Kansainväliseen opettajavaihtoon osallistuminen tarjoaa merkittäviä etuja sekä opetuksen että työelämäosaamisen näkökulmasta. Artikkelissa käsitellään kansainväliseen opettajavaihtoon liittyviä mahdollisuuksia ja opettajavaihtoon hakeutumista LAB-ammattikorkeakoulussa sekä annetaan vinkkejä opettajavaihtoon lähtijälle.

Kirjoittajat: Ruusa Einiö & Hanna Vihava

Strategian tavoitteena kansainvälistymisen kumppanuus

LAB-ammattikorkeakoulun kansainvälisen yhteistyön tavoitteena on edistää opiskelijoiden ja henkilöstön kansainvälistä osaamista. Toimintaa ohjaavat ammattikorkeakoulun strategiassa määritellyt tavoitteet, joissa vuonna 2030 opiskelijoiden osaaminen halutaan tuoda erityisesti kansainvälistä kasvua tavoittelevien yritysten käyttöön. (LAB 2024a.)

Strategiassa tavoitellaan lisäksi tilannetta, jossa LAB on yrityksille paras mahdollinen kansainvälistymisen kumppani (LAB 2024a). Strategian tavoitteet liittyvät kiinteästi myös ammattikorkeakoulun opetushenkilöstöltä vaadittavaan osaamiseen.

Opettaja tarvitsee globaaliosaamista

Ammattikorkeakoulun opettajan täytyy pysyä kartalla monista asioista: on tunnettava globaalien muutosilmiöiden suunnat, työelämässä vaadittavat taidot ja eri ammattialojen muuttuvat osaamisprofiilit. On ymmärrettävä, mikä maailmassa ja työelämässä on jo muuttunut ja mitkä asiat ovat globaalisti muuttumassa. Lisäksi tulevaisuuden työelämäosaajien kouluttajan on pystyttävä näkemään, millaisia vaikutusmahdollisuuksia on olemassa ja miten niitä voidaan eri aloilla soveltaa.

Globaaliosaamista vaihdosta

Yksi toimiva tapa kehittää omaa osaamistaan ja ymmärrystään ovat kansainväliset opettajavaihdot. Opettajavaihto on mahdollisuus vahvistaa kansainvälistä osaamista, oppia muilta sekä jakaa omaa osaamistaan. Opettajavaihdossa on mahdollisuus tarkastella globaaleja muutoksia toisen kulttuurin näkökulmasta ja tarkastella lähietäisyydeltä, miten muutokset näkyvät opetuksessa jossain muualla.

LAB-ammattikorkeakoulussa on mahdollisuus osallistua opettaja- ja henkilöstövaihtoon, joiden tavoitteena on henkilöstön kansainvälisen osaamisen vahvistamisen lisäksi myös ylläpitää LABin yhteistyösuhteita muihin korkeakouluihin ja luoda mahdollisuuksia esimerkiksi tutkimustyölle. (LAB 2024b.)

Henkilökuntavaihdossa tavoitellaan ammatillista kehittymistä, kouluttautumista ja hyvien käytäntöjen vaihtoa kollegojen kesken. Opettajavaihdossa voi olla kyse myös ns. vastaanottavan korkeakoulun kehittämiseen tähtäävästä koulutuksesta. Tällöin opetuksen tai koulutuksen kohderyhmänä voi olla vastaanottavan korkeakoulun opiskelijoiden lisäksi tai sijaan myös henkilökunta.

Opettajavaihtoon yhteistyökorkeakouluun

Opettajavaihtoajatuksesta täytyy aivan ensimmäiseksi keskustella esihenkilön kanssa. Keskustelussa määritellään selkeästi vaihdon tavoitteita ja sovitaan vaihtoon tarvittavasta työajasta. Tavoitteet voivat liittyä esimerkiksi oman työn kehittämiseen tai osaamisen vahvistamiseen. Vaihtokohde kannattaakin valita tavoitteita silmällä pitäen, eli yhteistyökorkeakoulun opetusohjelmiin, painopistealueisiin, strategiaan ja opetusohjelmiin on syytä tutustua etukäteen. Kaikki LABin yhteistyökorkeakoulut löytyvät LUT Mobility Online -järjestelmästä.

Vinkkejä vaihtoon valmistautumiseen

Vaihtoon kannattaa valmistautua monella tavalla. Itsestään kannattaa laatia esittelylehtinen, jossa kuvaa esimerkiksi ammatillista taustaansa, ammatillisia kiinnostuksenkohteitaan ja esittelee omat opetusteemansa. Yleensä opettajavaihtoon kuuluu kahdeksan tuntia opetusta, joten tarjolle on hyvä laittaa vaihtokohteen profiiliin sopivia kokonaisuuksia.

Lisäksi vaihtoon kuuluu kokemuksemme mukaan aina tilaisuus esitellä omaa korkeakoulua sekä kansainvälisenä partnerina että opiskelijavaihtokohteena. Tähänkin on syytä valmistautua laatimalla eri kohderyhmiä palvelevat havainnollistamismateriaalit. Kannattaa myös varmistaa, että materiaalin linkit ovat ajan tasalla ja että materiaalin linkit löytyvät käyttäjäystävällisesti QR-koodien takaa. Suomalainen diojen sähköpostijakelu jälkikäteen ei ole kovinkaan yleistä muualla maailmassa, joten moni potentiaalinen yhteistyö uhkaa jäädä puolitiehen, mikäli linkit ovat vain tekstiä dioilla.

Vinkkejä vaihdon ajalle

Jos vaihto ajoittuu yhteistyökorkeakoulun kansainvälisyysviikoille, on vaihdon aikana usein monenlaista oheisohjelmaa: retkiä, tapahtumia ja yhteisiä illallisia. Tutustuminen eurooppalaisiin kollegoihin avaa uusia yhteistyömahdollisuuksia ja lisää omia monikielisessä- ja monikulttuurisessa yhteisössä toimimisen taitoja.

Kansainvälisyysviikoilla pääsee myös usein seuraamaan kollegoiden pitämiä oppitunteja, mikä taatusti kehittää omaa ymmärrystä globaalien muutosten näkymisestä opetuksessa muulla. Omaa osaamistaan pääsee myös jakamaan laajemmin, kun kansainväliset kollegat osallistuvat omille oppitunneille.

Eri laajuisia yhteistyömahdollisuuksia

Vaikka lyhyetkin kohtaamiset voivat olla vaikuttavia ja arvokkaita, verkostoituminen voi synnyttää myös uusia avauksia korkeakoulujen väliseen yhteistyöhön. Kaikkein kevyimmin järjestyy kahden opettajan keskenään sopima virtuaalinen vierailu, joka on ekologinen ja helppo tapa rikastaa opetusta ja tunnustella yhteistyötä. Uusia tuttavuuksia voi myös kutsua mukaan LABin kansainväliselle viikolle ja omille oppitunneille vaihdon aikana. Kun osallistujien yhteystiedot ovat tallessa, virallisen kutsun saa välitettyä heille silloin, kun ilmoittautuminen on ajankohtaista.

Sujuvaksi todetun yhteistyön myötä voidaan pohtia yhteisen intensiiviviikon (BIP) tai pidemmän yhteistyöhankkeen hakuprosessin käynnistämistä. Kansainvälisillä viikoilla on mahdollista etsiä kumppaneita jo suunnitteluvaiheessa oleviin hankkeisiin. Yhteistyön järjestäminen voi tuntua aikaa vievältä, mutta opettajien omat myönteiset kokemukset ja henkilökohtaiset kontaktit todennäköisesti motivoivat heitä luomaan kansainvälistymisen mahdollisuuksia myös opiskelijoille.

Kohtaaminen synnyttää uutta

Opettajavaihdossa pääsee kohtaamaan ja kokemaan uutta. Näkökulma omaan ymmärrykseen terävöityy, kun kuulee ja näkee opiskelijoiden keskusteluja, saa palautetta kollegoilta ja havaitsee, miten muualla lähestytään eri aihekokonaisuuksia.

Omasta kulttuurikontekstista irrottautuminen auttaa myös havaitsemaan, millaisia asioita globaalista työelämämuutoksesta on syytä ottaa osaksi omaa opetusta. Omiin opetustehtäviin saa maailmalta usein palata reppu täynnä uusia ideoita ja innostusta.

Lähteet

LAB. 2024a. Strategia 2030. Viitattu 9.4.2025. Saatavissa https://lab.fi/sites/default/files/2024-05/LAB%20Stategia%202030.pdf

LAB. 2024b. Henkilöstöliikkuvuus. LUT intranet.  Viitattu 9.4. 2025.

Opetushallitus. 2021. Henkilöstövaihtoon lähtijän ja vaihtojakson kelpoisuusehdot. Viitattu 10.4.2025. Saatavissa https://www.oph.fi/fi/ohjelmat/henkilostovaihtoon-lahtijan-ja-vaihtojakson-kelpoisuusehdot

Kirjoittajat

Ruusa Einiö, FM, on viestinnän ja suomen kielen lehtori. Hän on osallistunut Erasmus+ -vaihtoon Kotorissa Montenegrossa ja kansainvälisille viikoille Belgian Liègessä ja Slovenian Ljubljanassa. Hän työskentelee LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston Kielieskuksessa ja on erikoistunut taidelähtöisiin menetelmiin opetuksessa.

Hanna Vihava, FM, on englannin lehtori. Hän on osallistunut Erasmus+ -ohjelman kautta kansainvälisille viikoille Belgian Liègessä ja Slovenian Ljubljanassa. Hän opettaa englantia ja kulttuurienvälistä viestintää LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston Kielikeskuksessa.

Artikkelikuva: Thinking big in GEA College, Ljubljana (Kuva: Hanna Vihava)

Viittausohje

Einiö, R. & Vihava, H. 2025. Kansainvälistä osaamista opettajavaihdosta. LAB Pro. Viitattu pvm. Saatavissa https://www.labopen.fi/lab-pro/kansainvalista-osaamista-opettajavaihdosta/