Sata vuotta 40 tunnin työviikkoa – onko muutoksen aika?

Sata vuotta sitten kahdeksan tunnin työpäivä oli radikaali uudistus. Nyt, sata vuotta myöhemmin, työajan lyhentämisestä keskustellaan jälleen. Onko sata vuotta vanha rakenne enää tarkoituksenmukainen aikana, jolloin yhä useampi tekee työtään tietokoneella, etäyhteyksin ja tekoälyn tukemana?

Kirjoittaja: Tarja Isola

Suomessa työskennellään yleisesti ottaen noin 40 tuntia viikossa. Mitä työaika tarkalleen ottaen tarkoittaa? Työaika on lainsäädännössä määritelty aika, jonka työntekijä käyttää työntekoon tai jonka hän on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä. Suomessa työajan käsitettä ja sen enimmäismääriä säätelee Suomen työaikalaki. Työaika on määritelty kaikille työ- tai virkasuhteessa oleville. Siis henkilöille, jotka ovat töissä ja saavat työstään palkkaa. Työaika voi olla määritelty tunneissa, tunteja päivässä, viikossa, kuukaudessa tai vuodessa. Esimerkiksi ammattikorkeakoulujen opettajat työskentelevät vuosityöajassa, kun taas muuta asiantuntijatyötä tekevä ICT-alalla työskentelevä tradenomi työskentelee viikkotyöajassa. Yleinen tapa ilmoittaa kokoaikatyön työaika on 7,5 tuntia per päivä ja 37,5 tuntia per viikko tai kahdeksan tuntia per päivä ja 40 tuntia per viikko. Työaika on merkityksellinen jokaiselle työntekijälle, koska se vaikuttaa suoraan palkanmaksuun, lepoaikojen täyttymiseen ja ylityökorvausten kertymiseen. (Elinkeinoelämän keskusliitto 2014; Työaikalaki 872/2019).

Mistä 40 tunnin työviikko sai alkunsa?

Jo vuonna 1800-luvun alussa Skotlannissa Robert Owen ehdotti radikaalia kahdeksan tunnin työpäivää. Owenin teesi kuului: Kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia vapaa-aikaa, kahdeksan tuntia lepoa (8+8+8). Suomessa kahdeksan tunnin työpäivästä säädettiin lailla sata vuotta myöhemmin ja Yhdysvalloissa hieman myöhemmin. Henry Ford oli tärkeä vaikuttaja kahdeksan tunnin työpäivän käyttöönotossa. Samaan aikaan Ford otti käyttöön tehtaillaan viisipäiväisen työviikon. Ford huomasi, että työntekijät tekivät tehtaan liukuhihnalla virheitä, jos he olivat väsyneitä. Työajan lyhentäminen paransi siis työntekijöiden keskittymistä ja tehtaan tuottavuutta. Suomessa viisipäiväinen työviikko otettiin asteittain käyttöön 1960–70-luvuilla. Vuonna 2020 työaikalakia uudistettiin lisäämällä lainsäädäntöön käsite joustotyöaika, jonka mukaan työnantaja ja työntekijä saavat sopia työaikaehdoista, joiden mukaan vähintään puolet työajasta on sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voi itse päättää, sekä käsite työaikapankki, joka sallii tehtyjen työtuntien, säästettyjen vapaiden ja lomien siirtämisen säästöön pitkiä lomia varten. (Hallamaa 2026; Työaikalaki 872/2019).

Onko teollisen ajan työviikko auttamattomasti vanhentunut?

Työajan rakenne on pysynyt muuttumattomana jo sadan vuoden ajan, vaikka työn tekeminen ja töissä oleminen on monin tavoin muuttunut eri aloilla. Tulevaisuuteen tähysi kuitenkin jo vuonna 1930 John Maynard Keynes, joka ennusti, että vuonna 2030 ihmisen tarvitsee tehdä töitä vain 15 tuntia viikossa (Keynes 1930). Työviikko voisi siten koostua viidestä kolmen tunnin työpäivästä (3+3+3+3+3). Lopun ajasta ihminen voisi käyttää mielekkääseen vapaa-ajan toimintaan. Tämä ennuste ei ole vielä toteutunut. Taloustieteilijät ovat pohtineet syitä sille, miksi työviikko ei ole lyhentynyt. Vastaukset ovat jokaisen ihmisen nähtävissä. Keynes uskoi, että ihminen tyytyisi vuoden 1930 elintasoon: Näin ei kuitenkaan käynyt, koska vaurauden kasvaessa ihmiset alkoivat tavoitella parempia asuntoja, enemmän tavaroita ja matkustelua, mikä taas vaati edelleen töiden tekemistä. Lisäksi työn merkitys on matkan varrella muuttunut: Työ ei ole enää vain selviytymistä varten, vaan se tuo ihmisille tarkoitusta, statusta ja sosiaalisia suhteita.

Yhä suurempi osa työstä on muuttunut asiantuntijatyöksi, jossa arvo syntyy tiedon käsittelystä, ongelmanratkaisusta ja uuden luomisesta tietokoneen äärellä. Työ on koettu raskaaksi, mutta tietysti eri tavoin kuin fyysinen työ. Useat aivotutkijat ovat arvioineet, että syvää keskittymistä, luovaa ajattelua ja vaativaa ongelmanratkaisua edellyttävää työtä voidaan tehdä tehokkaasti vain rajallisen osan työpäivästä. Esimerkiksi Työterveyslaitoksen artikkelissa todetaan neljä tuntia olevan enimmäisaika toistuvalle keskittymistä vaativalle työlle (Valtonen 2022).

COVID-19-pandemia heitti suuren osan työntekijöistä kerralla etätöihin omiin koteihin. Organisaatiot saivat huomata, että tuottoisan työn tekeminen onnistui myös etätöissä. Kahdeksan tunnin työpäivää, työn tekemisen paikkaa ja etätyötä koskeva keskustelu tuntuu jo vanhan työelämän kysymykseltä. Asiantuntijatyötä tekevien keskuudessa on jo pitkään pohdittu, ovatko työaika ja työn tekemisen paikka enää parhaat työn mittarit. Paremmaksi mittariksi työsuoritukselle ja työssä onnistumiselle on tarjoiltu työn tuloksia.

Tekoäly ja työajan seuraava murros

Sata vuotta sitten työaikalainsäädäntö rakennettiin tehdastyön tarpeisiin. Kahdeksan tunnin työpäivä oli aikanaan merkittävä sosiaalinen edistysaskel, joka paransi työntekijöiden hyvinvointia ja samalla tuottavuutta. Nyt yhteiskunta on jälleen uuden murroksen äärellä. Tietotyö, etätyö ja tekoäly haastavat käsityksemme siitä, mitä työ on, missä sitä tehdään ja kuinka paljon aikaa siihen tarvitaan.

Ehkä tulevaisuuden keskeinen kysymys ei olekaan, kuinka monta tuntia ihminen käyttää työntekoon, vaan mitä hän saa työssään aikaan. Jos tekoäly kykenee hoitamaan kasvavan osan rutiineista ja tehostamaan asiantuntijatyötä, voi Keynesin lähes sata vuotta vanha visio lyhyemmästä työviikosta vielä toteutua ainakin osittain. Vuonna 2035 emme välttämättä tee töitä vain kolmea tuntia päivässä, mutta voi olla, että työaikaa mitataan aiempaa vähemmän tunneissa ja aiempaa enemmän tuloksissa. Silloin työelämän suurin kysymys ei ole, kuinka monta tuntia työntekijät työskentelevät ja missä, vaan millaista arvoa työstä syntyy ja mitä ihmiset tekevät työltä vapautuvalla ajallaan.

Lähteet

Elinkeinoelämän keskusliitto. 2014. Työaikaa vai ei? Viitattu 10.9.2026. Saatavissa https://ek.fi/ajankohtaista/uutiset/tyoaikaa-vai-ei/

Hallamaa, T. 2026. Analyysi: 8+8+8 on aikansa elänyt kaava, ja tekoäly työelämässä voi vapauttaa meidät siitä. Yle. Viitattu 10.9.2026. Saatavissa https://yle.fi/a/74-20214074

Keynes, J. M. 1930. Economic Possibilities for our Grandchildren. Teoksessa Keynes, J.M. 1963. Essays in Persuasion. New York: W. W. Norton & Co. 358-373. Saatavissa http://www.econ.yale.edu/smith/econ116a/keynes1.pdf

Valtonen, T. 2022. Aivot tarvitsevat taukoja – vinkit pitkään työpäivään. Työterveyslaitos. Viitattu 10.9.2026. Saatavissa https://www.ttl.fi/ajankohtaista/tiedote/aivot-tarvitsevat-taukoja-vinkit-pitkaan-tyopaivaan

Työaikalaki 872/2019. Finlex. Viitattu 10.9.2026. Saatavissa https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2019/872

Kirjoittaja

Tarja Isola (KTM, AmO) työskentelee vastuullisen liiketoiminnan lehtorina LAB-ammattikorkeakoulun Liiketoimintayksikössä ja toimii tradenomiopiskelijoiden tutoropettajana. Hänen työnsä keskiössä ovat opiskelijoiden osaamisen kehittäminen ja työelämään siirtymisen tukeminen. Häntä kiinnostavat erityisesti työelämän murros, jatkuva oppiminen ja vastuullisen liiketoiminnan tulevaisuus.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/illustrations/people-silhouettes-business-people-885550/(Pixabay Licence)