Rakennus- ja purkujätteen mekaanisen käsittelyn rejektit Päijät-Hämeen alueella

Rakennus- ja purkujätteen mekaanisessa käsittelyssä noin kolmannes materiaalista päätyy sekaisin alitteeseen, jolle ei aiemmin löytynyt käyttöä. RAPA-hankkeessa kartoitettiin alitteen määrää ja hyötykäyttömahdollisuuksia Päijät-Hämeen alueella.

Kirjoittaja: Ville Puhakka

Johdanto

Suomi on yhä jäljessä melkein kaksi vuotta sitten voimaan astuneesta EU:n tavoitteesta rakennus- ja purkujätteen kierrättämiseksi. Suomessa rakennus- ja purkujätteestä kiertää noin 60 %, kun vuoden 2020 alusta EU:n jätedirektiivi edellytti 70 % kierrätysastetta. (Salmenperä et al. 2016; European commission 2016). Tavoitteen saavuttaneidenkin jäsenmaiden osalta suuri osa kierrätyksestä muodostuu maantäytöstä, mikä on etusijajärjestyksen hierarkian mukaisesti matalimman tason kierrätystä. Jätedirektiivillä pyritään paitsi kierrätysasteen kasvattamiseen, myös kierrätyksen laadun parantamiseen etusijajärjestyksen mukaisesti. Kierrätystavoitteen saavuttamista vaikeuttaa varsinkin tällä hetkellä energiana kierrätettävän puujätteen suuri osuus Suomessa Eurooppaan verrattuna (Salmenperä et al. 2016). Kierrätystavoitteen kannalta haasteita aiheuttaa myös energiahyötykäyttöön soveltumattomina pidetyt mekaanisessa käsittelyssä syntyvät hyödyntämättömät jakeet, rejektit. Merkittävin rejektijae on seulan pohjalle lajittelussa kertyvä hienojakoinen alite. Alitteeksi päätyy rakennus- ja purkutoiminnasta syntyvistä jätteistä lähes 10 %.

Työmaalla rakennus- ja purkujäte esilajitellaan kierrätettäviin jakeisiin karkeasti raskailla työkoneilla. Jäljelle jäävä sekalainen jae käsitellään kierrätyspolttoaineen tuottamiseksi ja arvokkaiden jakeiden, kuten metallien talteenottamiseksi. Jae murskataan, jonka jälkeen se käy läpi monivaiheisen mekaanisen käsittelyprosessin, jossa erotellaan kierrätettävät ja poltettavat jakeet hyötykäyttöön. Tämän käsittelyprosessin aikana noin 20–40 % rakennus- ja purkujätteestä päätyy sekalaiseksi alitteeksi esimerkiksi seulan pohjalle (Laine-Ylijoki et al. 2018; Nasrullah et al. 2014). Sekalaisen rakennusjätteen käsittelyssä syntyvä alite on heterogeeninen jae, joka sisältää betonin, tiilen, keraamin ja lasin lisäksi runsaasti kevyitä hyötykäyttöä haittaavia jakeita kuten kipsiä, styroksia ja muovia. Laine-Ylijoki et al. (2018) on arvioinut sen tarkoittavan Suomen mittakaavassa jopa 130–270 tuhatta tonnia alitetta vuodessa.

Alitteelle ei ole löytynyt soveltuvaa vakinaista uusiokäyttöä, vaan sitä on hyödynnetty pääasiassa erillisluvalla koeluontoisessa maarakentamisessa. Aiemmin alitetta on loppusijoitettu kaatopaikan rakenteisiin. Vuoden 2020 alusta alitteen loppusijoittaminen vaikeutui, kun rajoitus 10% raja-arvo orgaanisen aineen pitoisuudesta astui voimaan myös rakennus- ja purkujätteen rejekteille. Rajoituksella tavoitellaan tuotantomenetelmien kehittämistä etusijajärjestyksen mukaisesti. (Ympäristöministeriö 2018). Alitteeseen päätyy orgaanista ainetta esimerkiksi puusta, muovista, pakkausmateriaaleista ja kipsilevyjen taustapaperista. Käsittelyprosessissa kipsi jauhautuu hienoksi tarrautuvaksi pölyksi, jota on vaikea erottaa. Kipsi nostaa myös alitteen sulfaattipitoisuuksia rajoittaa hyötykäyttömahdollisuuksia. Alite ei täytä valtioneuvoston asetuksen (843/2017) mukaisia ehtoja maarakennukseen sopivasta materiaalista. Siksi sen hyödyntämiseen tässä tarkoituksessa vaaditaan ympäristölupaa, jossa toimintaa usein perustellaan koeluontoisena varsinaisen loppusijoituskohteen puuttuessa. Toistaiseksi sijottaminen sallittua poikkeusluvalla vuodeksi kerrallaan muun mahdollisen käytön puuttuessa, jos osoitetaan korvaavan käsittelykapasiteetin käyttöönotto määräajassa (Korhonen et al. 2018).

Menetelmät ja aineisto

Päijät-Hämeen alitevirtojen arvioimiseksi suoritettiin tietopoiminta YLVA-tietokannasta. Tietokantaan on kerätty ympäristönsuojelulain ja jätelain nojalla lupa-, ilmoitus-, ja rekisteröintivelvollisten toimijoiden jätteiden kuljetuksista. Jätevirrat on luokiteltu tietokantaan LoW- ja RD-koodeilla (European List of Waste ja jätteiden hyödyntämis- ja loppukäsittelymenetelmiä koskeva koodisto). Jätteiden siirtoa ei tarvitse rekisteröidä yrityksen sisäisissä jätesiirroissa, mutta toimipaikkojen välisissä kuljetuksissa se vaaditaan. Haasteena YLVAssa on se ettei jätteiden alkuperästä saada tarkempaa tietoa ja tiedot raportoidaan jälkikäteen vuosittain. (Salmenperä et al. 2016).

Lisäksi käytiin läpi aluehallintoviraston ylläpitämästä ympäristölupapalvelusta Päijät-Hämeen alueen ympäristöluvat jätteen käsittelylaitoksille sekä koko Suomen jätteenpolttolaitosten ympäristöluvat rakennus- ja purkujätteen mekaanisen rejektin polttoon liittyen. Saatavilla olevan datan ja yrityskontaktien kautta kartoitettiin Päijät-Hämeen alitevirtoja sekä syntyvien rejektien määrän, että jatkoreittien kannalta. Koska alitteet syntyvät sivutuotteena mekaanisessa jätteenkäsittelyprosessissa, keskityttiin selvityksessä tarkastelemaan jätteenkäsittelylaitosten virtoja.

Alitevirrat Päijät-Hämeen alueella

Jätteenkäsittelyssä hyödynnettävien jakeiden erottamiseksi syntyy alitteita, joiden määrä ja ominaisuudet riippuvat käytetystä erottelulaitteistosta ja käsiteltävän materiaalin koostumuksesta. Taulukossa 1 on esitetty YLVA-tietokannasta poimitut jätteenkäsittelylaitoksille tulevat rakennus- ja purkujätejakeet vuosilta 2017-2019 EWC-koodien mukaisesti lajiteltuna. Rakennus- ja purkujäte näkyvät tilastoissa pääasiallisesti laitoksille tulevassa 17-alkuisessa koodissa. Liikanen et al. (2018) mukaan Suomessa syntyvästä rakennus- ja purkujätteen merkittävimmät jakeet ovat betoni ja tiili (13-31%), puu (17-31%), metallit (4-13%) ja sekalainen jäte (9-27%). Jakeiden osuudet vaihtelevat huomattavasti kohteesta riippuen, mikä näkyy myös alitteen koostumuksessa (Salmenperä et al. 2016; Peuranen ja Hakaste 2014). YLVAan Päijät-Hämeen osalta raportoitu rakennusjätevirta on huomattavan suuri, sillä Tilastokeskuksen mukaan Suomessa syntyi vuonna 2017 1,6 miljoonaa tonnia rakennusjätettä (Tilastokeskus 2019). YLVAn tilastoissa laitoksille saapuvan betonijakeen osuus on jätteen syntymäärään verrattuna pieni, mikä johtuu osaltaan siitä, että kohteessa hyödynnettäviä materiaaleja ei raportoida tietokantaan. Näin ollen esimerkiksi paikallisesti maantäyttöön menevät jakeet eivät näy tilastoissa. Purkubetonia hyödynnetäänkin pääosin maarakentamisessa (Peuranen & Hakaste 2014). Vaikka maantäyttöön kierrätetyt betonijakeet lasketaan jätedirektiivin mukaiseen kierrätykseen, tulisi tässäkin tähdätä jätehierarkiassa korkeamman asteen kierrätykseen.

Jätejakeet EWC-koodeittain	Laitokselle tuleva jäte (kt)
	2017	2018	2019
Kaikki rakennusjäte 17-	376,7	387,8	433,4
Poislukien maa-aines	362	340	371,8
Betoni, tiilet ja keramiikka 17 01-	29,6	30,4	55,3
Puu 17 02 01	180,5	185,5	178
Metallit 17 04-	29,7	24	23,8
Maa-aines 17 05-	14,7	47,8	61,6
Sekalainen rakennusjäte 17 09 04	113,8	98,5	113,4
Alite 19 12 12 *	22-46	19-40	22-45
*20-40% käsitellystä sekalaisesta rakennus- ja purkujätteestä

Taulukko 1. Päijät-Hämeen käsittelylaitoksille saapuvat rakennus- ja purkujätevirrat ja arvio jätteen mekaanisessa käsittelyssä syntyvän alitteen määrästä. Jätevirrat on kerätty YLVA-tietokannasta ja arvio alitteen määrästä perustuu aiempiin tutkimuksiin (Laine-Ylijoki et al. 2018; Nasrullah et al. 2014).

Ympäristölupien varainen kapasiteetti

YLVA-tietokannan datapoiminnan perusteella arvioituja alitevirtoja pyrittiin tarkentamaan vertaamalla lukuja alueen käsittelylaitosten ympäristölupien mukaisiin kapasiteetteihin rakennus- jätteen käsittelyn ja toiminnasta syntyvien jätteiden eli rejektien osalta. Luvanvaraiset käsittelykapasiteetit rakennus- ja purkujätteelle Päijät-Hämeen alueella on esitetty taulukossa 2. Taulukoidut ympäristölupien mukaiset alitemäärät ovat suoraan lupahakemuksessa raportoituja määriä toiminnassa syntyville jätteille, jos tätä arvioita ei ole luvassa esitetty, arvioitiin alitteen määrä sen sijaan luvan varaisen sekalaisen rakennus- ja purkujätteen käsittelykapasiteetin perusteella. Ympäristölupiin perustuva arvio antaa todennäköisesti todellisuutta korkeampia arvioita alitevirroista, jos käsittelylaitoksia ei ole operoitu täydellä kapasiteetilla. Lisäksi ympäristöluvissa esitetyt jätemäärät sisältävät joissakin tapauksissa rejektejä myös muiden jätevirtojen kuin rakennus- ja purkujätteiden käsittelystä.

Laitos	Selite	170904 (kt)	191212 (kt)
Salpakierto	Sekalainen yhteiskunta- ja rakennusjäte	80
	Jätteenkäsittelyn laitosrejektejä		20
Purkupiha	Rakennus- ja purkujäte	24
	Esikäsitelty rakennusjäte		7,5
Ekopark	Rakennus- ja purkujäte	250	50-100*
Kuusakoski, Lahti	Rakennus- ja purkujäte sis. Kivi ja betoni	30	6-12*
Tendac	Jätteiden lajittelusta muodostuva sekajäte	4,5	0,5
GRK infra	Jätteiden lajittelusta muodostuva sekajäte	30	6-12*
Yhteensä		428,5	90 -160
*Alitemäärää ei ole mainittu ympäristöluvassa, joten määrä on arvioitu noin 20-40% käsiteltävästä sekalaisesta rakennus- ja purkujätteestä.

Taulukko 2. Ympäristöluvanvarainen käsittelykapasiteetti rakennus- ja purkujätteelle Päijät-Hämeen alueella. Data on kerätty ympäristölupapalvelusta (Aluehallintovirasto 2021).

Alitteen nykyinen käyttö

Rakennus- ja purkujätteen mekaanisen käsittelyn ja rejektit ovat merkittävä materiaalivirta, jolle ei toistaiseksi ole muita käyttökohteita kuin kaatopaikkasijoitus tai poltto. Kumpikaan vaihtoehto ei ole kannattava eikä edistä materiaalihyötykäytön tavoitteita. Materiaalin hyödyntämisessä haasteeksi nousevat sekalaisen koostumuksen takia myös mahdollisten haitta-aineiden liukeneminen ympäristöön käyttökohteessa. Nasrullah (et al. 2014) tutkivat Suomessa rakennus- ja purkujätteen mekaanisen lajittelun massavirtoja kierrätyspolttoaineen valmistuksessa. Saapuvasta jätevirrasta 44 % päätyi kierrätyspolttoaineeksi, 6 % metalleihin, 4 % raskaaseen jakeeseen, 28 % alitteeksi ja 18 % muiksi rejekteiksi. (Nasrullah et al. 2014). Vastaavia osuuksia hyödyntäen Päijät-Hämeen YLVAan rekisteröityjen jätevirtojen osalta kuvan 1 mukaisiin osuuksiin. YLVA-tietokannan mukaan vuonna 2019 noin 85% laitoksille saapuvasta sekalaisesta rakennus- ja purkujätteestä käy läpi erotteluprosessin kierrätyspolttoaineen valmistamiseksi. Loput esikäsitellään ilmeisesti kaatopaikka- tai maarakennuskohteisiin sopivaksi. Kuvaan jaoteltu jakeet merkittävimmän loppusijoituskohteen mukaisesti, puhtaat betoni- ja tiilijätteet päätyvät maarakentamiseen, puu kierrätyspolttoaineeksi (Välimaa, 2019), kattohuopa kierrätysasfalttiin ja metallit kierrätetään uusiomateriaalina. Rejektejä menee polttoon, kaatopaikalle ja maanrakennukseen erillisluvalla, kuten raportissa on kuvattu. Kuvan arvot perustuvat YLVA-tietokannassa ilmoitettuihin lukuihin. Todellisuudessa materiaalihyötykäytön osuus on todennäköisesti suurempi, johtuen maarakennuksessa hyödynnettävistä betoni- ja tiilijakeista, joita ei tarvitse raportoida tietokantaan.

Kuva 1. Rakennus- ja purkujätevirrat Päijät-Hämeen alueella vuosina 2017-2019 YLVA tietokannan perusteella. Vihreä kuvaa materiaalihyötykäyttöä, keltainen energiana hyödyntämistä ja ruskea kaatopaikkasijoitusta. Kuvasta puuttuu YLVA-raportoinnin ulkopuolelle jäävät jätevirrat.

Alitteen poltto Suomessa

Osa alitteesta päätyy paremman sijoituskohteen puutteessa myös polttoon joko jäte-eränä. Palavan aineksen osuus jakeesta on kuitenkin pieni, mikä lisää varastointi- ja kuljetustilantarvetta. (Laine-Ylijoki et al. 2018). Nasrullah et al. (2014) laskeman energiataseen mukaan kierrätyspolttoaineeseen päätyy 44% jakeen massasta ja 72% sen sisältämästä energiasta, vastaavasti alitejakeeseen päätyy 28% massasta, mutta vain noin 7% energiasta. Alhaisen lämpöarvon lisäksi alitteen polttoa rajoittavat kipsin sulfaatti, PVC-muovien kloori sekä korkea palamattoman mineraaliperäisen jätteen osuus jakeessa. Lisäksi sulfaatin liukeneminen voi aiheuttaa haasteita niin kaatopaikalla, tuhkien sijoittamisessa kuin mahdollisessa uusiokäytössäkin. Taulukossa 3 on esitetty koko Suomen mittakaavassa ympäristölupia jätteenpolttolaitoksilta, joissa alitteen poltto sallitaan. Rakennus- ja purkujätteen mekaanisen käsittelyn rejektejä saa polttaa useammassa voimalassa Suomessa, mutta tarkempia lukuja todellisista polttomääristä ympäristölupien perusteella ei ole pääteltävissä. Kokonaismäärältään Suomessa polttoon menevän alitevirran osuus lienee kuitenkin merkittävä, sillä luvanvaraista kapasiteettia jätteenkäsittelyn rejektien poltolle on yli 150 kt vuodessa. Tämä vastaa lähes Laine-Ylijoki et al. (2018) arvioimaa Suomessa syntyvän rakennus- ja purkujätteen rejektien määrää.

Kunta	Laitos	Jätekategoria	Kapasiteetti t/v
Kotka	Korkeakosken hyötyvoimala	Mekaanisen jätteiden käsittelyn jätteet / Purku ja kierrätyspuu 30 000 t/a	120 000
Lahti	Kymijärvi II kaasutuslaitos	Voidaan polttaa rakennus- ja purkujätettä sekä teollisuuden puujätettä	250 000
Mustasaari	Jätevoimala	Rakentamisessa syntyvät jätteet 2 000 t/a / Jätteiden mekaanisessa käsittelyssä syntyvät jätteet 1 000 t/a	190 000
Riihimäki	Jätevoimala 1	Muut jätteet kuten rakennusjäte 30 000 t/a	150 000
	Jätevoimala 2	Rakennus- ja teollisuus- sekä kaupan jäte 40 000 t/a / Jätteiden käsittelyn rejektit 100 000 t/a	160 000
	Polttolinja 1	Ongelmajätteet	75 000
Vantaa	Långmossebergenin jätevoimala	Jätteenkäsittelyssä syntyvät jätteet 50 000 t/a	340 000

Taulukko 3. Suomen jätteenpolttolaitosten ympäristölupien mukainen kapasiteetti rakennus- ja purkujätteelle sekä mekaanisen jätteenkäsittelyn rejekteille. Data on kerätty ympäristölupapalvelusta ja valtakunnallisesta järesuunnitelmast (Aluehallintovirasto 2021; Laaksonen et al. 2017)

Alitteen loppusijoittaminen

Alitteen loppusijoittaminen kaatopaikalle on vähentynyt merkittävästi viime vuosina rajoitusten kiristettyä. Koko Suomessa alitteita on sijoitettu kaatopaikalle vuonna 2017 noin 25 kt, mutta kaatopaikan rakenteissa sitä on hyödynnettä noin 185 kt. (Korhonen et al. 2018). Vaihtoehtoa loppusijoitukselle on etsitty pitkään. Viime vuosina alitteen hyödyntäminen erillisluvalla esimerkiksi meluvalleissa tai kaatopaikan rakenteissa toiminut väliaikaisena ratkaisuja pysyvien menetelmien puuttuessa. Määrällisesti mekaanisen käsittelyn rejektit ovat merkittävin rakennusjätejae, jonka sijoittamiselle on haettu poikkeuslupia toistuvasti. Vuosina 2016–2017 haettiin poikkeusluvalla sijoitettavaksi yhteensä noin 150 kt alitetta Suomessa (Korhonen et al. 2018).

Alitteen hyödyntäminen materiaalina

Alitteen hyödyntäminen materiaalina on haastavaa, sillä sen koostumus ja ominaisuudet vaihtelevat jätteen alkuperän ja käsittelymenetelmien mukaan. Se, kuinka sekalainen alite kannattaa jatkokäsitellä, riippuu mm. sitä kuinka arvokas loppukäyttökohde sille löydetään, paljonko sen käsittely loppukäyttökohteen vaatimukset täyttäväksi tuotteeksi tulee maksamaan, mikä on alitteen negatiivinen arvo ja onko sen hyödyntämiselle lainsäädännöllisiä esteitä. Jatkohyödyntämisen kannalta rakennus- ja purkujätteen arvoa voidaan lisätä parantamalla jakeen ominaisuuksia kontrolloimalla jakeen koostumusta ja partikkelikokoa. Partikkelikoolla on suuri merkitys loppukäytön kannalta, maanrakennuksessa käytetään erikokoisia partikkeleja kerroksittain, komposiiteissa koko vaikuttaa sidoslujuuteen ja esimerkiksi 3D-tulostuksessa vaaditaan vielä hienompaa jaetta (Munir et al. 2021). Alite on haasteellinen raaka-aine, sillä se sisältää mineraalipohjaisen materiaalin lisäksi monipuolisia orgaanisia jakeita ja kipsiä. Jatkokäytön kannalta tulee ratkaista, voidaanko alitetta käyttää sellaisenaan komposiittimateriaaleissa, vai onko erotteluprosessin jatkaminen välttämätöntä. Lisävaiheista aiheutuu luonnollisesti kustannuksia, jotka vähentävät raaka-aineen houkuttelevuutta. RAPA-hankkeessa valmistettiin erilaisia betoninkaltaisia valutuotteita, kuten rakennuslegoja ja liikenne-esteitä, joissa alitetta käytettiin korvaamaan kiviainesta (LAB-ammattikorkeakoulu 2022). Tuotteiden kestoa ja kulumista testataan tällä hetkellä ulkokäytössä.

Yhteenveto

RAPA- Hankkeessa (Rakennus- ja Purkujätealitteen vähähiiliset tuotteet) hankkeessa arviotiin Päijät-Hämeen alueelle rakennus- ja purkujätteen mekaanisesta käsittelystä syntyviä alitevirtoja. Alitevirtoja arvioitiin ympäristön suojelun sähköiseen tietokantaan YLVAan kirjattujen rakennus- ja purkujätevirtojen sekä aluehallintoviraston ympäristölupatietokannasta poimittujen rakennus- ja purkujätteen käsittelylaitosten kapasiteettien perusteella. Polttoon päätyvän puujätteen ohella haasteet alitteen uusiokäytössä ovat merkittävimpiä tekijöitä, jotka vaikeuttavat 70% kierrätystavoitteen saavuttamista. Päijät-Hämeen alueella seula-alitetta syntyy vuosittain 30 – 90 kt. Tästä valtaosa hyödynnetään toistaiseksi erillisluvalla meluvallin kaltaisissa kokeiluissa ja kaatopaikan rakenteissa. Osa alitteesta myös poltetaan pienestä energiasisällöstä huolimatta vaihtoehtoisen sijoituskohteen puuttuessa. RAPA-hankkeelle suunnitellaan jatkohanketta, jossa keskitytään toimivien pilot-ratkaisujen tuotteistamiseen, ominaisuuksien optimointiin ja taloudelliseen tarkasteluun.

Lähteet

Aluehallintovirasto. 2021. Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelu. Viitattu 1.12.2021. Saatavissa https://ylupa.avi.fi/fi-FI

European Comission 2016. Directive 2008/98/EC on waste (Waste Framework Directive) – Environment – European Commission. Viitattu 22.9.2021. Saatavissa http://data.europa.eu/eli/dir/2008/98/oj

Korhonen, M., Pitkänen, K., Niemistö, J. 2018. Selvitys orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon vaikutuksista. Suomen ympäristö 3/2018. Viitattu 20.11.2021. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-4800-2

Laaksonen, J., Merilehto, K., Pietarinen, A., Salmenperä, H. 2017. Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2023. Taustaraportti. Suomen ympäristö 3/2017. Viitattu 20.11.2021. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-4734-0

LAB-ammattikorkeakoulu. 2022. RAPA – rakennus- ja purkujätealitteen vähähiiliset tuotteet. Viitattu 15.2.2022. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/rapa-rakennus-ja-purkujatealitteen-vahahiiliset-tuotteet

Laine-Ylijoki, J., Castell-Rüdenhausen, M., Kaartinen, T., Kärki, J., Pellikka, T., Punkkinen, H., Saastamoinen, H., Wahlström, M., ja Pohjakallio, M. 2018. Selvitys eräiden jätteiden ja rejektien käsittelykapasiteetin sekä muutaman jäteperäisen materiaalin markkinan tilanteesta Suomessa. Helsinki: Ympäristöministeriö. Viitattu 22.9.2021. Saatavissa http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161095

Liikanen, M. Helppi, O., Havukainen, J., Horttanainen, M. 2018. Rakennusjätteen koostumustutkimus – Etelä-Karjala. FISS Etelä-Karjalan teollisten symbioosien palvelu -hanke. Tutkimusraportit – Research Reports 82.

Munir, Q., Peltonen, R., Kärki, T., 2021. Printing Parameter Requirements for 3D Printable Geopolymer Materials Prepared from Industrial Side Streams. Materials 14, 4758. Viitattu 15.2.2022. Saatavissa https://doi.org/10.3390/ma14164758

Nasrullah, M., Vainikka, P., Hannula, J., Hurme, M., Kärki, J., 2014. Mass, energy and material balances of SRF production process. Part 2: SRF produced from construction and demolition waste. Waste Manag. 34, 2163–2170. Viitattu 15.2.2022. Saatavissa https://doi.org/10.1016/j.wasman.2014.06.009

Peuranen, E. & Hakaste, H. 2014. Rakentamisen materiaalitehokkuuden edistämisohjelma. Ympäristöministeriön raportteja 17/2014. Viitattu 20.11.2021. Saatavissa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/135172

Salmenperä, H., Sahimaa, O., Kautto, P., Vahvelainen, S., Walström, M., Bachér J., Dahlbo H., Espo J., Haavisto, T. & Laine-Ylijoki J. 2016. Kohdennetut keinot kierrätyksen kasvuun. Valtioneuvoston selvitys ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 53/2016.

Tilastokeskus 2019. Suomen virallinen tilasto (SVT): Jätetilasto 2017. Viitattu 1.12.2021. Saatavissa http://www.stat.fi/til/jate/2017/13/jate_2017_13_2019-01-09_tie_001_fi.html

Välimaa, H. 2019. Mihin sinun purku- ja rakennusjätteesi päätyvät? Viitattu 1.12.2021. Saatavissa https://etelapohjanmaanely.wordpress.com/2019/09/17/mihin-sinun-purku-ja-rakennusjatteesi-paatyvat/

Ympäristöministeriö. 2018. Orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon soveltaminen. VN3347/2018. Viitattu 20.11.2021. Saatavissa https://ym.fi/documents/1410903/38439968/Orgaanisen-jatteen-kaatopaikkakiellon-soveltaminen-3BBE6023_43F0_44D0_BEFE_AAF4AE464968-138515.pdf/1f31fd19-504d-1f23-d46a-aa34b1fe7e08/Orgaanisen-jatteen-kaatopaikkakiellon-soveltaminen-3BBE6023_43F0_44D0_BEFE_AAF4AE464968-138515.pdf?t=1603260910164