Perheellisten opiskelijoiden arjessa opinnot, työ ja perhe-elämä kietoutuvat tiiviisti toisiinsa, ja tasapainon löytäminen elämässä eri osa-alueiden välille voi olla haastavaa. Työpaikoilla yleistyvien perheystävällisyyden käytäntöjen tuominen myös korkeakouluihin tukisi opintojen ja perheen yhteensovittamista ja voisi vähentää opintojen keskeyttämistä.

Kirjoittaja: Paula Vitie

LAB-ammattikorkeakoulussa on pian parin vuoden ajan toiminut LAB Restart -ohjelma, joka on tarkoitettu aiemmin kesken jääneen tutkinnon viimeistelyyn. Ohjelman opiskelijat kertovat opintojen keskeytymisen syyksi useimmiten siirtymisen työelämään tai jaksamisen vaikeudet. He eivät koe perheen perustamista varsinaisena syynä keskeytykseen, mutta perhe-elämä kietoutuu kuitenkin yhteen työllistymisen kanssa, ja perheelliset opiskelijat mainitsevat sen vähintään sivulauseessa. Melko tavallinen tarina on, että ”sain vakituisen työpaikan ja meille syntyi ensimmäinen lapsi, eikä opinnoille ollutkaan enää aikaa”.

Työn saatavuudella ja työmarkkinoille sijoittumisella on havaittu olevan olennainen merkitys sille, missä elämänkulun vaiheessa nuoret kokevat perheen perustamisen mahdolliseksi (Haikkola & Myllyniemi 2020). Väestöliiton tutkimuksen (Rotkirch ym. 2017) mukaan nuoret aikuiset tavoittelevat ”valmista elämää”, jonka saavuttaminen on edellytys vanhemmuudelle. Valmiin elämän osasia ovat esimerkiksi vakiintunut parisuhde, oma henkinen kypsyys ja vakituisen työn tuoma taloudellinen vakaus. Tutkimuksiin haastatellut nuoret pitävät lähes mahdottomana ajatusta perheellistymisestä kesken opintojen (esim. Rotkirch ym. 2017, 62), mutta työllistyminen omalle alalle ja luotto työsuhteen pysyvyyteen voi silti kannustaa hankkimaan lapsia jo opiskeluaikana.

Opinnot ja perhe kilpailevat opiskelijan ajasta

Vuoden 2022 Eurostudent-opiskelijatutkimuksen mukaan yleisin syy perheellisten opiskelijoiden opintojen hidastumiselle on työssäkäynti (Koivuranta 2023). Kyselytutkimukseen vastanneista perheellisistä 41 prosenttia koki töiden viivästyttävän opintojen etenemistä. Toiseksi yleisin syy oli lastenhoito, jonka mainitsi 31 prosenttia vastanneista. Kun tarkennetaan katse alle 6-vuotiaiden lasten vanhempiin, järjestys muuttuu niin, että lastenhoito ilmoitettiin selvästi yleisimpänä syynä (57 %).

Monissa muissakin tutkimuksissa on todettu, että tasapainoa eri elämänalueiden välille on vaikea löytää. Perheellisiä opiskelijoita vaivaa krooninen ajanpuute: perheen kanssa vietettyä aikaa vähennetään, jotta ehdittäisiin opiskella; toisaalta opiskelusta nipistetään aikaa työlle ja perheelle (Niemelä 2014, 153). Opiskelijat saattavat kokea riittämättömyyttä sekä opintojen että perheen suhteen, ja jos opiskelu keskitetään lasten päivä- ja yöunien ajalle, omaan palautumiseen ja lepoon käytettävät hetket jäävät vähiin.

Perheystävällisyys tukee hyvinvointia

On todettu, että työnantajan onnistuneet käytännöt työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi sitouttavat työntekijöitä ja vähentävät heidän haluaan vaihtaa työpaikkaa (Medina-Garrido ym. 2021). Suomessa on viime aikoina alettu puhua perheystävällisyydestä, jolla tarkoitetaan myönteistä suhtautumista työn ja muun elämän joustavaan yhteensovittamiseen. Vaikka arkipuheessa perheellä viitataan usein lapsiperheisiin, perheystävällisyys huomioi elämänkaaren kaikki vaiheet ja perheen laajat määritelmät. Työikäiset ihmiset huolehtivat usein esimerkiksi iäkkäistä vanhemmistaan tai muista tukea tarvitsevista sukulaisista tai ystävistä lähipiirissään. Aiheesta on puhuttu esimerkiksi LAB Talk -podcastin jaksossa ”Millainen on perheystävällinen työpaikka?” (LABfinland 2025).

Perheystävällisyys muodostuu sekä asenteista että konkreettisista teoista, jotka tukevat perheen ja työn välisen tasapainon löytämistä ja ylläpitoa. Hyviä käytäntöjä ovat esimerkiksi työpaikan avoin keskustelukulttuuri, työntekijän työaikatoiveiden kuunteleminen, etätyöskentelyn mahdollistaminen sekä selkeät ja tasapuoliset perhevapaakäytännöt (Väestöliitto 2024a). Perheystävällisyyden kriteerit täyttäville työnantajille voidaan myöntää Perheystävällinen työpaikka -tunnus (Väestöliitto 2024b). Monet käytännöt tukevat koko työyhteisön hyvinvointia ja huomioivat tasapuolisesti myös sellaiset työntekijät, joille perhe ei ole ensisijainen syy työelämän joustoihin.

Perheystävällisille käytännöille olisi tarvetta myös korkeakoulumaailmassa. Korkeakoulujen perheystävällisyydestä ei toistaiseksi ole keskusteltu juuri lainkaan, vaikka Eurostudent VIII -tutkimuksen mukaan neljännes Suomessa opiskelevista ammattikorkeakouluopiskelijoista on perheellisiä (Saari, Koivuranta & Nevalainen 2022). Eurostudent kattaa vain tutkinto-opiskelijat, joten todellinen määrä olisi oletettavasti suurempi, jos mukaan laskettaisiin esimerkiksi avoimen ammattikorkeakoulun ja erilaisten erikoistumiskoulutusten opiskelijat. Pohdinta opiskelijoita koskevan perheystävällisyyden mahdollisuuksista korkeakouluissa olisi paikallaan.

Perheystävällisyys voi opiskelijan näkökulmasta tarkoittaa konkreettisia opiskelun ja perheen yhdistämistä tukevia tekoja tai yleisemmin asenteita esimerkiksi perhetilanteista johtuvia opintojoustoja kohtaan. Onko kampuksella sopivaa lastenhoito- tai imetystilaa? Miten sairaan lapsen hoidosta johtuva luentopoissaolo vaikuttaa opintojakson läsnäolovaatimuksiin? Onko korkeakoululla selkeät toimintaohjeet opintojen väliaikaiseen keskeyttämiseen perhetilanteen vuoksi? Varsinaisten toimenpiteiden lisäksi tärkeää on myös niistä tiedottaminen.

LAB Restartin perheellisten opiskelijoiden kokemukset osoittavat, että opiskelu, työ ja perhe-elämä limittyvät monin tavoin toisiinsa. Perheystävällisten toimintatapojen tuominen osaksi oppilaitosten arkea tukisi perheellisiä opiskelijoita, voisi vähentää opintojen keskeytymisiä ja mahdollistaisi sujuvamman opintopolun erilaisissa elämäntilanteissa.

Lähteet

Koivuranta, S. 2023. Opintojen sujuvuuden ja saavutettavuuden kokemukset. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2023:1. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 12.11.2025. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-732-1

LABfinland. 2025. Millainen on perheystävällinen työpaikka? LAB Talk -podcastin jakso. YouTube-video 24.9.2025. Viitattu 31.12.2025. Saatavissa https://www.youtube.com/watch?v=jO9T-rU2gHs&t=2614s

Medina-Garrido, J. A., Biedma-Ferrer, J. M. & Rodriguez-Cornejo, M. V. 2021. I Quit! Effects of Work-Family Policies on the Turnover Intention. International Journal of Environmental Research and Public Health. Vol. 18 (4), 1893. Viitattu 31.12.2025. Saatavissa https://doi.org/10.3390/ijerph18041893

Niemelä, J. 2014. Opiskelua työn ja perheen siivittämänä vai ristipaineessa? Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning. Vol. 12 (2), 137–156. Viitattu 13.11.2025. Saatavissa https://journal.fi/tyoelamantutkimus/article/view/87157/46083

Rotkirch, A., Tammisalo, K., Miettinen, A. & Berg, V. 2017. Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Perhebarometri 2017. Helsinki: Väestöliitto. Viitattu 12.11.2025. Saatavissa https://www.vaestoliitto.fi/uploads/2020/11/1dcbf08d-perhebarometri-2017.pdf

Saari, J., Koivuranta, S. & Nevalainen, E. 2023. Eurostudent VIII – Opiskelijatutkimus 2022. Opetus ja kulttuuriministeriön julkaisuja: 2023:34. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 31.12.2025. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-988-2

Väestöliitto. 2024a. Perheystävällisiä käytäntöjä. Saatavissa https://www.vaestoliitto.fi/vaestoliitto/perheystavallinen-tyopaikka/perheystavallinen-tyopaikka-ohjelma/perheystavallisia-kaytantoja/

Väestöliitto 2024b. Perheystävällinen työpaikka -tunnus. Saatavissa https://www.vaestoliitto.fi/vaestoliitto/perheystavallinen-tyopaikka/perheystavallinen-tyopaikka-ohjelma/perheystavallinen-tyopaikka-tunnus/

Kirjoittaja

Paula Vitie työskentelee LAB-ammattikorkeakoulun teknologiayksikössä kehittämisasiantuntijana ja koordinoi tekniikan LAB Restart -ohjelmaa.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/fi/photos/joutsen-luonto-lintu-vett%c3%a4-linnut-10027557/ (Pixabay Licence)

Viittausohje

Vitie, P. 2026. Moni perheellinen opiskelija tasapainottelee työn, opintojen ja perhe-elämän välillä. LAB Pro. Viitattu pvm. Saatavissa https://www.labopen.fi/lab-pro/moni-perheellinen-opiskelija-tasapainottelee-tyon-opintojen-ja-perhe-elaman-valilla/