamme yhden suurimman kriisin, ilmastonmuutoksen, vaikutuksiin varautuessa ja niihin sopeutuessa. Tämä artikkeli tarkastelee näiden tekijöiden yhteyttä ja keskittyy erityisesti siihen, miten pienilmastoa ja monimuotoisuutta voidaan parantaa kasvillisuuden avulla kaupunkien viheralueilla ja millaisia tavoitteita ja toimintaperiaatteita niiden edistämiseen liittyy.

Kirjoittajat: Milla Långvik ja Essi Malinen-Lallukka

Viherympäristöön kohdistuu Päijät-Hämeessä monia ilmastonmuutoksen seurauksia, kuten lämpötilan nousu ja hellejaksojen lisääntyminen sekä rankkasateiden, tulvien ja hulevesitulvien yleistyminen. Opinnäytetyössä “Kasvillisuuden huomioiminen infran hellekestävyydessä: Vieterinpuisto, Iitin kunta” kartoitettiin kasvilajien kestävyyttä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja kasvillisuuden roolia infrastruktuurin hellekestävyydessä (Koivisto & Långvik 2024). Opinnäytetyö tehtiin osana LAB-ammattikorkeakoulun ja Iitin kunnan toteuttamaa Askeleet ilmastonmuutokseen varautumiseen -hanketta, jonka tarkoituksena on vuosina 2022–2025 auttaa päijäthämäläisiä kuntia ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja varautumisessa (LAB-ammattikorkeakoulu 2024).

Viheralueen pienilmaston ja luonnon monimuotoisuuden merkitys

Pienilmastolla viitataan yhtenäisen pienikokoisen alueen paikallisilmastoon. Pienilmastoa säätelevät alueen maaston korkeuserot, pinnan materiaalit ja kasvillisuus yhdessä erilaisten säätekijöiden kanssa, kuten tuuli, pilvisyys, sademäärä, ilmankosteus, auringonvalo ja sen suunta. (National Oceanic and Atmospheric Administration 2021; Barry & Blanken 2016, 1–2.) Lisäksi alueen kasvien ja eläinten vuorovaikutuksella on merkitystä ilmastoon. (Kalpala 2018, 78–80.)

Monimuotoisuudella tarkoitetaan elollisen luonnon erilaisuutta ja monipuolisuutta. Sillä on kolme tasoa: elinympäristöjen, lajien ja geneettinen monimuotoisuus. Se on elintärkeää paitsi ekologisesta näkökulmasta, myös muun muassa kulttuurillisesta ja terveydellisistä näkökulmista. (Suomen ympäristökeskus 2024.)

Vaikka ilmastonmuutoksen vaikutukset viheralueiden pienilmastoihin ja kasvillisuuden monimuotoisuuteen voivat olla huomattavia, pienilmastojen ja monimuotoisuuden avulla voidaan vaikuttaa merkittävästi myös toiseen suuntaan, eli ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Sekä pienilmaston että monimuotoisuuden merkitys ilmastonmuutoksen hillinnässä, siihen sopeutumisessa ja varautumisessa on suuri. Yksittäisen alueen pienilmastoa ja monimuotoisuutta voidaan hallitusti muokata esimerkiksi kasvillisuuden ja rakenteiden sijoittelulla ja määrällä.

Tavoitteet viheralueiden parantamisen taustalla

Viheralueiden pienilmastoa ja monimuotoisuutta voidaan haluta parantaa monestakin syystä. Parantamisen taustalla olevat syyt ja tavoitteet on hyvä selvittää ja kartoittaa muutostöiden suunnittelemisen alussa.

Tavoitteena pienilmaston parantamisessa kasvillisuuden avulla on vaikuttaa positiivisesti pienilmastoon ja sen myötä kasvien ja ihmisten elinolosuhteisiin kyseisellä alueella. Pienilmaston parantamiseen sisältyy muun muassa ilmanlaadun parantaminen, lämpösaarekkeiden vähentäminen ja ehkäiseminen ja viheralueiden roolin kasvattaminen ilmastonmuutokseen varautumisessa, sopeutumisessa ja sen hillinnässä esimerkiksi parantamalla hiilidioksidin sidontaa. Viheralueen pienilmaston paranemisella on myös positiivinen vaikutus aluetta käyttäville ihmisille.

Monimuotoisuuden parantamisen tavoitteena voivat puolestaan olla esimerkiksi kasvi- ja eläinlajien monipuolisuuden lisääminen, erilaisten elinympäristöjen luominen, ekosysteemipalveluiden parantaminen, lajiston parempi sopeutuminen ilmastonmuutokseen ja viheralueen esteettisyyden ja viihtyvyyden parantaminen.

Toimenpiteet pienilmaston ja monimuotoisuuden parantamiseksi

Käytännössä viheralueiden parantaminen voidaan toteuttaa monella tavalla, sillä toimintatapoja on lukuisia. Jokainen alue on uniikki omanlaisine olosuhteineen ja piirteineen ja siksi muutostoimet tulee suunnitella aina aluekohtaisesti.

Viheralueen monimuotoisuutta voidaan parantaa lisäämällä monipuolista ja monilajista kasvillisuutta ja sen avulla rakennettuja monipuolisia elinympäristöjä. Eri lajit, luonnonvaraiset ja istutetut sekä niiden eri-ikäiset ja -kokoiset yksilöt lisäävät monimuotoisuutta ja parantavat pienilmastoa mm. lisäämällä hiilen sidontaa ja luomalla erilaisia elinympäristöjä. (Kataja ym. 2024, 51–56.) Kasvillisuusalueen laajuutta puistoissa kannattaa myös lisätä mahdollisuuksien mukaan ja mitä vähemmän on läpäisemättömiä pintoja, kuten asfalttia, sen parempi (Kataja ym. 2024, 53).

Kasvillisuuden hallinnassa viheralueella kannattaa käyttää dynaamisia istutuksia ja hallittua hoitamattomuutta hallitun ja intensiivisen kunnossapidon sijaan. Dynaamiset istutukset ovat suunniteltuja kasviyhdyskuntia, jossa istutukset toimivat itsekseen vähällä hoitamisella, ja jossa muutosta ohjataan hallitusti (Karilas 2021). Hallitulla hoitamattomuudella puolestaan tarkoitetaan viheralueen tai sen osan päästämistä luonnonmukaiseen tilaan (Lahti & Rönkä 2006, 155). Paitsi monimuotoisuuden, myös kaikkien eliöryhmien kannalta olisi parempi, jos yksinkertaiset säännöllisesti leikatut nurmikot voitaisiin edes osittain korvata monimuotoisemmalla luonnonnurmella, niityllä, kedolla ja/tai sammaleella (Heikkonen ym.). Puiston lajirikkautta voidaan nostaa myös nurmikon leikkuuväliä pidentämällä tai jättämällä siihen koskemattomia alueita (Kataja ym. 2024, 60).

Viheralueiden ilmasto-olosuhteita voidaan säädellä kasvillisuuden avulla esimerkiksi päästämällä auringonvaloa sitä vaativille alueille. Kasvillisuudella viheraluetta voidaan myös suojata suurimmilta tuulilta, paahteelta ja saasteilta. Näin saadaan aikaan erilaisia pienilmastoltaan vaihtelevia ulkotiloja, joka mahdollistaa myös monimuotoisemman kasvillisuuden. (RT 103170 2020, 2.)

Viheralueen suunnittelussa kannattaa hyödyntää jo olemassa olevaa ja välttää turhan suuria ja radikaaleja muutostöitä elinympäristöjen suojaamiseksi. Jos niitä kuitenkin hävitetään, tulee niiden hävittämistä kompensoida lähialueilla. Esimerkiksi kaadettavat puut voidaan hyödyntää paikan päällä lahopuuna, joka luo viheralueelle ja sen eliöille uudenlaisen elinympäristön. (Kataja ym. 2024, 51–54.) Tästä esimerkkinä Lahden kaupunki on Pikku-Vesijärvenpuistossaan hyödyntänyt sekä kaadettujen puiden runkoja (kuva 1) että puiden oksia lahopuuna (kuva 2).

Kuva 1. Lahopuuksi jätetty puunrungon osa (Kuva: Milla Långvik)

Kuva 2. Lahopuuaita (Kuva: Milla Långvik)

Kunnat avainasemassa ilmastonmuutostoimissa

Kunnat ovat avainasemassa ilmastonmuutostoimissa, sillä ilmastotoimet konkretisoituvat kunnissa (Jalonen 2020, 6, 8). Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin voidaan kuntatasolla varautua ja sopeutua lisäämällä alueelle sopivaa kasvillisuutta sekä kiinnittämällä huomiota viheralueiden suunnitteluun ja hoitoon. Pienilmaston laadun parantuminen ja monimuotoisuuden lisääntyminen hyödyttävät monella tapaa niin ihmistä kuin luontoakin.

Lähteet

Barry, R. & Blanken, P. 2016. Microclimate and Local Climate. Cambridge: Cambridge University Press.

Heikkonen K., Hangasmaa-Puska S., Keski-Korpela E. & Pakarinen, R. Kaupunkiluonto monimuotoiseksi – miten voin edistää luonnon monimuotoisuutta Helsingissä? Helsingin kaupunki ympäristökeskus. Viitattu 26.3.2024. Saatavissa https://www.hel.fi/static/ymk/esitteet/lumo-opas.pdf

Jalonen, P. 2020. Ilmastonmuutos ja kunnat. Suomen kuntaliitto. Viitattu 9.4.2024. Saatavissa https://www.kuntaliitto.fi/julkaisut/2020/2031-ilmastonmuutos-ja-kunnat

Kalpala, M. 2018. Luonnonmukainen kaupunkipuutarha. Helsinki: Metsäkustannus.

Karilas, A. 2021. Dynaamiset istutukset – periaatteet ja hoito. Sitowise. Viitattu 1.4.2024. Saatavissa https://bin.yhdistysavain.fi/1601705/jmIQ1BNGGJTX38tigerU0Ws6MD/Dynaaminen%20kasvillisuus%20ESITYS%5B9385%5D.pdf

Kataja E., Pimenoff S. & Vaarala T. 2024. Sallitusti villi – Opas kaupunkiluonnon monimuotoisuuden arviointiin ja rikastamiseen rakennetussa ympäristössä. Kaupunkiympäristön julkaisuja 2024:3. Helsingin kaupunki. Viitattu 1.4.2024. Saatavissa https://www.hel.fi/static/liitteet/kaupunkiymparisto/julkaisut/julkaisut/julkaisu-03-24.pdf

Koivisto, P. & Långvik, M. 2024. Kasvillisuuden huomioiminen infran hellekestävyydessä: Vieterinpuisto, Iitin kunta. Viitattu 4.4.2024. Saatavissa https://www.theseus.fi/handle/10024/818168

LAB-ammattikorkeakoulu. 2024. Askeleet ilmastonmuutokseen varautumiseen. Viitattu 4.4.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/askeleet-ilmastonmuutokseen-varautumiseen

Lahti, K. & Rönkä, A. 2006. Biologia. Ympäristöekologia. Helsinki: WSOY oppimateriaalit.

National Oceanic and Atmospheric Administration 2021. Weather and Atmosphere. Viitattu 10.4.2024. Saatavissa https://www.noaa.gov/education/resource-collections/weather-atmosphere

RT 103170. 2020. Ilmastonmuutos. Hillintä ja sopeutuminen rakennetussa ympäristössä. Rakennustieto.

Suomen ympäristökeskus. 2024. Luonnon monimuotoisuus turvaa elämän edellytykset maapallolla. Viitattu 26.3.2024. Saatavissa https://www.ymparisto.fi/fi/luonto-vesistot-ja-meri/luonnon-monimuotoisuus

Viherympäristöliitto. Pienilmaston parantaminen kaupunkiympäristössä. Viitattu 29.3.2024. Saatavissa https://www.vyl.fi/tietopankki/kesy/teemat/energiansaasto-ilmanlaatu-ymparistonsuojelu/pienilmaston-parantaminen-kaupunkiymparistossa/

Kirjottajat

Milla Långvik opiskelee LAB-ammattikorkeakoulussa energia- ja ympäristötekniikan koulutusohjelmassa.

Essi Malinen-Lallukka työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana ja projektipäällikkönä Askeleet ilmastonmuutokseen varautumiseen -hankkeessa.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/485540 (CC0)

Julkaistu 19.4.2024