Kestävä kaupunkirakenne ja kriisinkestävyys edellyttävät toimivia paikallisyhteisöjä

Kaupunkirakenne vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka kestäväksi ihmisten arki muotoutuu niin liikkumisen kuin asumisen kannalta. Kaupunkien kestävään toimintaan liittyvät kiertotalous, uudistavuus ja yhteisöllisyys, jotka vaikuttavat myös kriisinkestävyyteen. Rakennettu ympäristö määrittää osaltaan, miten yhteiskunta ja paikallisyhteisö toimivat häiriötilanteissa. Kaikki elämän osa-alueet eivät ole globaalissa yhteiskunnassa täysin käsissämme, mutta olosuhteisiin voidaan vaikuttaa suunnittelulla ja varautumisella. Varautumisen ja kestävyyden näkökulmista yhteisöllisyys on alihyödynnetty mahdollisuus, joka kaipaa lisähuomiota.

Kirjoittajat: Anu Säilynoja & Eeva Aarrevaara

Varautumista ja kriisinkestävyyttä tarvitaan eri tasoilla

Kriiseihin varautuminen ja toimintakyvyn säilyttäminen poikkeustilanteissa kuuluvat valtion, viranomaisten, kuntien ja hyvinvointialueiden lakisääteisiin tehtäviin (Valmiuslaki 1552/2011). Valmiuslakiin kirjattu varautuminen koskee ensisijaisesti reaktiivista kriisivalmiutta, varastoja ja poikkeusohjeita, jotka lisäävät hallinnollista toimintakykyä poikkeustilanteissa. Kriisivalmius on kuitenkin tärkeää nähdä myös rakennetun ympäristön pysyvänä piirteenä, koska kriisit tulevat ilmastonmuutoksen myötä lisääntymään.

Yhdyskuntien muutosresilienssi ja kriisinkestävyys edellyttävät kestäviä ja uusiutuvia ratkaisuja. Terveellinen ja vihreä ympäristö sekä joustava ja oikeudenmukainen infrastruktuuri ovat keskeisiä tekijöitä, jotka sisältävät kaupunkiluonnon sekä sosiaalisen kestävyyden. Kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta huolehtiminen auttaa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen sekä sen vaikutusten lieventämiseen. Viherinfra viilentää kaupunkirakennetta, sitoo hiilidioksidia ja tarjoaa erilaisia ekosysteemipalveluja esimerkiksi asukkaiden terveyteen ja virkistäytymiseen liittyen. (Bustamante ym. 2019, 1; Castaño-Rosa ym. 2022, 1–6; Simonson ym. 2021, 300, 308; Säilynoja 2026, 15.)

Tutkimusten mukaan ihmisten ja yhteiskunnan sopeutumiskyvyn vahvistamiseksi tulisi yhdistellä reaktiivisia ja ennakoivia menetelmiä. Terveellinen asuinympäristö, toimiva meluntorjunta ja yhteisölliset kohtaamisen paikat tukevat asukkaiden hyvinvointia. (Castaño-Rosa ym. 2022, 6). Muuntuvat tilat voivat mahdollistaa erilaisia käyttötarkoituksia ja peruspalveluiden tarjontaa nopeissa muutostilanteissa. (Gilrein ym. 2021, i; Simonson ym. 2021, 7; Säilynoja 2026, 15.)

Kriisivalmiuden näkökulmasta on arvioitu, että yhteydet eri tasojen ja toimijoiden välillä eivät toimi riittävän joustavasti. Kestäviin ratkaisuihin olisi etsittävä toteutustapoja hallinnon eri tasoilla mutta myös asukkaiden ja muiden viiteryhmien osallistamisen avulla. Inklusiivinen osallistuminen ja konsultoiminen eri ryhmien välillä voivat edistää toimivia käytäntöjä ja yhteisen vision luomista sekä sitoutumista. (Castaño-Rosa ym. 2022, 7–8.) Regeneratiivinen eli uudistava kehittämistapa perustuu myös näihin tekijöihin ja liittyy sosiaalisen pääoman kasvattamiseen. (Castaño-Rosa ym. 2022, 8; Mang & Reed 2012; Säilynoja 2026, 15).

Sosiaalista pääomaa voidaan kuvata ihmisten keskinäisiksi suhteiksi, jotka ongelmatilanteiden ratkomisessa toimivat yhteisön resilienssiä lisäävästi. (Castaño-Rosa ym. 2022, 8; Habibov & Afandi 2017, 1). Sosiaalinen pääoma kasvaa, kun ihmiset alkavat vahvistaa olemassa olevia yhteyksiä ja lisätä kontakteja erilaisten ryhmien välillä. Näitä uudistavia käytäntöjä olisi tuettava erilaisissa prosesseissa. (Castaño-Rosa ym. 2022, 9).

Kiertotalouden mukainen toiminta etenee hitaasti

Valtiolla on oma varautumissuunnitelma, jossa se määrittää tarvittavat toimet sekä rahoituksen yhdyskunnan sopeutumiseen, kuten ilmastokestävän rakennetun ympäristön toteuttamiseen, helteisiin varautumiseen, biodiversiteetin suojeluun sekä tulvien torjuntaan (Valtioneuvosto 2023, 56–74; Valtioneuvosto 2022). Tähänastisella kiertotalouden kehitystyöllä on rakentamisen ja kaupunkirakenteen tasolla edetty, mutta siirtymä kestävämpiin ratkaisuihin etenee ympäristön tilaan nähden liian hitaasti. Alun perin kiertotalouden malleja ei ole kehitetty kaupunkirakenteeseen liittyen eikä kiertotalouden soveltamisessa ole huomioitu riittävästi kulttuurista kontekstia. Osittain kehittämistyö on keskittynyt liiaksi jätehierarkian loppupään toimiin. Ajankohtainen varautumisen tarve vaatii kiertotalouden ratkaisujen parempaa hyödyntämistä.

Teknis-taloudellisilla ratkaisuilla ei saada riittävän nopeaa kestävyysmuutosta aikaan, sillä myös sosiaalinen ja kulttuurinen ympäristö on huomioitava. Lisäksi on tutkittava, miten rakennetulla ympäristöllä kyetään vahvistamaan paikallisyhteisöjen toimivuutta. Toimiva kansalaisyhteiskunta on tunnistettu tärkeäksi osaksi sekä reaktiivista kriisivalmiutta että pitkän aikavälin resilienssiä. Toisaalta on myös huomattu, että paikallisten yhteisöjen toimintaan on yhä vaikeampi saada vapaaehtoisia, toimintaa tuetaan liian vähän ja alueellinen sosiaalinen eriytyminen aiheuttaa uusia haasteita. (Mäenpää ym. 2025a; Mäenpää ym. 2025b; Mäenpää ym. 2025c, 67–69; Valtioneuvosto 2025.).

Kansalaisyhteiskunnan resilienssi edellyttää jäsenten keskinäistä luottamusta, mitä arjen kohtaamiset, jakamistalous ja paikat tuottavat. Tällaista elämäntapaa voidaan kutsua uudistavaksi yhteisölliseksi kiertotaloudeksi. On tärkeää tutkia, millaiset tekijät estävät asukkaita valitsemasta kestävämpää ja yhteisöllisempää asumismuotoa ja millaisin ehdoin he ovat valmiita ottamaan käyttöön uudenlaisia asumisen tapoja.

Uudistavan yhteisöllisen kiertotalouden soveltaminen Oulun Hartaanrannan alueella

Aiheeseen liittyvää tutkimusta on toteutettu Oulun kaupungin Hartaanrannan uudistavassa yhteisölliseen kiertotalouteen perustuvassa suunnittelussa (Säilynoja 2026) (Kuva 1). Aluetta kehitettiin osallistavalla suunnittelututkimuksella, johon osallistui paikallinen yhteisöllisen asumisen ryhmä. Ryhmän edustajat olivat ennakoitua valmiimpia omaksumaan uudistavan kiertotalouden mukaisia ratkaisuja asumismuotoonsa. He olivat myös halukkaita vaihtamaan tiiviimpään, mutta yhteisöllisempään asumismuotoon, mikäli heidän toiveensa tavanomaista korkeammasta yksityisyyden tasosta toteutuvat esimerkiksi omien tilojen korkealaatuisessa ääneneristyksessä. Monipuoliset pihat olivat tärkeitä tekijöitä omakotitalosta tiiviimpään asumiseen vaihdettaessa. Asukasryhmän kokemus oli, että perinteinen kaupunkirakenne ei tarjoa asumismuotoja, jotka vastaisivat yhteisöllisen asumisen tarpeisiin.

Kuva 1. Oulun Hartaanrannan suunnitelmassa on hyödynnetty uudistavaa ja yhteisöllistä suunnittelua sekä kiertotalouden periaatteita ja viherympäristöä. Rakennusten väliset pihat ovat yhteiskäytössä. (Säilynoja 2026)

Hartaanrannan alueen kaupunkirakenteellisissa ratkaisuissa ja asuntosuunnittelussa pyrittiin huomioimaan yhteisöllisen asumisen tukeminen sisällyttäen runsaasti yhteiskäytössä olevia ulko- ja sisätiloja alueelle. Alue muodostaa identiteetiltään selkeästi tunnistettavan osan kaupunkia ja tarjoaa monenlaisia yhteiseen käyttöön tarkoitettuja kaupunkivihreää.

Varautuminen kriiseihin tukee samalla paikallista yhteisöllisyyttä ja kestävämmän arjen elämäntapaa. Yhdyskuntarakenteet eivät vastaa riittävästi käyttäjien ja asukkaiden tarpeisiin näissä suhteissa. Jakamistalouteen sekä yhteisöllisyyteen liittyvät ennakkoluulot ja mielikuvat ovat esteitä, joita tulisi purkaa kestävämmän asumistavan toteuttamiseksi.(Ruokamo ym. 2024, 615). Yhteisöllisestä asumisesta, ryhmärakennuttamisesta ja näiden onnistuneista sovelluksista tarvitaan edelleen lisää tietoa. Laadukkaat asumisen ratkaisut, jakamisen käytännöt ja sovellukset edellyttävät jatkuvaa kehitystyötä, jotta ratkaisut yleistyisivät (Helamaa & Pylvänen 2012, 88; Ruokamo ym. 2024, 613–614; Pantsu 2018). Kaupunkimaisten alueiden täydentävässä suunnittelussa on kiireellinen tarve resurssien käytön uudenlaiselle tarkastelulle tilanteessa, jossa rakentaminen on vähäistä ja kriisinkestävyys sekä heikkenevä huoltosuhde pitäisi huomioida entistä paremmin. Elinvoimaisuus ja kiertotalouden prosessien toteutuminen kaupunginosatasolla pitäisi ottaa kehittämisen näkökulmaksi.

Lähteet

Bustamante, M.M.C., Silva, J.S., Scariot, A., Sampaio, A.B., Mascia, D.L., Garcia, E., Sano, E., Fernandes, G.W., Durigan, G., Roitman, I., Figueiredo, I., Rodrigues, R.R., Pillar, V.D., de Oliveira, A.O., Malhado, A.C., Alencar, A., Vendramini, A., Padovezi, A., Carrascosa, H., Freitas, J., Siqueira, J.A., Shimbo, J., Generoso, L.G., Tabarelli, M., Biderman, R., de Paiva Salomão, R., Valle, R., Junior, B. & Nobre, C. 2019. Ecological restoration as a strategy for mitigating and adapting to climate change: lessons and challenges from Brazil. Mitigation and Adaptation Strategies for Global Change. Vol. 24 (7), 1249–1270. Saatavissa https://doi.org/10.1007/s11027-018-9837-5

Castaño-Rosa, R., Pelsmakers, S., Järventausta, H., Poutanen, J., Tähtinen, L., Rashidfarokhi, A. & Toivonen, S. 2022. Resilience in the built environment: Key characteristics for solutions to multiple crises. Sustainable Cities and Society. Vol. 87, 104259. Saatavissa https://doi.org/10.1016/j.scs.2022.104259

Gilrein, E.J., Carvalhaes, T.M., Markolf, S.A., Chester, M.V., Allenby, B.R. & Garcia, M. 2021. Concepts and practices for transforming infrastructure from rigid to adaptable. Sustainable and Resilient Infrastructure. Vol. 6 (3–4), 213–234. Saatavissa https://doi.org/10.1080/23789689.2019.1599608

Habibov, N. & Afandi, E. 2017. Community-Level Social Capital and Household Strategies for Coping with Global Crisis in Transitional Countries. Social Indicators Research. Vol. 130 (2), 687–710. Saatavissa https://doi.org/10.1007/s11205-015-1197-x

Helamaa, A. & Pylvänen, R. 2012. Askeleita kohti yhteisöasumista – selvitys yhteisöasumisen muodoista ja toteuttamisesta: MONIKKO-hanke: Moninaisten yhteisöllisten asuin- ja toimintaympäristöjen kehittämispilotit. Tampere: Tampereen teknillinen yliopisto, Arkkitehtuurin laitos. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-15-2982-5

Mang, P. & Reed, B. 2012. Designing from place: a regenerative framework and methodology. Building Research & Information. Vol. 40 (1), 23–38. Saatavissa https://doi.org/10.1080/09613218.2012.621341

Mäenpää, P., Faehnle, M., Grönlund, H., Pitkänen, K., Alanko, L., Sarkia, K. & Kuosmanen, S. 2025a. Paikallistoiminnan keinoja resilienssin vahvistamiseen. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Policy brief 2025:2. Viitattu 11.6.2026. Saatavissa https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/8906110b-103b-402a-80a4-c69bd382e4cf/content

Mäenpää, P., Faehnle, M., Grönlund, H., Pitkänen, K., Alanko, L., Sarkia, K. & Kuosmanen, S. 2025b. Paikallistoiminta vahvistaa pitkäjänteistä resilienssiä ja kriisivalmiutta. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Policy brief 2025:3. Viitattu 11.6.2026. Saatavissa https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/91855458-1bea-49ab-998d-586c66b0c914/content

Mäenpää, P., Faehnle, M., Grönlund, H., Pitkänen, K., Alanko, L., Sarkia, K. & Kuosmanen, S. 2025c. Reaktionopeutta, paikallistietoa ja huolenpitoa – Paikallinen kansalaistoiminta vahvistaa yhteiskunnan pitkäjänteistä resilienssiä ja kriisivalmiutta. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2025:2. Viitattu 11.6.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-340-1

Pantsu, P. 2018. Pääsee itse suunnittelemaan ja voi säästää rahaa – silti ryhmärakennuttamisen suosio jäänyt vähäiseksi, Helsinki poikkeus. Yle. Viitattu 25.7.2025. Saatavissa https://yle.fi/a/3-10538856

Ruokamo, E., Kylkilahti, E., Lettenmeier, M. & Toppinen, A. 2024. Are people willing to share living space? Household preferences in Finland. Buildings & Cities. Vol. 5 (1). Viitattu 24.2.2025. Saatavissa https://doi.org/10.5334/bc.453

Simonson, W.D., Miller, E., Jones, A., García-Rangel, S., Thornton, H. & McOwen, C. 2021. Enhancing climate change resilience of ecological restoration — A framework for action. Perspectives in Ecology and Conservation. Vol. 19 (3), 300–310. Saatavissa https://doi.org/10.1016/j.pecon.2021.05.002

Säilynoja, A. 2026. Kohti yhteisöllistä ja uudistavaa Hartaanrantaa: kiertotalouskaavan jatkokehittäminen osallistavalla suunnittelututkimuksella. YAMK-opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 25.5.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604308707

Valmiuslaki1552/2011. Finlex. Viitattu 22.6.2026. Saatavissa https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/saadoskokoelma/2011/1552

Valtioneuvosto. 2023. Valtioneuvoston selonteko kansallisesta ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmasta vuoteen 2030: Hyvinvointia ja turvallisuutta muuttuvassa ilmastossa. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:73. Viitattu 19.4.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-585-6

Valtioneuvosto. 2022. Kuntien ja alueiden ilmastotyö laajenee – yhä useampi kunta mukana kehittämässä ilmastoratkaisuja. Viitattu 19.4.2026. Saatavissa https://valtioneuvosto.fi/-/1410903/kuntien-ja-alueiden-ilmastotyo-laajenee-yha-useampi-kunta-mukana-kehittamassa-ilmastoratkaisuja

Valtioneuvosto. 2025. Tutkimus: Yhteiskunnan kriisinkestävyyttä vahvistettava paikallista kansalaistoimintaa tukemalla. Viitattu 19.4.2026. Saatavissa https://valtioneuvosto.fi/-/tutkimus-yhteiskunnan-kriisinkestavyytta-vahvistettava-paikallista-kansalaistoimintaa-tukemalla

Kirjoittajat

Anu Säilynoja on taustaltaan arkkitehti, joka on suorittanut LAB-ammattikorkeakoulun YAMK-ohjelman Kestävä kaupunkiympäristö. Säilynojan opinnäytetyö käsitteli uudistavan ja yhteisöllisen kiertotalouskorttelin kehittämistä. Työ toteutettiin Oulun kaupungin kaavoituksen tilauksesta Hartaanrantaan osallistavalla suunnittelututkimuksella.

Eeva Aarrevaara on arkkitehti ja TkT, ja on toiminut edellä mainitun opinnäytetyön ohjaajana. Hän toimii LABin teknologiayksikössä opettajana ja TKI-hankkeissa yhdyskuntasuunnittelun asiantuntijana.

Artikkelikuva: Oulun Hartaanrannan alueelle on laadittu suunnitelma, joka perustuu yhteisölliseen asumiseen kerrostalovaltaisessa ympäristössä (Säilynoja 2026)