Mitä hankkeessa toimiminen opettaa yhteistyöstä?

Yhdessä tekeminen korostuu kaikissa työyhteisöissä. Opettajat ovat kuitenkin tottuneet toimimaan itsenäisesti ja yksin, mikä voi aiheuttaa vaikeuksia yhteistyön sujuvuudessa. Kuinka opettajien yhteistyö sujuu, minkälaiset ongelmatilanteet yhteistyöstä syntyy ja kannattaako siihen edes ryhtyä? Osallistuin KiVAKO hankkeen venäjän ryhmän työhön sekä materiaalien tekijänä että ryhmän yhteyshenkilönä melkein kolmen vuoden ajan. Hankeen päättyessä haluaisin analysoida miten meidän yhteistyö kehittyi ja mitä olisimme voineet tehdä paremmin.

Kirjoittaja: Olesia Kullberg

Mikä on KiVAKO hanke?

KiVAKO on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama korkeakoulutuksen kehittämishanke, jonka puitteissa kehitetään korkeakoulujen vieraiden kielten opintopolkutarjontaa yhdistelemällä ja uutta kehittämällä valtakunnallisena yhteistyönä. Tarjonta koostuu digipedagogiikan mukaisesti rakennetuista joustavista oppimispoluista A1-tasolta C1-tasolle. Yhteensä verkko-opintoja tuotetaan 11 eri vieraassa kielessä ja monikielisessä UniTandemissa noin 180 opintopistettä.

Ensimmäinen KiVAKO hankkeen työseminaari pidettiin syyskuussa 2018. Viisitoista opettajaa yhdestätoista suomalaisista korkeakouluista osallistuivat venäjän osahankkeen työhön. Yhteistyön tuloksena syntyi seitsemän venäjän verkko-opintojaksoa.

Kolmen vuoden hanke työskentely osoitti, että saumaton yhteistyö ei ole itsestäänselvyys – se syntyy itsestään vaan, jos käy tuuri, mutta melkein aina se vaatii työtä, järkevää suunnittelua ja koordinointia. Yhteistyön ongelmatilanteet voivat johtua ainakin erilaisista näkemyksistä, osaamisesta, työskentelynopeudesta ja aikatauluista.

Yhteistyön haasteet opettajan työssä

Opettajan suunnittelu työ on aina ollut aika yksinäistä, minkä tuloksena on se, että opettaja itse tekee aika suuriakin päätöksiä koskien opintojakson toteuttamisesta ja sisällöstä. Kun sitä on tehnyt monta vuotta, syntyy oma tyyli, oma tapa ja oma näkemys opettamisesta. Näitä asioita on yllättävän vaikeaa, ja ehkä osittain jopa mahdotonta muuttaa. Yhteisen materiaalin tekemisessä täytyy jollain tavalla sopeutua niin, että eri opettajien näkemyksiä sulautuisi yhteen.

Nopeasti kehittyvässä maailmassa myös työvälineet ja toimintatavat vaihtuvat usein. Jotkut opettajat ehtivät omaksua uusien tuulien tuomat haasteet muita nopeammin. Osaaminen on kuitenkin paljon muutakin kuin uusien työkalujen haltuunotto, osaamista on myös kokemus sekä halu ja kyky oppia uutta. Osaamisen moniulottuvuus tuo omia haasteita yhteistyöhön, sillä se on jokaisella opettajalla eri tasolla.

Yksinkertainen ja selkeä käsite, ”aika”, aiheuttaa todella suuria ongelmatilanteita yhteistyössä. Jokaisella opettajalla on saman verran työtunteja vuodessa, mutta jokaisen työsuunnitelma on erilainen. Sopivan yhteisen työskentelyjakson löytäminen on lähes mahdotonta, sen lisäksi jokainen yksilö tekee työtä eri nopeudella. Kun yhteisen työn kohde on materiaalin teko, työn tuloksista näkyy konkreettisesti kuka, mitä, kuinka paljon, ja milloin on tehnyt. Näin katsottuna yhteistyö ei ole koskaan tasavertainen.
Yhdessä tekemisessä on kuitenkin voimaa. Mihin pitää kiinnittää huomiota, kun ryhtyy yhteistyöhön, jotta siitä tulisi onnistunut?

Suunnittelu

Onnistunut yhteistyö alkaa perusteellisesta suunnitellusta. Ryhmässä pitää olla vastuuhenkilö, joka koordinoi työtä ja vastaa työtuloksista. Kun kaoottisia tilanteita syntyi hankkeen aikana, aina näin silmien edessä rakennustyömaan ja työjohtajan, joka käveli siellä piirustukset käsissään ja suojakypärä päässään, tarkistamassa ja ohjaamassa. Toisin kuin työmaalla, opettajien ryhmästä ei aina ole helppoa löytää työjohtajaa, sillä kaikki ovat tasavertaisia kollegoita. Se on kuitenkin aika tärkeää onnistumiseen, sillä ihminen kaipaa järjestelmällisyyttä mihin kuuluu selkeät roolit ja ohjaus.

Suunnitteluun kuuluu myös osallistujien laaja osaamisen kartoitus. Erittäin hyödyllinen työkalu olisi, jos jokainen osallistuja voisi kartoittaa omaa osaamista ottaen huomioon kaikki mitä voi liittyä työhön: teemat, kokemukset, verkostot, työkalut, järjestelmät. Näiden lisäksi myös osaamista ja halua oppia uutta konkreettisella tavalla: mitä uutta halua oppia, mitä siihen tarvitaan, ja milloin.

Työn suunnittelu toimii hyvin, kun se on avoin ja konkreettinen: tehtävät, kuka tekee ja milloin. Jos suunnitelma on laadittu perusteellisesti ja jokainen osallistuja sitoutuu sen toteuttamiseen, voidaan välttää monia ongelmatilanteita.

Työnjako

Jostakin syystä usein ajatellaan, että ryhmän työn jaossa parhaiten toimii seuraava periaate: kaikki työt otetaan yhteen ja jaetaan tasaisesti, ottaen huomioon aikaresurssit. Valitettavasti tämä menetelmä aiheuttaa paljon ongelmatilanteita, vaikka se tuntuu oikeudenmukaiselta. Syinä siihen ovat eri aikataulut, nopeus sekä osaaminen.

Ehkä toimivampi tapa olisi jakaa työt osallistujien osaamisen perusteella. Työn jaossa olisi hyvä osata yhdistää odotettu lopputulos, tekijän osaaminen, sekä aika, joka on käytettävissä. Näin pystyisi hyödyntämään jokaisen osallistujan resurssit mahdollisimman tehokkaasti.Opettajien yhteistyössä ei voi odottaa, että jokainen osallistuja tuottaa saman verran tuotteita samassa ajassa.

Palaute

Palautteen antaminen ja vastaanotto ovat kenties yhteistyöhön tärkeimmät, mutta myös vaikeimmat osat. Kuinka voi uskaltaa sanoa kollegalle, että jotain hänen tekemästä materiaalista ei ole toimivaa? Kuinka voi vastaanottaa kritiikkiä silloin, kun on tehnyt kaikki oman näkemyksen mukaan parhaalla tavalla?

Hankkeen aikana olen ollut sekä palautteen antajana että vastaanottajana ja seurasin monia tilanteita, joissa palautetta annettiin. Tästä laajasta kokemuksesta jäi mieleen se, että pelkkä kritisoiminen on erittäin helppoa mutta sangen hyödytöntä. On erittäin raskasta rakentaa jotain uutta ja hienoa pelkästään kritiikin pohjalta.

Positiivinen ja rakentava palaute taas tekee ihmeitä: kun nostaa vahvat ja hyvät puolet esiin ja kunnolla esittää niitä, sekä lyhyesti kertoo mitä voisi tehdä toisin, palautteen teho moninkertaistuu. Hankalissa tilanteissa, joissa on vaikeaa löytää mitään positiivista, selkeä ehdotus toimii paljon tehokkaammin kuin kritiikki.

Lopuksi

Kolmen vuoden päättyneen yhteistyön tuloksena on seitsemän opintojaksoa. Yhdessä olemme tehneet paljon sellaista, mihin emme olisi pystyneet yksin. Monia haasteita olisimme voineet kiertää, jos olisimme ottaneet huomioon yhteistyön periaatteet paremmin: perusteellinen suunnittelu, rehellinen osaamisen kartoitus ja järkevä työn jako. Palautteen antaminen tulee aina olemaan haastavaa, mutta jos yhteistyö on hyvin suunniteltu, vahvalle kritiikille ehkä ei tule tarvetta.