Olosuhteet, joissa yritykset tänä päivänä toimivat muuttuvat nopeasti. Ratkaistavat haasteet ovat monimutkaisia ja ne edellyttävät usein monien eri ammattiryhmien asiantuntijuutta. LAB-ammattikorkeakoulussa kehitetään Päijät-Hämeen hyvinvointialan yrityksille yhteiskehittämisympäristöä, jossa eri alojen opiskelijat ideoivat asiantuntijan ohjauksessa yritysten haasteisiin uudenlaisia ratkaisuja.

Kirjoittajat: Annamaija Id-Korhonen & Saara Heikkonen

Ammattikorkeakoulujen merkitys alueen innovaatiotoiminnalle

Uudet tavat ratkaista haasteita muuttavat yritysten toimintatapoja ja laajentavat niiden mahdollisuuksia toimia erilaisilla markkinoilla, edistävät tuottavuuden kasvua ja hyvinvoinnin luomista. Korkeakoulujen eri alojen, yritysten ja muiden yhteiskunnan toimijoiden yhdessä tuottama tieto, sekä kyky soveltaa sitä uudella tavalla on keskeisessä roolissa yritysten haasteiden ratkaisussa.

Ammattikorkeakoulun tehtävänä on harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä edistävää sekä alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltavaa tutkimustoimintaa, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (Ammattikorkeakoululaki 2014, 4§). Ammattikorkeakouluissa digitaalisuus ja avoimuus uudistavat oppimista ja innovaatiotoimintaa sekä avaavat myös uusia vaikuttavuuden kanavia (OKM 2017).

Ammattikorkeakoulu voi olla innovaatiopalvelujen edistäjänä yrityksille ja yhteiskunnan erilaisiin tarpeisiin. Ammattikorkeakouluissa ratkaisujen yhteiskehittäminen on osa toimintaa ja sillä pyritään palvelemaan nopeasti muuttuvia yhteiskunnan tarpeita. Kun ammattikorkeakoulun opiskelijat kerryttävät innovaatiotoiminnan osaamista opintojensa aikana, heillä on valmiuksia osallistua yritysten kehittämistoimintaan myös tulevaisuutta ennakoiden. (Jokela & Pyykkönen 2022.)

Arenen (2017) mukaan innovaatiotoimintassa kehitetään uusia tuotteita ja palveluita sekä edistetään yrittäjyyttä niiden kaupallistamisen kautta. Ammattikorkeakoulun avoin toiminta- ja kokeilukulttuuri vauhdittaa innovaatiotoimintaa alueellisissa ekosysteemeissä. Tutkimuksen ja kehittämisen tuloksia jatkotyöstetään yhteistyössä työ- ja elinkeinoelämän kanssa luomalla tunnistettuun tarpeeseen uutta tietoa ja testaamalla uutta ideaa kokeilevin tutkimusmenetelmin. Tavoitteena on yrityksessä hyödynnetty, käyttöön otettu uusi ratkaisu. Ammattikorkeakoulut rakentavat modernia innovaatiotoimintaa  ja vauhdittavat muutosta toimintaympäristöissään. LAB-ammattikorkeakoulun strategian (2024) mukaan ammattikorkeakoulun tehtävänä on auttaa yrityksiä uudistumaan ja kasvamaan. Aktiivinen yhteistyö pk-yritysten kanssa saa aikaan uusia ratkaisuja ja innovaatoita.

Yhteiskehittäminen Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeen Älykkään erikoistumisen strategian (2021) yhtenä tavoitteena on tukea käytäntölähtöistä innovaatiotoimintaa, jotta yritykset pystyvät uudistumaan ja luomaan uutta liiketoimintaa.  Päijät-Hämeessä haasteita ovat rahoituksen lisäksi tulosten kaupallistaminen ja pk-yritysten tottumattomuus hyödyntää korkeakoulujen tutkimus- ja kehittämispalveluita. Avoimia innovaatioalustoja on kehitetty esimerkiksi kiertotalouden alalla. (Päijät-Hämeen liitto 2021.)

LAB WellTech on LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvointiteknologian testaus-, arviointi- ja kehittämisympäristö. Se mahdollistaa eri alojen toimijoiden kohtaamisen, tutkimustoiminnan ja yhteiskehittämisen. Testausympäristö yhdistää hyvinvointiteknologian ja ihmislähtöisen muotoilun. Siellä kehitetään yhdessä yritysten ja organisaatioiden kanssa teknologiaa, jota oikeasti halutaan käyttää. (LAB WellTech 2024.)

Innovation Factory- Päijät-Häme Health, Sport & Wellbeing hankkeessa kehitetään LAB-ammattikorkeakoululle ja pk-yrityksille monialainen uusien ideoiden ja ratkaisujen yhteiskehittämisympäristö osana LAB WellTechiä. Lahden seudun kehitysyhtiö LADECin Lahti Sports HUBin kanssa tehdään yhteistyötä. Joulukuussa 2023  järjestettiin yhdessä liikunta- ja hyvinvointialan yrityksille työpaja, jossa  innovaatiomenetelmiä hyödyntäen selvitettiin yritysten toiveita ja tarpeita yhteistyölle sekä ideoitiin korkeakoulun ja yritysten innovaatioyhteistyötä.

Innovation Factory- Päijät-Häme Health, Sport & Wellbeing  edistää yritysten innovointivalmiuksia ja uuden teknologian käyttöönottoa. Yritysten yhteistyö korkeakoulun kanssa pyrkii vauhdittamaan pk-yritysten kasvua ja kilpailukykyä. Syksyn 2024 pilotissa monialaiset opiskelijatiimit osallistuvat hyvinvointiyritysten kehittämishaasteisiin kehittämällä yhdessä uusia ideoita. Niitä voidaan Innovation Factory -yhteiskehittämisympäristössä kehittää kolmiportaisen innovaatioiden maturiteettimallin mukaisesti alustavien konseptien tasolle. Yrityksille tuotettuja alustavia konsepteja voidaan kehittää edelleen prototyypeiksi osana ammatikorkeakoulun muitakin oppimispriosesseja mm. opinnäytetyöprojekteina.

IdeaKonseptiPrototyyppiLanseeraus
Innovaatio on vain ideatasolla, ei vielä aineellisessa muodossa.Innovaatioidea on kehittynyt innovaatiokonseptiksi, joka selittää, miten innovaatio toimii.Innovaatio on toteutunut prototyyppinä, jossa esitetään perustoiminnot.Innovaatio on tuotu markkinoille.

Taulukko 1. Kolmiportainen innovaatioiden maturiteettimalli (Bódi ym. 2015)

Yhteiskehittämisen mallia kehitetään yritysten tarpeita vastaavaksi arvioimalla koko prosessin ajan mikä meni hyvin, mitä voidaan kehittää, mitä opittiin ja mitä toimenpiteitä pitää jatkossa tehdä. Korkeakoulun opetuksen asiantuntijan rooli on  valmentaja, hän ei anna vastauksia vaan kysyy oikeanlaisia kysymyksiä. Yhteiskehittämisen myötä yritykset ja organisaatiot saadaan mukaan laajentamaan näkökulmiaan sekä ajatteluaan yhteistyössä korkeakoulun kanssa, ja saadaan tuotettua uudenlaisia ratkaisuehdotuksia monimutkaisiin haasteisiin. (Heino 2017.)

Yhdessä eteenpäin

Innovaatiot tähtäävät yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten ennakointiin. Yhteiskunnan haasteet ovat monimutkaisia ja muuntautumista vaativia. Tällaisiin haasteisiin ratkaisuja kehitetään parhaiten oppimalla yhdessä ja tekemisen kautta korkeakoulujen sekä yritysten yhteiskehittämisenä. Tärkeintä on yhteisen ymmärryksen edistäminen, eri alojen asiantuntijoiden näkökulmien huomioiminen, uusien innovaatioiden tuottaminen sekä lupa uudistaa ja muuttaa toimintaa. Innovation Factory tukee ideoiden monialaista kehittämistä rakentamalla hyvinvointialan yrityksille ja organisaatiolle yhteiskehittämisympäristön korkeakoulun kanssa uusien ratkaisujen monialaiseen kehittämiseen ja ottaa näin osaa monimutkaisten ongelmien ratkaisuun alueella.

Lähteet

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry. 2017. Innovaatioita, kehittämistoimintaa ja tutkimusta. Kaikki kirjaimet käytössä ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnassa.  Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoimintaa koskeva rakenteellisen kehittämisen selvitys. Viitattu 27.5.2024. Saatavissa https://www.arene.fi/wp-content/uploads/Raportit/2018/arene_innovaatioita-kehittamistoimintaa-ja-tutkimusta_verkko_23032017.pdf?_t=1526901760

Ammattikorkeakoululaki. 2014. Viitattu 18.4.2024. Saatavissa https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140932

Bódi, Z., Garatea,J.,  Robles, A. G., Schuurman, D.  2015. Living lab services for business support & internationalisation. Understanding the value and benefits of cross-border Living Lab offers for small and medium enterprises. Viitattu 24.5.2024.  Saatavissa https://issuu.com/enoll/docs/living_lab_services_for_business_su?e=23453591/33195626

Heino, P. 2017. Meeting the challenges of user-driven research, development, and innovation in Universities of Applied Sciences. Teoksessa Saraketo, H. & Nevalainen, T. (toim.). Theories and experiences on team learning – Academic adventures in Proakatemia. Tampere: TAMK University of Applied Sciences, 98-120. Viitattu 10.5.2024. Saatavissa http://julkaisut.tamk.fi/PDF-tiedostot-web/B/90-Theories-and-experiences-on-team-learning-Academic-adventures-in-Proakatemia.pdf

Jokela, J., Pyykkönen, M. 2022.  Innovaatiokäsitteiden määrittelyä ammattikorkeakoulujen kannalta. Laurea Journal. Viitattu 15.5.2024. Saatavissa https://journal.laurea.fi/innovaatiokasitteiden-maarittelya-ammattikorkeakoulujen-kannalta/#3eea4874

LAB-ammattikorkeakoulu. 2024. Strategia 2030. Viitattu 27.5.2024. Saatavissa https://lab.fi/sites/default/files/2024-05/LAB%20Stategia%202030.pdf

LAB WellTech. 2024. Elinkaarikumppanisi hyvinvointi- ja terveysteknologian kehittämisessä. Viitattu 27.5.2024. Saatavissa https://www.labwelltech.fi/

OKM. 2017. Korkeakoulutus- ja tutkimus 2030-luvulle: Taustamuistio korkeakoulutuksen ja tutkimuksen 2030 visiotyölle. Opetus- ja kultturiministeriön julkaisuja 44. Viitattu 24.5.2024. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-522-8

Päijät-Hämeen liitto. 2021. Älykkään erikoistumisen strategia. Viitattu 24.5.2024. Saatavissa https://paijat-hame.fi/wp-content/uploads/2021/09/Liite_AES_luonnos_0.02_MKH_lausunnot.pdf

Kirjoittajat

Annamaija Id-Korhonen, TtM, työskentelee lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa.

Saara Heikkonen, KTM, työskentelee lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa.

Artikkelikuva: Sanna Henttonen

Viittausohje

Id-Korhonen, A. & Heikkonen, S. 2024. Yhdessä kehittämällä uudenlaisia ratkaisuja hyvinvointialan yrityksiin. LAB Pro. Viitattu pvm. Saatavissa https://www.labopen.fi/lab-pro/yhdessa-kehittamalla-uudenlaisia-ratkaisuja-hyvinvointialan-yrityksiin/