Biohakkerointi: biologian ja teknologian risteyskohdassa

Biohakkerointi tuo mieleen huipputekniset laboratoriot ja futuristiset parannukset. Se on nopeasti kehittynyt marginaalisesta alakulttuurista merkittäväksi liikkeeksi, joka vaikuttaa lääketieteen, bioteknologian ja henkilökohtaisen terveyden aloihin. Tämä artikkeli sukeltaa biohakkeroinnin monimuotoiseen maailmaan tarkastelemalla sen alkuperää, menetelmiä, eettisiä näkökulmia ja mahdollisia tulevaisuuden vaikutuksia yhteiskuntaan.

Kirjoittaja: Johanna Heinonen

Biohakkeroinnin mahdollisuuksia ja uhkia

Biohakkerointi sai alkunsa 2000-luvun alussa bioteknologian, avoimen lähdekoodin biologian ja tee-se-itse (DIY) -etiikan yhdistelmällä. Pioneereina toimi esimerkiksi Josiah Zayner, joka toi esille ajatuksen biologisten järjestelmien manipuloinnista tietokonehakkeroinnin tapaan (Wolinsky 2016). Biohakkerointi kattaa laajan kirjon käytäntöjä, kuten ruokavalion ja elämäntapojen optimoinnin, geneettiset muutokset ja kirurgiset biochip-implantit (Kuiken 2016).

Biohakkeroinnissa on kolme päätyyppiä: nutrigenomiikka, DIY-biologia ja grinder-biohakkerointi. Nutrigenomiikka keskittyy ruokavalion ja elämäntapojen optimointiin geneettisen profiilin perusteella (Reen et al. 2015). DIY-biologia edistää bioteknologian saavutettavuutta suorittamalla kokeita perinteisten tutkimuslaitosten ulkopuolella (Landrain ym. 2013). Grinder-biohakkerointi puolestaan sisältää elektronisten laitteiden implantoinnin kehoon ihmisen kykyjen laajentamiseksi (Gaspar ym. 2019).

Biohakkeroinnin nopea kehitys ja saavutettavuus nostavat esiin merkittäviä eettisiä ja turvallisuuskysymyksiä. Sääntelyn ja valvonnan puute lisää tahattomien seurausten riskiä, kuten infektioita ja haitallisia geneettisiä muutoksia (Gaj ym. 2013). Lisäksi biohakkeroinnin saavutettavuus voi pahentaa sosiaalista eriarvoisuutta, mikäli vain varakkaat voivat hyötyä teknologian edistysaskelista (Supa & Kruopstaite 2022). DIY-geneettinen muuntelu demokratisoi bioteknologiaa, mutta tuo myös mukanaan merkittäviä riskejä (Baltimore ym. 2015).

Biohakkeroinnin tulevaisuus

Biohakkeroinnin tulevaisuus on kriittisessä vaiheessa, jossa tasapainoillaan valtavan potentiaalin ja huomattavien riskien välillä. Synteettisen biologian, geenitekniikan ja puettavan teknologian edistysaskeleet laajentavat ihmisen kykyjä ja edesauttavat terveyden ylläpitoa. Yksilöllinen lääketiede, joka hyödyntää yksilön geneettisestä profiilista saatuja tietoja, voi räätälöidä hoitoja maksimoiden tehokkuuden ja minimoiden sivuvaikutukset, mikä voi mullistaa kroonisten sairauksien hoidon ja parantaa elämänlaatua merkittävästi (Collins & Varmus 2015). Lisäksi puettava teknologia tarjoaa käyttäjilleen arvokkaita oivalluksia näiden terveydestä ja suorituskyvystä. Tulevat innovaatiot, kuten kehittyneet biotunnistimet ja aivo-tietokone -rajapinnat, voivat parantaa vammaisten elämänlaatua ja kehittää uusia kommunikointitapoja (Gaspar ym. 2015).

Biohakkerointi voi myös merkittävästi muuttaa yhteiskuntien suhtautumista terveyteen ja hyvinvointiin siirtäen hallintaa enemmän yksilöille kannustaen heitä ottamaan vastuun omasta terveydestään. Tämä voi kuitenkin luoda uusia haasteita terveydenhuollolle, joka joutuu sopeutumaan potilaisiin, joilla on runsaasti omaa terveysdataa ja mahdollisesti itse toteutettuja geneettisiä muokkauksia tai implantteja (Kuiken 2016). Globaalisti biohakkerointi leviää myös kehitysmaihin, tarjoten edullisia ja innovatiivisia ratkaisuja terveysongelmiin. Sääntelykehykset voivat kuitenkin johtaa siihen, että biohakkerit etsivät suotuisampia olosuhteita kokeilleen ja innovaatioilleen, mikä voi luoda turvallisuusriskejä (Landrain ym. 2013).

Biohakkerointi edustaa kiehtovaa biologian ja teknologian risteyskohtaa, jota ohjaa innovoinnin henki ja halu ylittää ihmisen potentiaalin rajat (Wolinsky 2016). Sen toteuttaminen vaatii kuitenkin eettisten ja turvallisuuskysymysten huolellista harkintaa. On välttämätöntä, että alan toimijat, päättäjät ja yhteiskunta käyvät vuoropuhelua hyötyjen hyödyntämiseksi ja riskien lieventämiseksi.

Food for Thought

Tunnettu suomalainen biohakkeri Teemu Arina puhui toukokuussa 2024 Visit Helsingin tapahtumassa teemalla ”Future of Food: Biohacker’s Perspectives on Nutrition & Impact on Restaurants”. Arina esitteli näkemyksiään siitä, miten biohakkerointi ja ravitsemustiede voivat muuttaa ravintola-alaa ja ruokailutottumuksia tulevaisuudessa. Hän korosti biohakkeroinnin merkitystä yksilön terveyden optimoinnissa, ja sen kykyä johtaa uusien, terveellisempien ruokailukokemusten syntymiseen kotikeittiöissä ja ravintoloissa. Esityksessään Arina käsitteli myös teknologian ja ravitsemuksen yhdistämisen mahdollisuuksia, kuten geneettisen testauksen ja biomarkkerianalyysien hyödyntämistä ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa.

Arinan puheenvuoro tarjosi syvällisiä oivalluksia ja konkreettisia esimerkkejä siitä, miten ravintolat voivat integroida biohakkeroinnin periaatteita toimintaansa parantaakseen asiakkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Tämä visio tulevaisuuden ruokailukokemuksista heijastaa laajempaa trendiä, jossa teknologia ja terveystietoisuus yhdistyvät tuoden uusia mahdollisuuksia ja haasteita ravintola-alalle. Lisäksi Arinan ajatukset voivat vaikuttaa merkittävästi ammattikorkeakoulujen opetukseen ja kehittämistyöhön. Biohakkeroinnin ja ravitsemustieteen integrointi vaikkapa LABin opetusohjelmiin voisi valmistaa opiskelijoita paremmin tulevaisuuden työelämän vaatimuksiin, jossa terveystietoisuus ja teknologian hyödyntäminen ovat keskeisiä. Lisäksi LABin eri vahvuusalojen integroituminen yhdistäisi myös eri alojen opiskelijoita tiiviimpään yhteistyöhön nyt ja tulevaisuudessa. Kehittämistyössä tämä voisi tarkoittaa uusien, innovatiivisten kurssien ja projektien luomista, jotka yhdistävät ravitsemustieteen, teknologian ja biohakkeroinnin käytännöt.

Lähteet

Baltimore, D., Berg, P., Botchan, M., Carroll, D., Charo, R. A., Church, G., Corn, J. E., Daley, G. Q., Doudna, J. A., Fenner, M., Greely, H. T., Jinek, M., Martin, G. S., Penhoet, E., Puck, J., Sternberg, S. H., Weissman, J. S. & Yamamoto, K. R. 2015. A prudent path forward for genomic engineering and germline gene modification. Science (American Association for the Advancement of Science). Vol. 348(6230), 36–38. Viitattu 30.5.2024. Saatavissa https://doi.org/10.1126/science.aab1028

Collins, F. S. & Varmus, H. 2015. A New Initiative on Precision Medicine. The New England Journal of Medicine. Vol. 372(9), 793–795. Viitattu 30.5.2024. Saatavissa https://doi.org/10.1056/NEJMp1500523

Gaj, T., Gersbach, C. A. & Barbas, C. F. 2013. ZFN, TALEN, and CRISPR/Cas-based methods for genome engineering. Trends in Biotechnology (Regular Ed.). Vol. 31(7), 397–405. Viitattu 30.5.2024. Saatavissa https://doi.org/10.1016/j.tibtech.2013.04.004

Gaspar, R., Rohde, P., & Giger, J. 2019. Unconventional settings and uses of human enhancement technologies: A non‐systematic review of public and experts’ views on self‐enhancement and DIY biology/biohacking risks. Human Behavior and Emerging Technologies. Vol. 1(4), 295–305. Viitattu 30.5.2024. Saatavissa https://doi.org/10.1002/hbe2.175

Kuiken, T. 2016. Governance: Learn from DIY biologists. Nature (London). Vol. 531(7593), 167–168. Viitattu 30.5.2024. Saatavissa https://doi.org/10.1038/531167a

Landrain, T., Meyer, M., Perez, A. M., & Sussan, R. 2013. Do-it-yourself biology: challenges and promises for an open science and technology movement. Systems and Synthetic Biology. Vol. 7(3), 115–126. Viitattu 30.5.2024. Saatavissa https://doi.org/10.1007/s11693-013-9116-4

Reen, J. K., Yadav, A. K. & Singh, J. 2015. Nutrigenomics: concept, advances and applications. Journal of Dairying. Foods & Home Sciences. Vol. 34(3), 205-. Viitattu 30.5.2024. Saatavissa https://doi.org/10.5958/0976-0563.2015.00041.X

Supa, M. & Kruopstaite, I. 2022. Deviance and Ethical Considerations in Online Biohacking Communities. Deviant Behavior. Vol. 43(10), 1245–1266. Viitattu 30.5.2024. Saatavissa https://doi.org/10.1080/01639625.2021.1976606

Wolinsky, H. 2016. The FBI and biohackers: an unusual relationship: the FBI has had some success reaching out to the DIY biology community in the USA, but European biohackers remain skeptical of the intentions of US law enforcement. EMBO reports. Vol. 17(6), 793-796. Viitattu 30.5.2024. Saatavissa https://doi.org/10.15252/embr.201642483

Kirjoittaja

Johanna Heinonen on LAB-ammattikorkeakoulun lehtori. Hän on erityisen kiinnostunut tutkimaan, miten digitaalisia työkaluja ja sovelluksia voidaan käyttää tehokkaammin matkailutoimialalla. Teemu Arinan puheenvuoro Visit Helsingin tilaisuudessa sai hänet ajattelemaan ja inspiroi tähän blogikirjoitukseen.

Artikkelikuva: Johanna Heinonen

Julkaistu 6.6.2024