Kohti terveydenhuollon lähipalvelujen hybridimallia

Kuntiin jäävät terveysasemat voisivat jopa parantaa lähipalvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta vastaamalla digiterveysasemien ja liikkuvien terveysasemien resursoinnista ja kohdentamalla niiden toimintaa datan avulla.

Kirjoittaja: Niko Lankinen

Lähipalveluja ei ole määritelty tulevia hyvinvointialueita koskevassa lainsäädännössä todennäköisesti osin siksi, että niiden tuottamistavat ovat murroksessa. Yleisesti lähipalvelulla tarkoitetaan palvelua, jota käytetään usein, joka on helposti saavutettavissa ja jonka piiriin löytyy tarpeeksi asiakkaita alueen väestöpohjasta (Aunula 2014).

Huoltosuhteen ja hyvinvointipalvelujen rahoituspohjan heiketessä ei voida taata, että jokaisesta kunnasta löytyy tulevaisuudessa perinteinen terveysasema. Lääkäreiden ja hoitajien rekrytointivaikeudet ovat arkipäivää erityisesti syrjäseuduilla ja kuluvan vuosikymmenen aikana karkeasti neljännes hoitohenkilöstöstä eläköityy. Koulutuspaikkojen lisääminen ei auta tilanteessa, jossa ala ei kiinnosta suomalaisia nuoria. (Rautavuori 2020.) Terveydenhuollon lähipalvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaaminen edellyttää nopeaa ja jopa radikaalia toimintatapamuutosta.

Lähipalvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaaminen edellyttää primääristi kahta asiaa 1) toiminnan kohdentamista tilanteessa, jossa terveyshaitta ei vielä rajoita yksilön toimintakykyä 2) digiratkaisuja optimaalisesti hyödyntävän hybridimallin määrittelyä ja käyttöönottoa. Nykyisellään ehkäisevät palvelut eivät kohdennu optimaalisesti, mikä näkyy kalliiden korjaavien sote-palvelujen ja niiden kustannusten osin rajunakin kasvuna (Lankinen 2021). Aivan kuten nykyisissä ennaltaehkäisevissä palveluissa, myös hybridimallin kriittinen menestystekijä onkin uudenlaisten terveyspalvelujen oikea-aikainen kohdentaminen.

Hybridimallilla jopa saavutettavammat lähipalvelut?

Merkittävä osa perusterveydenhuollon lähipalveluista on tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta tuottaa digiterveysasemien ja liikkuvien terveysasemien kautta. Osa lähipalveluista tarjotaan tulevaisuudessakin kunnissa sijaitsevilla terveysasemilla. Jäljelle jäävien terveysasemien sijoittelun tulee perustua alueelliseen analyysiin tavoiteltavasta hybridimallista ja kuntakohtaiseen tietoon mm. ikärakenteen, sairastavuuden, palvelujen tarpeen ja kustannusten kehityksestä.

Digiterveysasemat voivat hyödyntää resursseja yli organisaatio-, kunta- ja maakuntarajojen ja ovat näin ollen kustannustehokas vaihtoehto toteuttaa erityisesti ennaltaehkäiseviä lähipalveluja. Uudenlaiset riskiryhmille kohdennetut ”light”-palvelut, kuten hyvinvointi- ja terveysdataan perustuva terveysneuvonta ja elintapaohjaus osallistavat kansalaista oman terveyden edistämiseen ja ehkäisevät erilaisia kansansairauksia muistisairaudet mukaan lukien. Valtaosa yhteiskunnalle kalliissa pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevista on muistisairaita ja määrä kasvaa vuosi vuodelta (Halminen ym. 2018). Muistisairauksien taustalla olevat suojatekijät ehkäisevät myös muita kansansairauksia, kuten sydän- ja verisuonitauteja sekä diabetesta jne. (Ogoina & Onyemelukwe 2009). Digiterveysasemiin liittyy siis merkittävä säästöpotentiaali.

Liikkuvat terveysasemat yhdistävät parhaimmillaan digitaalisia lähipalveluja ja face-to-face -palveluja. Ne ovat todennäköisesti kunnissa sijaitsevia terveysasemia edullisempi vaihtoehto, koska investointeja kiinteistöihin ei tarvita ja toiminta voidaan kohdentaa ja resursoida ainakin osin kuntalaisen itsensä etukäteen tuottaman terveys- ja hyvinvointidatan pohjalta. Lisäksi etuna on kiinteitä terveysasemia parempi hoitohenkilöstön saatavuus sekä jopa nykyistä parempi terveyspalvelujen saavutettavuus. Liikkuvien terveysasemien hoitajavastaanotoilla voidaan tarjota esimerkiksi rokotuksia ja etädiagnostiikkaa lääkäripulasta kärsivillä alueilla. Etädiagnostiikalla voidaan esimerkiksi kuunnella keuhkot ja sydän tai katsoa korvat ja nielu sekä ihoalueet. Kerätyn tiedon pohjalta etälääkäri tekee arvion mahdollisista jatkotoimenpiteistä (esim. HealthHUB 2015).

Kuntiin jäävät terveysasemat voivat vastata digiterveysasemien ja liikkuvien terveysasemien toiminnan kohdentamisesta, koordinoinnista ja resursoinnista. Ne voivat toimia laajemminkin sosiaali- ja terveyspalveluja sekä muita hyvinvointipalveluja saman katon alle kokoavissa yksiköissä, mikä helpottaa monialaista ja -ammatillista yhteistyötä. Lisäksi ne vastaavat terveyspalveluista, joita ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista toteuttaa digitaalisten ja liikkuvien terveysasemien toimesta, esimerkiksi äitiys- ja lastenneuvola, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto jne. Myös mainituissa lähipalveluissa toimintaa voidaan kehittää tarvelähtöisemmäksi kerätyn ennakkodatan avulla siten, että palvelut kohdentuvat nykyistä paremmin hiljaisesti oireileville lapsille ja nuorille (ODA-projekti 2017).

1.1.2023 aloittavien hyvinvointialueiden tehtäväksi jää terveydenhuollon lähipalvelujen hybridimallin määrittely ja sitä mahdollistavien digiratkaisujen kilpailutus laatu edellä. On toivottavaa, että prosessia johdetaan hyvinvointialueille perustettavien TKIO-yksiköiden toimesta. TKIO-yksiköt toimivat omalla budjetillaan tulosvastuullisina innovaatio- ja kokeilualustoina eri sidosryhmille, kuten hyvinvointialueiden tulosyksiköille, yrityksille, kuntalaisille ja korkeakouluille (esim. Keusote 2021). Ammattikorkeakouluilla tulisi olla keskeinen rooli ekosysteemeissä, sillä niillä on vakiintuneet toimintamallit käyttäjälähtöisten palvelu- ja teknologiainnovaatioiden tuotekehitykselle (esim. LAB 2021).

Lähteet

Aunula, A. 2014. Turvataan terveydenhuollon lähipalvelut ja hoitoon pääsy. Lääkärilehti. Viitattu 5.1.2022. Saatavissa https://www.laakarilehti.fi/liitossa/liitto-toimii/turvataan-terveydenhuollon-lahipalvelut-ja-hoitoonpaasy/

Halminen, O., Koivuranta, P., Mikkola, T. 2018. Kuolemaa edeltävä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttö ja kustannukset. Kuntaliitto.

HealthHUB. 2015. Liikkuvat terveyspalvelut: muunneltavia yksiköitä erilaisiin tarpeisiin. Viitattu 5.1.2022. Saatavissa https://www.healthhub.fi/article/79

Keusote. 2021. Keusoten TKIO-toiminta. 2021. Viitattu 5.1.2022. Saatavissa https://www.keusote.fi/etusivu/tietoa-meista/tkio/tutkimustoiminta/tki-toiminta-keusotessa/

LAB. 2021. WellTech. Viitattu 7.1.2022. Saatavissa https://lab.fi/fi/palvelu/lab-welltech

Lankinen, N. 2021. Terveys- ja hyvinvointihaittoihin reagoiva sote on veronmaksajalle kallis. Turun Sanomat. Viitattu 5.1.2022. Saatavissa https://www.ts.fi/lukijoilta/5523518

ODA-projekti. 2017. Pienin kokeiluin kohti ODA-palveluita Espoon lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. ODA-projektin blogi. Viitattu 5.1.2022. Saatavissa https://oda-projekti.blogspot.com/2017/02/pienin-kokeiluin-kohti-oda-palveluita.html

Ogoina, D. & Onyemelukwe, G. 2009. The role of infections in the emergence of non-communicable diseases (NCDs): Compelling needs for novel strategies in the developing world. Journal of Infection and Public Health. Volume 2, Issue 1, 2009, Pages 14-29. Viitattu 7.1.2022. Saatavissa https://doi.org/10.1016/j.jiph.2009.02.001

Rautavuori, L. 2020. Hoitajaopintojen hakijamäärät laskevat tuhansilla, kun ala polkee kriisistä toiseen – myös koulutuksen maine on kärsinyt. Yle. Viitattu 5.1.2022. Saatavissa https://yle.fi/uutiset/3-11195636