Digitaalinen oppimisympäristö vammaispalveluiden asiakkaille

Digitalisaatio muuttaa sosiaali- ja terveyspalveluja nopeasti, mutta kehityksen vauhdissa eivät kaikki asiakkaat välttämättä pysy mukana. Erityisesti vammaispalveluissa digipalveluiden käytettävyys, saavutettavuus ja asiakkaiden vaihtelevat digitaidot korostuvat keskeisinä tekijöinä, jotka voivat joko edistää digiosallisuutta tai syventää digikuilua. Tämä artikkeli tarkastelee digitaalisten oppimisympäristöjen mahdollisuuksia ja haasteita vammaispalveluissa sekä korostaa käyttäjälähtöisen kehittämisen merkitystä yhdenvertaisten palveluiden suunnittelussa.

Kirjoittajat: Aleksi Blomqvist ja Tuija Rinkinen

Digipalvelut kaikille vai vain osaaville

Digitaalisten palveluiden nopea kehitys haastaa tarkastelemaan sen moninaisia vaikutuksia sekä palveluiden kehittäjien että palveluiden käyttäjien näkökulmista (Passey ym. 2018, 426–427). Käyttäjät ovat nähneet digitaalisissa palveluissa monenlaisia etuja, sillä asiointi niissä on muun muassa helppoa sekä ajasta ja paikasta riippumatonta. Toisaalta digitaalinen palveluympäristön käyttöön liittyy saavutettavuuden haasteita. (Kyytsönen & Vehko 2022, 179, 180–181.) Nopeaan kehitysvauhtiin liittyy riski siitä, että palveluita suunnitellaan ensisijaisesti teknologisten ja teknisten ratkaisujen ehdoilla sen sijaan, että lähtökohtana olisivat sen tosiasiallisten käyttäjien tarpeet ja kyvyt. Uusien ensisijaisesti digitaalisten palveluiden suunnittelu ja kehitys voivat painottua jo ennestään paljon digipalveluja käyttäviin ryhmiin, eli heihin, jotka jo lähtökohtaisesti käyttävät paljon digipalveluita ja joilla on jo hyvät digitaidot erilaisten teknisten alustojen hyödyntämiseen. (Kärpänen 2025, 1381, 1387–1388; Hänninen ym. 2021, 39.) Uusien digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä on olennaista huomioida palvelun kaikki mahdolliset käyttäjäryhmät, erityisesti tilanteissa, joissa yleiskäyttöiseksi tarkoitettua ratkaisua aiotaan soveltaa myös erityisryhmien tarpeisiin.

Vammaiset henkilöt käyttävät valtaväestöä vähemmän digipalveluita ja digiteknologiaa. Tämän takia vammaiset henkilöt ovat riskissä jäädä digitaalisten palveluiden ulkopuolelle, mikä vahvistaa heihin kohdistuvaa digikuilua. (Johansson ym. 2021, 114–116; Pettersson ym. 2023, 9; Kivistö & Hokkanen 2020, 46.) Digikuilu tarkoittaa eriarvoisuutta siinä, miten ihmiset ja ryhmät pääsevät käyttämään digitaalisia palveluja ja teknologiaa sekä hyötymään niistä. Se ilmenee eroina esimerkiksi yhteyksien saatavuudessa, kustannuksissa, digitaidoissa ja palvelujen soveltuvuudessa eri käyttäjäryhmille. (Raihan ym. 2025, 117-118.) Digikuilu ei näyttäydy pelkästään teknisenä ongelmana, vaan se liittyy yhä enemmän palveluiden käytettävyyteen ja ymmärrettävyyteen. Vaikka digitaalisten alustojen saavutettavuuden linjaukset painottuvat usein teknisten saavutettavuuden osa-alueisiin, on niiden todettu tarjoavan riittämättömän perustan kognitiiviselle saavutettavuudelle, joka muodostaa erityisen haasteen etenkin kehitysvammaisten henkilöiden näkökulmasta. Tekninen saavutettavuus ei automaattisesti tarkoita kognitiivista saavutettavuutta, joka on keskeistä palveluiden ymmärrettävyyden, hallittavuuden ja mielekkyyden kannalta. Digipalvelu voi täyttää muodolliset saavutettavuusvaatimukset, mutta silti olla käyttäjälle vaikeasti hahmotettava, kuormittava ja epälooginen. (Hänninen ym. 2021, 18–19; Kaarakainen & Saikkonen 2023, 1281; Kärpänen 2025, 1379–1382.)

Käytettävyyden haasteet digitaalisissa palveluissa

Käyttäjätilien hallinta muodostaa monille käyttäjille konkreettisen ja usein aliarvioidun haasteen digitaalisten palveluiden käytölle. Salasanojen muistaminen, monivaiheiset kirjautumisprosessit sekä tunnistautumisen tekniset vaatimukset voivat aiheuttaa epävarmuutta ja turhautumista. Salasanojen unohtaminen on yleistä. Vaikka turvallisuutta pidetään tärkeänä asiana, monet toivovat yksinkertaisempia kirjautumisen muotoja. Sähköpostin käyttö on osa yleisten digipalveluiden hyödyntämistä, eikä kaikilla asiakkailla ole välttämättä käytössään omaa sähköpostiosoitetta tai riittävää osaamista sen ylläpitoon. Lisäksi kaksivaiheinen tunnistautuminen voi muodostaa merkittävän esteen, sillä kaikilla asiakkailla ei ole mahdollisuutta tai valmiuksia käyttää pankkitunnuksia tai muita virallisia tunnistautumisvälineitä, jotka muille asiakasryhmille saattavat näyttäytyä arkipäiväiseltä. Kaikille vammaisille henkilöille ei välttämättä edes myönnetä pankkitunnuksia, joilla tehdä sähköisiä tunnistautumisia. (Cropley ym. 2026, 6, 12–17; Johansson ym. 2021, 115; Välimäki 2025, 81–82; Blomqvist 2026, 47–48.)

Käytettävyyden kehittäminen edellyttää digipalveluiden tosiasiallisten käyttäjien kokemusten ja tarpeiden huomioimista jo palveluiden suunnitteluvaiheessa. Käytettävyyttä ei tule tarkastella ainoastaan teknisinä toiminnallisuuksina, vaan osana laajempaa digiosallisuuden kokonaisuutta. Mikäli digipalvelut eivät ole aidosti käytettäviä kaikille käyttäjille, ne voivat vahvistaa eriarvoisuutta ja sulkea tuen tarpeessa olevia ihmisiä palveluiden ulkopuolelle. Käytettävyys on keskeinen edellytys sille, että digitaaliset palvelut voivat tukea kaikkien käyttäjien yhdenvertaista digiosallisuutta. Tästä syystä käytettävyyden kehittäminen tulee nähdä keskeisenä osana vastuullista ja osallisuutta tukevaa digitaalisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämistä.

Digitaalisen oppimisympäristön käytettävyys Helsingin Vammaispalveluissa

Blomqvist (2026) kehitti konstruktiivisen tutkimuksen viitekehystä soveltaen digitaalisen oppimisympäristön käytön malli Helsingin Vammaispalveluiden työtoimintaan ja asiakastyöhön. Lopullinen malli koostuu kahdesta kokonaisuudesta: toiminnan ohjausta koskevista käytännön suosituksista sekä Vammaispalveluiden mahdollisuuksista kehittää palveluitaan. Malli (kuva 1) on suunnattu erityisesti Vammaispalveluiden työtoiminnan kehittämiseen. (Blomqvist 2026, 5, 62–63.)

Kuva 1. Virtuaaliverstaan mallin posterimainen tiivistys (Blomqvist 2026, 63).

Vammaisilla henkilöillä on keskimäärin muita väestöryhmiä heikommat digitaidot (Johansson ym. 2021, 106; Hänninen ym. 2021, 36). Digitaalisilla taidoilla tarkoitetaan kykyä käyttää digitaalisia palveluja ja laitteita sekä toimia niissä tarkoituksenmukaisesti, esimerkiksi tunnistautumisen ja asioinnin yhteydessä (Kaihlanen ym. 2022). Vammaispalveluiden asiakkaiden digitaidot ja tuen tarpeet vaihtelevat, mikä asettaa keskeisiä vaatimuksia palveluiden käytettävyydelle. Nykyiset digitaaliset alustat, kuten oppimisympäristöt, edellyttävät usein perustason digitaitoja sekä luku- ja kirjoitustaitoa, mikä rajaa osan asiakkaista niiden ulkopuolelle. Lisäksi haasteita aiheuttavat esimerkiksi käyttäjätilien ja salasanojen hallinta. Vanhat tai matalatehoiset digilaitteet ovat myös haaste, jotka hankaloittavat erityisesti etäkäyttöä. (Blomqvist 2026, 47–48, 54.)

Käytettävyyden näkökulmasta on keskeistä, että digitaaliset alustat suunnitellaan saavutettaviksi ja kognitiivisesti kuormitukseltaan kevyiksi. Tämä tarkoittaa selkeää ja johdonmukaista käyttöliittymää, riittävän suurta visuaalista esitystapaa sekä vaihtoehtoisia vuorovaikutustapoja, jotka eivät perustu hienomotorisiin taitoihin. Alustojen tulee myös mukautua erilaisille digilaitteille, jotta palveluihin osallistuminen ei rajoitu saatavilla olevan laitteen perusteella. (Blomqvist 2026, 48–49, 58.) Pienituloisuus on keskeinen digitaalista kuilua selittävä tekijä, sillä se rajoittaa pääsyä laitteisiin, internetiin ja digitaalisten taitojen kehittämiseen, mikä heikentää digitaalisten palvelujen käyttömahdollisuuksia (Raihan ym. 2025, 119). Vammaisilla henkilöillä on muita väestöryhmiä matalampi tulotaso sekä heikommat mahdollisuudet digilaitteiden hankintaan ja käyttöön (Pettersson ym. 2023, 4). Älypuhelimia on laajemmin käytössä kuin tietokoneita (Johansson ym. 2021, 115).

Digitaalisen oppimisympäristön käytössä korostuu ohjauksen ja perehdytyksen merkitys. Erityisesti kasvokkain toteutettava alkuvaiheen perehdytys mahdollistaa asiakkaiden yksilöllisten valmiuksien ja tuen tarpeiden kartoittamisen sekä teknisten edellytysten varmistamisen. (Blomqvist 2026, 50.)

Sosiaali- ja terveysministeriön strategian mukaisesti digitaalinen asiointi on ensisijainen toimintatapa niissä sote-palveluissa, joissa se on asiakkaan tilanteeseen sopivaa ja mahdollista (STM 2023, 20). Lähipalveluita on kuitenkin tarjottava heille, joille digitaaliset palvelut eivät ole vaihtoehto (Virtanen ym. 2022). Digitaalisten oppimisympäristöjen soveltuvuus vaihtelee asiakkaiden tilanteen, motivaation ja valmiuksien mukaan. Ne tukevat erityisesti asiakkaita, jotka hyötyvät itsenäisestä ja rauhallisesta työskentelystä tai eivät koe isoja ryhmätilanteita mielekkäiksi. Tällaisissa tapauksissa digitaalisessa oppimisympäristössä toteutettava palvelu voi toimia joustavana osana palvelupolkua ja edistää tavoitteellista etenemistä. Sen sijaan asiakkaat, jotka tarvitsevat jatkuvaa fyysistä tukea tai eivät ole motivoituneita digitaaliseen työskentelyyn, hyötyvät usein enemmän muista palvelumuodoista. (Blomqvist 2026, 55, 60.)

Lähteet

Blomqvist, A. 2026. Digitaalisen oppimisympäristön käytön mallintaminen Helsingin Vammaispalveluiden asiakastyöhön. YAMK-opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala. Viitattu 16.6.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202604126171

Cropley, D., Whittington, P. & Dogan, H. 2026. Challenges with Electronic Identity Authentication: A Qualitative Study with Participants with Disabilities. Electronics. Vol. 15 (7). Viitattu 5.6.2026. Saatavissa https://doi.org/10.3390/electronics15071476

Hänninen, R., Karhinen, J., Korpela, V., Pajula, L., Pihlajamaa, O., Merisalo, M., Kuusisto, O., Taipale, S., Kääriäinen, J. & Wilska, T-A. 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja. Valtioneuvosto. Viitattu 3.6.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-287-9

Johansson, S., Gulliksen, J. & Gustavsson, C. 2021. Disability digital divide: the use of the internet, smartphones, computers and tablets among people with disabilities in Sweden. Universal Access in the Information Society. Vol. 20, 105–120. Viitattu 4.6.2026. Saatavissa https://doi.org/10.1007/s10209-020-00714-x

Kaarakainen, M-T. & Saikkonen, L. 2023. Remark on digital accessibility: educational disparities define digital inclusion from adolescence onwards. Universal Access in the Information Society. Vol. 22, 1279–1292. Viitattu 3.6.2026. Saatavilla https://doi.org/10.1007/s10209-022-00908-5

Kaihlanen, A.M., Virtanen, L., Buchert, U., Safarov, N., Valkonen, P., Hietapakka, L., Hörhammer, I., Kujala, S., Kouvonen, A. & Heponiemi, T. 2022. Towards digital health equity – a qualitative study of the challenges experienced by vulnerable groups in using digital health services in the COVID-19 era. BMC Health Services Research. Vol. 22 (188). Viitattu 16.6.2026. Saatavissa https://doi.org/10.1186/s12913-022-07584-4

Kivistö, M. & Hokkanen, L. 2020. Valtavirtateknologioita itsenäisesti käyttävien vammaisten henkilöiden eriytyvät toimijuudet sähköisten vammaispalveluiden käyttäjinä. Finnish Journal of eHealth and eWelfare. Vol. 12 (1), 44–56. Viitattu 3.6.2026. Saatavissa https://doi.org/10.23996/fjhw.86948

Kyytsönen, M. & Vehko, T. 2022. Citizens’ experiences of social welfare and healthcare e-services. Teoksessa Vehko, T. (toim.). E-health and e-welfare of Finland. Check Point 2022. Raportti 6/22, 173–183. Viitattu 16.6.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-891-0

Kärpänen, T. 2025. Barriers to creating value with cognitive accessibility features in digital services. Universal Access in the Information Society. Vol. 24, 1379–1392. Viitattu 2.6.2026. Saatavissa https://doi.org/10.1007/s10209-024-01151-w

Passey, D., Shonfeld, M., Appleby, L., Judge, M., Saito, T. & Smits, A. 2018. Digital Agency: Empowering Equity in and through Education. Technology, Knowledge and Learning. Vol. 23, 425–439. Viitattu 2.6.2026. Saatavissa https://doi.org/10.1007/s10758-018-9384-x

Pettersson, L., Johansson, S., Demmelmaier, I. & Gustavsson, C. 2023. Disability digital divide: survey of accessibility of eHealth services as perceived by people with and without impairment. BMC Public Health. Vol. 23. Viitattu 4.6.2026. Saatavissa https://doi.org/10.1186/s12889-023-15094-z

Raihan, M.M., Subroto, S., Chowdhury, N., Koch, K., Ruttan, E. & Turin, T.C.2025. Dimensions and barriers for digital (in)equity and digital divide: a systematic integrative review. Digital Transformation and Society. Vol. 4 No. 2, 111-127. Viitattu 16.6.2026. https://doi.org/10.1108/DTS-04-2024-0054

STM. 2023. Digitaalisuus sosiaali- ja terveydenhuollon kivijalaksi: Sosiaali- ja terveydenhuollon digitalisaation ja tiedonhallinnan strategia 2023–2035. Viitattu 16.6.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-9889-6

Virtanen, L., Kaihlanen, A., Kouvonen, A., Safarov, N., Laukka, E., Valkonen, P. & Heponiemi, T. 2022. Hyvinvointiyhteiskunnan digitaaliset palvelut yhdenvertaisiksi: 9 kriittistä toimenpidettä haavoittuvassa asemassa olevien huomioimiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 16.6.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-811-8

Välimäki, P. 2025. Sähköisen tunnistautumisen esteet ja yhdenvertaisuus haavoittuvien ryhmien näkökulmasta. Pro gradu -tutkielma. Vaasan yliopisto, Johtamisen akateeminen yksikkö. Vaasa. Viitattu 5.6.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025022013095

Kirjoittajat

Aleksi Blomqvist on sosionomi (YAMK) ja valmistunut sosiaali- ja terveyspalvelujen digiasiantuntija -koulutusohjelmasta (YAMK). Hän toimii ohjaajana Helsingin kaupungin Vammaispalveluiden Virtuaaliset palvelut -yksikössä.

Tuija Rinkinen työskentelee lehtorina LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä. Hän vastaa sosiaali- ja terveyspalveluiden digiasiantuntija (YAMK) -koulutuksesta.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/fi/photos/k%C3%A4det-ipad-tabletti-tekniikkaa-820272/ (Pixabay Content License)