Bioperäisen jätteen hyödyntäminen on keskeinen osa kiertotaloutta. Onnistunut bioperäisen jätteen hyödyntäminen edellyttää teknisten ratkaisujen lisäksi yhteistä tietopohjaa, toimijoiden välistä yhteistyötä ja käytäntöjen systemaattista kehittämistä.

Kirjoittajat: Kristiina Brusila-Meltovaara & Katerina Medkova

Kiertotalous koskettaa sekä yrityksiä että kuluttajia, eikä sen edistäminen ratkea vain yksittäisillä teknologisilla ratkaisuilla. Kiertotaloutta voidaan tarkastella yritysten, kuluttajien ja yhteistyön näkökulmasta (Kauppalehti 2024). Sama ajatus pätee myös biojätteeseen: biojäte voi olla kiertotalouden voimavara, mutta vain jos sen keräämiseen, hyödyntämiseen ja käsittelyyn liittyvä tieto saadaan liikkumaan eri toimijoiden välillä. Tiedolla johtamisella tarkoitetaan tiedon systemaattista analysointia ja hyödyntämistä päätöksenteossa; tiedolla johtamisen kokonaisuuteen kuuluvat sekä tiedon tuottaminen että tiedon hyödyntäminen (Kosonen 2019). Biojätteen hallinnassa tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lajitteluun, keräykseen, käsittelyyn, käyttäjäkokemuksiin ja yhteistyöhön liittyvää tietoa tarkastellaan yhdessä, jotta biojätteestä voidaan rakentaa toimiva osa kiertotaloutta (Brusila-Meltovaara ym. 2026).

Eurooppalaiset kaupungit ja organisaatiot etsivät keinoja vähentää jätettä, lisätä materiaalien uudelleenkäyttöä ja hyödyntää biojätettä nykyistä tehokkaammin. Kuuden Euroopan maan vertailu (Belgia, Espanja, Kreikka, Slovakia, Slovenia ja Suomi) korostaa tiedonhallinnan merkitystä biojätteen hallinnan kehittämisessä (Brusila-Meltovaara ym. 2026). Biojäte on Euroopan ympäristökeskuksen mukaan keskeinen jätevirta, jolla on suuri potentiaali tukea kiertotaloutta, kun sen syntyä ehkäistään ja jäljelle jäävä biojäte kerätään ja käsitellään laadukkaasti (van der Linden & Reichel 2020). EU:n jätedirektiivi korostaa jätehierarkiaa, jossa jätteen ehkäisy on ensisijainen tavoite ja loppusijoitus viimeinen vaihtoehto (European Commission 2026b). Biojätteen hallinta ei kuitenkaan ole vain jätehuollon tekninen kysymys, vaan myös tiedon, osaamisen ja yhteistyön johtamisen haaste.

Biojäte on resurssi, kun tieto kulkee

Biojätteen hyödyntämisen mahdollisuudet kytkeytyvät esimerkiksi kompostointiin, biokaasun tuotantoon, ravinteiden kierrätykseen ja paikallisiin kiertotalousratkaisuihin. Biojäte koostuu pääosin ruoka- ja puutarhajätteestä ja sen ehkäisy, erilliskeräys ja käsittely ovat keskeisiä keinoja vahvistaa kiertotaloutta Euroopassa (van der Linden & Reichel 2020). Biojätteen laadukas erilliskeräys ja kierrätys edellyttävät myös toimivia ohjauskeinoja, laatukriteerejä, seurantaa ja paikallisiin olosuhteisiin sopivia käytäntöjä (Jourdan & Favoino 2025). Ratkaisujen tehokkuus riippuu siten siitä, miten hyvin eri toimijat jakavat tietoa ja oppivat toisiltaan. Kunnat, yritykset, tutkimusorganisaatiot, asukkaat ja päätöksentekijät tarvitsevat yhteisiä käsitteitä, ajantasaista dataa ja toimivia vuorovaikutuksen rakenteita.

Tiedolla johtamisen näkökulmasta biojätteen hallinnassa ei riitä, että tietoa kerätään. Olennaista on myös se, miten tieto muuttuu päätöksiksi, käytännöiksi ja uusiksi toimintamalleiksi. Kiertotalouden siirtymässä oppimisen ja tiedonhallinnan merkitys korostuu, sillä uudet ratkaisut syntyvät usein kokeilujen, yhteisen ongelmanratkaisun ja eri toimijoiden välisen tiedonvaihdon kautta (Chembessi 2023). Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lajitteludataa, käyttäjäkokemuksia, logistiikkatietoa ja teknologisia ratkaisuja tarkastellaan yhdessä eikä erillisinä kokonaisuuksina.

Kuuden maan vertailu tuo esiin paikallisten ratkaisujen merkityksen

Kuuden maan vertailu auttaa ymmärtämään, miksi biojätteen hallinnan ratkaisut eivät siirry maasta toiseen sellaisenaan. EU:ssa biojätteen erilliskeräys on tullut jäsenmaille pakolliseksi, mutta keräysjärjestelmät, kierrätysasteet ja kompostin sekä mädätteen laatu vaihtelevat edelleen huomattavasti eri alueilla (Jourdan & Favoino 2025). Lainsäädäntö, infrastruktuuri, organisaatioiden vastuut, kansalaisten osallistuminen ja paikalliset toimintakulttuurit vaikuttavat siihen, millaiset käytännöt ovat mahdollisia ja vaikuttavia. Siksi onnistunut biojätteen hallinta edellyttää sekä kansainvälistä oppimista että paikallista soveltamista.

Vertailuasetelma on hyödyllinen myös korkeakouluille ja aluekehittäjille. Kiertotalouden kehittäminen vaatii monitieteistä osaamista: teknologian, käyttäytymisen, liiketoiminnan, hallinnon ja kestävän kehityksen näkökulmat on tuotava samaan keskusteluun. LAB-ammattikorkeakoulun kaltaisessa soveltavan tutkimuksen ympäristössä tämä tarjoaa viitekehyksen, jossa tutkimus, opetus ja alueellinen kehittäminen voidaan kytkeä kiertotalouden käytännön kysymyksiin.

Tiedonhallinnasta yhteiskehittämiseen

Biojätteen hallinnan kehittämisessä tiedonhallinta voidaan nähdä yhteiskehittämisen välineenä. Kun eri toimijoiden tieto tehdään näkyväksi, syntyy paremmat edellytykset tunnistaa pullonkauloja, jakaa hyviä käytäntöjä ja rakentaa uusia ratkaisuja. Paikallisille viranomaisille suunnatut kiertotalouden biojäteoppaat korostavat muun muassa sidosryhmäyhteistyötä, tieto- ja arviointikäytäntöjä, kapasiteetin rakentamista ja poikkihallinnollista yhteistyötä biojätteen kiertotalousratkaisujen edellytyksinä (CityLoops 2023). Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi avoimempaa seurantatietoa, yhteisiä oppimisfoorumeita, kokeilukulttuuria tai opiskelijoiden osallistamista kehittämistehtäviin.

Biojätteen hallinnan kehittäminen on esimerkki siitä, miten kiertotalouden ratkaisut syntyvät teknologian, tiedon ja yhteistyön rajapinnoilla. Kansainväliset vertailut auttavat tunnistamaan erilaisia toimintamalleja, mutta niiden vaikuttavuus rakentuu paikallisessa soveltamisessa. Tiedolla johtaminen voi tukea tätä prosessia tekemällä näkyväksi sen, mitä tiedämme, mitä emme vielä tiedä ja miten eri toimijat voivat oppia yhdessä.

Lähteet

Brusila-Meltovaara, K., Medkova, K., Quer-Sopeña, H. & Cáceres Reyes, R. 2026. Enhancing Biowaste Management Through Knowledge Management: A Cross-national Comparison of six European Countries. European Conference on Knowledge Management. Viitattu 9.9.2026. Saatavissa https://doi.org/10.34190/eckm.27.1.4794

Chembessi, C. 2023. Learning and Knowledge Management in the Transition to Circular Economy (CE): Roots and Research Avenues. Journal of Circular Economy 1(3). Viitattu 9.9.2026. Saatavissa https://doi.org/10.34190/eckm.27.1.4794

CityLoops. 2023. The circular bio-waste management handbook for local authorities. Viitattu 9.9.2026. Saatavissa: https://circulareconomy.europa.eu/platform/en/toolkits-guidelines/circular-bio-waste-management-handbook-local-authorities

European Commission. 2026a. Circular Economy. Viitattu 9.9.2026. Saatavissa https://environment.ec.europa.eu/strategy/circular-economy_en

European Commission. 2026b. Waste Framework Directive. Viitattu 9.9.2026. Saatavissa https://environment.ec.europa.eu/topics/waste-and-recycling/waste-framework-directive_en

Jourdan, M. & Favoino, E. 2025. LIFE BIOBEST D5.4 Comprehensive Guidance for effective bio-waste management in the EU. Viitattu 9.9.2026. Saatavissa https://circulareconomy.europa.eu/platform/sites/default/files/2025-07/250213_BIOBEST_WP5_D5.4_ComprehensiveGuidance_webpublication_v2.pdf

Kosonen, M. 2019. Tiedolla johtamisen käsikirja. Mikkeli: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Xamk Kehittää 81. Viitattu 9.9.2026. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-183-5

Kauppalehti. 2024. Yritykset ja kuluttajat – esteenä vai ratkaisijana kiertotaloudessa? Kaupallinen yhteistyö Outokumpu. Julkaistu 17.6.2024. Viitattu 9.9.2026. Saatavissa https://www.kauppalehti.fi/kumppanisisallot/outokumpu/yritykset-ja-kuluttajat-esteena-vai-ratkaisijana-kiertotaloudessa/

van der Linden, A. & Reichel, A. 2020. Bio-waste in Europe — turning challenges into opportunities. Luxembourg: European Environment Agency, Publications Office of European Union. EEA Report 04/2020. Viitattu 9.9.2026. Saatavissa https://data.europa.eu/doi/10.2800/630938

Kirjoittajat

Kristiina Brusila-Meltovaara työsnkentelee yliopettajana Teknologia-yksikössä LAB-ammattikorkeakoulussa.

Katerina Medkova työskentelee TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulun teknologiayksikössä sekä CITISYSTEM-hankkeen projektipäällikkönä.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/photos/leaf-plant-ecology-vein-nature-3322449/ (Pixabay Licence)

Viittausohje

Brusila-Meltovaara, K. & Medkova, K. 2026. Biojätteestä kiertotalouden voimavaraksi tiedolla johtamisen avulla. LAB Pro. Viitattu pvm. Saatavissa https://www.labopen.fi/lab-pro/biojatteesta-kiertotalouden-voimavaraksi-tiedolla-johtamisen-avulla/