Tyhjilleen jäävä tai purettavaksi päätetty rakennus nähdään helposti kustannuksena ja alueen taantumisen merkkinä. Rakennuksen arvo ei kuitenkaan välttämättä pääty sen alkuperäisen käytön loppumiseen. Ennen purkamista se voi toimia kokeiluympäristönä, yhteisöllisenä alustana, materiaalivarastona tai alueellisen muutoksen mahdollistajana.

Kirjoittajat: Irene Suhonen & Eeva Aarrevaara

Rakennuskanta muuttuu nopeasti

Suomessa puretaan nykyisin lähes 5 000 merkitykseltään huomattavaa rakennusta vuodessa. Purkaminen on 2020-luvulla ollut lähes kaksinkertaista 2000-luvun alkuun verrattuna. Vuonna 2024 purettujen rakennusten kerrosala oli noin 1,4 miljoonaa neliömetriä eli lähes 30 prosenttia samana vuonna valmistuneiden rakennushankkeiden alasta. Samaan aikaan tyhjillään tai lähivuosina tyhjenemässä olevien pientalojen, asuinkerrostalojen, toimisto-, sosiaali- ja terveysalan sekä opetusrakennusten määräksi arvioidaan yhteensä 17,6 miljoonaa neliömetriä. (Häkkinen 2026.)

Luvut pakottavat tarkastelemaan purkamista muuna kuin yksittäisen kiinteistön teknisenä ratkaisuna. Purkamista tulee sen sijaan tarkastella laajempana yhteiskunnallisena, taloudellisena, ekologisena ja kulttuurisena kysymyksenä. Tyhjilleen jäänyt rakennus aiheuttaa omistajalleen kuluja ilman vastaavaa tuottoa. Pitkittynyt tyhjillään olo voi lisäksi heikentää rakennuksen kuntoa, alueen viihtyisyyttä ja koettua turvallisuutta. Samalla rakennukseen sitoutuneet materiaalit, tilat, energia ja käyttöhistoria muodostavat hyödyntämättömän resurssin. Siksi jatkokäytön, väliaikaisen toiminnan ja rakennusosien uudelleenkäytön mahdollisuudet on tunnistettava ennen purkupäätöksen toimeenpanoa.

Ehjänä purkaminen opettaa rakentamista toisin päin

Jos rakennuksen säilyttäminen ei ole mahdollista, seuraava vaihtoehto on rakennusosien ehjänä purkaminen ja uudelleenkäyttö. Uudelleenkäytettyjen betonielementtien ja tiilien hiilijalanjälki voi olla vain noin kymmenesosa uusien tuotteiden hiilijalanjäljestä. Nykyisin arvokkaaksi luokiteltu kierrätys jää kuitenkin usein matala-asteiseksi: betoni murskataan maanrakennukseen, teräs sulatetaan ja purkupuu poltetaan energiaksi. Rakennusosien käyttäminen sellaisinaan säilyttäisi niiden arvon paremmin. (Häkkinen 2026, 29–36.)

Ehjänä purkaminen eli kiertotalouspurkaminen on käytännöllinen tapa oppia rakentamista toisin päin. Rakennusosien irrottaminen niitä rikkomatta syventää rakenteiden, liitosten ja materiaalien tuntemusta sekä kehittää uudelleenkäyttökelpoisuuden arviointia. Samalla karttuvat lajittelu-, ongelmanratkaisu-, riskienarviointi- ja työturvallisuustaidot (Tihinen ym. 2022, 8–16). Rakennusalan tulevaisuuden mahdollisuutena kiertotalouspurkaminen edellyttää uutta osaamista, toimintamalleja ja yhteistyötä.

Orivedellä toimintatapaa on sovellettu Rovastinkankaan alakoulun laajennushankkeessa, jossa entisen ammattikoulun purettavasta osasta otettiin talteen noin 40 000 tiiltä käytettäviksi uudisrakentamisessa vuosina 2025–2026 (kuva 1). Hanke havainnollistaa, kuinka purkukohde voi toimia sekä materiaalipankkina että oppimisympäristönä rakennusosien irrottamiseen, käsittelyyn ja uudelleenkäyttöön. (Ekokumppanit 2024.)

Kuvassa näkyy sisältäpäin koulurakennus, josta on purettu tiiliä ja kasattu ne siirtolavoille siirrettäväksi jatkokäyttöön. Jäljellä on rakennuksen betonirunko pilareineen.

Kuva 1. Noin 40 000 tiiltä käytettiin uudelleen Rovastinkankaan koulun laajennushankkeessa Orivedellä. (Kuva: Oriveden kaupunki)

Rakennusosien ehjänä purkaminen ja uudelleenkäyttö eivät kuitenkaan toteudu pelkästään sillä, että osat voidaan teknisesti irrottaa. Pirkanmaan rakentamisen kiertotaloutta koskevassa selvityksessä keskeisiksi esteiksi tunnistettiin tiedon puute, vakiintumattomat toimintatavat, kysynnän ja tarjonnan eriaikaisuus, välivarastojen puute, kuljetuskustannukset sekä hankintojen painottuminen halvimpaan ratkaisuun. Erityisesti pienissä kunnissa purku- ja rakennushankkeita on vähän, joten materiaalivirrat eivät yksin muodosta kannattavaa liiketoimintaa. Ratkaisuiksi tarvitaan aikaisempaa ennakointia, alueellista yhteistyötä, markkinavuoropuhelua, kiertotaloutta tukevia hankintakriteerejä ja tietoa tulevista purkukohteista jo suunnitteluvaiheessa. (Laasonen 2024, 6–10, 51–55.)

Väliaikaiskäyttö tuo tyhjään rakennukseen uutta toimintaa

Tyhjää rakennusta ei tarvitse arvioida vain joko säilytettävänä tai purettavana. Väliaikaiskäyttö voi muuttaa purkamista edeltävän odotusajan aktiiviseksi kokeilu- ja toimintavaiheeksi. Tyhjät ja rapistuvat tilat voivat heikentää kaupunkikuvaa sekä kokemusta turvallisuudesta ja viihtyisyydestä, kun taas toiminta lisää läsnäoloa ja alueen elävyyttä. Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan avulla tiloissa voidaan järjestää tapahtumia ja kokeilla uusia käyttöideoita ennen pysyviä investointeja. Käyttö voi samalla ehkäistä rakennuksen kunnon heikkenemistä. (Ympäristöministeriö 2025, 13–17.)

Rakennetun ympäristön sosiaalinen arvo syntyy terveyden, turvallisuuden, saavutettavuuden, osallisuuden, yhteisöllisyyden ja paikallisen identiteetin kaltaisista tekijöistä. Rakennus voi tarjota tilan kohtaamisille ja yhteiselle toiminnalle myös silloin, kun sen alkuperäinen käyttötarkoitus on päättynyt. Käyttäjien ottaminen mukaan jo varhaisessa vaiheessa vahvistaa omistajuuden tunnetta ja auttaa tunnistamaan käyttöideoita, joita kiinteistönomistaja ei yksin löytäisi (Federley ym. 2025.)

Asema Art Hoods -purkutaidekokeilu muutti purettavat rakennukset kehittämisresurssiksi

Oriveden asemanseudulla toteutettu Asema Art Hoods -purkutaidekokeilu osoitti, mitä purettava rakennus voi väliaikaisesti mahdollistaa. Purettaviksi päätetyt kuusi rivitaloa ja vanha kaupparakennus muuttuivat taidepihoiksi, avoimeksi graffitiseinäksi, näyttelytilaksi sekä työpajojen ja tapahtumien ympäristöksi. Toimintaan osallistui lapsia, nuoria, ikäihmisiä, erityisryhmiä, yrittäjiä, taiteilijoita, yhdistyksiä ja luottamushenkilöitä. (Suhonen 2026, 29–61.)

Kokeilu ei tehnyt purkamisesta ekologisesti kestävää eikä ratkaissut alueen pysyvään käyttöön tai rakentamiseen liittyviä rakenteellisia kysymyksiä. Purkutaide toimi kuitenkin monitasoisena kehittämisen välineenä: se lisäsi asemanseudun näkyvyyttä, vahvisti alueen myönteistä ja omaleimaista imagoa sekä synnytti keskustelua sen tulevaisuudesta. Samalla toiminta aktivoi paikallisia toimijoita ja tarjosi matalan kynnyksen mahdollisuuden osallistua oman elinympäristön muutokseen. Kokeilu loi mahdollisuuksia yritysten tunnettavuuden, asiakasvirtojen ja yhteistyön lisääntymiselle. Näin rakennukset tuottivat ennen purkamista sosiaalista, kulttuurista, viestinnällistä ja imagollista arvoa sekä loivat edellytyksiä välillisille taloudellisille vaikutuksille. (Suhonen 2026, 68–73.)

Resurssin tunnistaminen vaatii uuden päätösjärjestyksen

Purettavan rakennuksen kehittämispotentiaali voidaan tunnistaa vain, jos vaihtoehdot arvioidaan riittävän aikaisin. Käytännössä päätösjärjestyksen tulisi edetä seuraavasti: ensin selvitetään korjaaminen ja uusi pysyvä käyttö, sen jälkeen mahdollinen väliaikaiskäyttö ja lopuksi rakennusosien ehjänä purkaminen sekä materiaalien kierrätys. Arvioinnissa on tarkasteltava rinnakkain ekologisia, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia vaikutuksia. Pelkkä välitön purku- tai korjauskustannus ei kerro, mikä vaihtoehto tuottaa eniten arvoa koko elinkaaren ja alueen kannalta. (Häkkinen 2026, 61–63.)

Kunnissa tämä edellyttää yhteistä tilapolitiikkaa, ajantasaista tietoa vajaakäyttöisistä kohteista ja nimettyä koordinaatiovastuuta. Tilapalvelujen, elinvoiman, kulttuurin, kaavoituksen, rakennusvalvonnan ja hyvinvointityön on tarkasteltava kohdetta samassa pöydässä. Tarvitaan myös avoimia ideahakuja, tilakävelyjä ja pieniä kokeiluja, joiden avulla voidaan selvittää tilojen todellista käyttötarvetta sekä löytää niiden hyödyntämisestä kiinnostuneita käyttäjiä, yrityksiä ja yhteisöjä. Strategiset tavoitteet muuttuvat käytännöiksi vasta, kun vastuut, aikataulut, mittarit ja rahoitus on sovittu.

Ongelma vai resurssi?

Purettava rakennus voi olla samanaikaisesti sekä ongelma että resurssi. Se voi aiheuttaa kunnalle kustannuksia, turvallisuusriskejä ja vaikeita päätöksiä, mutta sisältää myös materiaaleja, tilaa, historiaa ja toimintamahdollisuuksia. Ratkaisevaa on, missä vaiheessa ja kuinka laajasti vaihtoehdot tunnistetaan. Jos korjaamista, uutta käyttöä, väliaikaisuutta ja rakennusosien talteenottoa tarkastellaan vasta purku-urakan kynnyksellä, suurin osa mahdollisuuksista on jo menetetty.

Rakennuksen viimeinen elinkaarivaihe kannattaa siksi nähdä suunniteltavana kehittämisvaiheena. Olemassa olevan rakennuskannan hyödyntäminen voi vähentää uuden rakentamisen tarvetta, materiaalien kulutusta, päästöjä ja jätettä sekä synnyttää palveluja ja alueellista elinvoimaa. Käyttämätön potentiaali muuttuu resurssiksi, kun vaihtoehdot tunnistetaan ajoissa, toimijat kootaan yhteen ja erilaisille kokeiluille annetaan mahdollisuus.

Lähteet

Ekokumppanit. 2024. Orivedellä tehdään rakentamisen historiaa. Mediatiedote 25.6.2024. Viitattu 2.10.2026. Saatavissa https://ekokumppanit.fi/uutiset/orivedella-tehdaan-rakentamisen-historiaa/

Federley, M., Huuhanmäki, J., Kuusisto, J., Leinonen, A., Nuutinen, M., Paronen, E., Peltonen, E. & Suomalainen, K.-M. 2025. Rakennettu ympäristö tukemassa sosiaalisesti kestävää kaupunkielämää: Malleja, esimerkkejä ja ohjenuoria. Helsinki: VTT Technical Research Centre of Finland. Viitattu 2.10.2026. Saatavissa https://doi.org/10.32040/2025.978-951-38-8842-8

Häkkinen, T. 2026. Purku, korjaus vai uudelleenkäyttö: Selvitys tyhjillään olevan ja purettavan rakennuskannan ilmastovaikutuksista. Helsinki: Ympäristöministeriö. Ympäristöministeriön julkaisuja 2026:20. Viitattu 2.10.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-361-287-7

Laasonen, M. (toim.) 2024. Rakentamisen kiertotalous Pirkanmaalla. Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuja. Tampere: Tampereen ammattikorkeakoulu. Sarja B, raportteja 153. Viitattu 2.10.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-7266-94-6

Suhonen, I. 2026. Purkutaide kaupunki- ja kyläympäristöjen kehittämisen välineenä: Tapauskohteena Asema Art Hoods -purkutaidekokeilu. YAMK-opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 15.10.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2026102028051

Tihinen, H., Suikkanen, T., Pirilä, M. & Toorikka, A. 2022. Rakenteiden ja materiaalien ehjänä purkaminen sekä uudelleenkäyttö. Joensuu: Karelia-ammattikorkeakoulu. Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja C, raportteja 85. Viitattu 2.10.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-275-351-9

Ympäristöministeriö. 2025. Tyhjien tilojen potentiaali käyttöön: Hyviä käytäntöjä kasvukaupunkien ja valtion kumppanuustyöpajoista. Helsinki: Ympäristöministeriö. Viitattu 2.10.2026. Saatavissa https://www.motiva.fi/wp-content/uploads/sites/2/2026/01/Tyhjien_tilojen_potentiaali_kayttoon_-yhteenveto.pdf

Kirjoittajat

Irene Suhonen on taustaltaan aluetieteilijä, joka on suorittanut LAB-ammattikorkeakoulun YAMK-ohjelman Kestävä kaupunkiympäristö. Suhosen opinnäytetyö käsitteli purkutaiteen mahdollisuuksia kaupunki- ja kyläkehittämisen välineenä.

TkT, arkkitehti Eeva Aarrevaara on toiminut yhdyskuntasuunnittelun opettajana ja asiantuntijana TKI-hankkeissa LAB-ammattikorkeakoulussa. Hän on ohjannut YAMK-opinnäytetyötä, johon artikkelissa viitataan.

Artikkelikuva: Irene Suhonen

Lähteet

Suhonen, I. & Aarrevaara, E. 2026. Onko purettava rakennus ongelma vai vielä käyttämätön resurssi? LAB Pro. Viitattu pvm. Saatavissa https://www.labopen.fi/lab-pro/onko-purettava-rakennus-ongelma-vai-viela-kayttamaton-resurssi/