Taidelähtöiset menetelmät yhteisöllisen resilienssin vahvistamisessa – näkökulmia yhteisölliseen taidetyöskentelyyn

Taidelähtöisiä menetelmiä hyödynnetään yhä enemmän työyhteisöjen kehittämisessä ja hyvinvoinnin tukemisessa. Tässä artikkelissa tarkastellaan mekanismeja, joiden kautta yhteisöllinen taidetyöskentely voi tukea yhteisöllisen resilienssin rakentumista. Tarkastelua peilataan Yhteisöllinen resilienssi ja taide työpaikoilla -hankkeessa toteutetun osallistavan kuunnelmapilotin havaintoihin, joita on kuvattu tarkemmin hankkeen pilotointia käsittelevässä sisarartikkelissa. Vuosina 2024-2025 toteutetun LABin hallinnoiman hankkeen rahoitti Etelä-Karjalan liitto.

Kirjoittaja: Ville Huhtanen

Yhteisöllinen resilienssi työyhteisössä

Yhteisöllisellä resilienssillä tarkoitetaan työyhteisön kykyä kohdata muutoksia, kuormitusta ja kriisejä yhdessä siten, että toimintakyky, oppiminen ja keskinäinen tuki säilyvät. Resilienssin rakentumiseen liitetään muun muassa psykologinen turvallisuus, toisten tukeminen, vahvuusperusteinen johtamiskulttuuri ja yhteisölliset selviytymiskeinot (Breevaart & van Woerkom 2024). Käytännössä resilienssi näkyy usein arjen vuorovaikutuksessa: siinä, miten vaikeita asioita voidaan ottaa puheeksi, miten apua pyydetään ja annetaan sekä miten yhteisiä tavoitteita ja merkityksiä sanoitetaan.

Etä- ja hybridityö on lisännyt tarvetta menetelmille, joilla voidaan rakentaa luottamusta ja yhteisiä tiloja myös silloin, kun työskentely tapahtuu pääosin verkossa. Yhteisöllinen resilienssi ei kuitenkaan rakennu vain ohjeistuksen ja tiedon varaan, vaan siihen kietoutuvat myös arjen kokemukset, tunteet ja se, miten epävarmuus koetaan kehollisesti muutostilanteissa (Langenberg & Wesseling 2016; Vomacka & Buzzanell 2025). Tämän vuoksi taidelähtöisiä menetelmiä on alettu hyödyntää työyhteisöissä yhä tietoisemmin: ne tarjoavat kokemuksellisia tapoja tehdä näkyväksi merkityksiä ja tukea yhteenkuuluvuuden ja yhteisen ajattelutavan kokemusta silloin, kun pelkkä puhe ei riitä (Barry & Meisiek 2010; Taylor & Ladkin 2009).

Taidelähtöiset menetelmät ja vaikuttavuuden perusta

Taidelähtöisten menetelmien vaikutuksista yhteisölliseen resilienssiin kertova tutkimusnäyttö on vielä rakentumassa. Työhyvinvoinnin ja kulttuurihyvinvoinnin alueella on kuitenkin kertynyt tutkimusta, jossa taidelähtöisten interventioiden on raportoitu lisäävän emotionaalista hyvinvointia, vahvistavan keskinäisiä vuorovaikutussuhteita ja tukevan toisia tukevaa työelämäkulttuuria (Tjasink ym. 2023). Nämä vaikutukset ovat tulkittavissa resilienssiä rakentaviksi, koska resilienssi edellyttää kykyä säädellä kuormitusta, jakaa kokemuksia ja rakentaa luottamusta.

Taidelähtöisessä työskentelyssä keskeistä on usein se, että asioita ei käsitellä pelkästään puheen ja rationaalisen argumentoinnin tasolla. Sen sijaan merkityksiä tuotetaan myös kuuntelemalla, tekemällä, havainnoimalla ja tulkitsemalla. Kun yhteisö tuottaa yhdessä jonkin jaetun tuotoksen – esimerkiksi kuunnelman, teoksen, esityksen tai installaation – syntyy yhteinen referenssipinta, jonka äärellä voidaan tarkastella kokemuksia turvallisemmin ja epäsuoremmin kuin suorissa keskusteluissa. Tämä voi helpottaa vaikeidenkin asioiden käsittelyä sekä tukea yhteisen ymmärryksen löytämistä.

Liminaalitila ja communitas yhteisöllisessä taidetyöskentelyssä

Yhteisöllistä taidetyöskentelyä voidaan tarkastella rituaalinomaisena prosessina, jossa syntyy välitila arkisten käytäntöjen ja roolien rinnalle. Victor Turnerin liminaalitilan käsitteellä on kuvattu vaihetta, jossa osallistujat siirtyvät hetkellisesti totutun sosiaalisen rakenteen ulkopuolelle ja jossa yhteisön hierarkiat voivat hälventyä. Turner kuvasi tällaisessa tilanteessa syntyvää samanarvoistunutta yhteisyyttä käsitteellä communitas (Turner 1969; Kapferer 2019).

Taiteellisessa prosessissa liminaalitila voi muodostua, kun osallistujat kohtaavat yhdessä jotakin heille vierasta: uuden menetelmän, epävarmuuden ja keskeneräisyyden. Kun työskentely on suunniteltu siten, että samat tehtävät tehdään roolista riippumatta, muodostuu tasa-arvoistava asetelma, jossa osallistujat joutuvat luottamaan toisiinsa ja prosessiin. Tämä voi avata mahdollisuuden uusille tulkinnoille, yhteisille oivalluksille ja ehkä myös identiteettien hienovaraiselle muuntumiselle.

Liminaalitilan käsitteen kautta on tarkasteltu esimerkiksi esitystaiteen ilmaisumuotoja. Erika Fischer-Lichten mukaan esityksellisissä tilanteissa esiintyjän ja yleisön välinen raja voi hälventyä, jolloin syntyy erityinen kohtaamisen ja merkityksenmuodostuksen tila (Fischer-Lichte 2008). Yhteisöllisessä taidetyöskentelyssä vastaavaa roolien sekoittumista voi tapahtua, kun osallistujat siirtyilevät tarkkailijan tai yleisön ja sisällön tuottajan roolien välillä. Tällöin työyhteisön jäsenistä tulee tilapäisesti toimijoita avoimesti muotoutuvassa luovassa prosessissa. Tällainen liminaalitilan osallistujuus voi tukea toimijuuden kokemusta ja yhteistä omistajuutta.

Miten taidelähtöinen työskentely voi tukea resilienssiä

Yhteisöllisen resilienssin kannalta taidelähtöisissä menetelmissä voidaan tunnistaa useita mahdollisia mekanismeja. Ensinnäkin prosessi voi tuottaa turvallisen viitekehyksen, jossa tunteista, arvoista ja asenteista voidaan puhua epäsuorasti ja siten usein helpommin. Toiseksi yhteinen tekeminen voi vahvistaa keskinäistä tuttuutta ja luottamusta, mikä on resilienssin perusedellytys. Kolmanneksi jaettu ja jaettava lopputulos – esimerkiksi kuunnelma – voi vahvistaa merkityksellisyyden kokemusta, kun oma työ ja sen yhteys laajempaan kokonaisuuteen tulee sanoitetuksi ja näkyväksi tehdyksi yhteisen prosessin kautta.

Lisäksi taidelähtöinen työskentely voi tukea yhteisön kykyä olla keskeneräisyyden ja epävarmuuden kanssa – eli ”pysyä vaikeudessa” ja rakentaa toimijuutta tukevasti prosessina tapahtuvassa nykyhetkessä (Haraway 2016). Kun luova prosessi etenee kokeilujen, luonnosten ja iteroinnin kautta, harjoitellaan samalla muutoksen ja epävarmuuden sietoa. Tämä on resilienssin näkökulmasta keskeinen taito: yhteisö pystyy säilyttämään toimintakykynsä myös silloin, kun kaikki ei ole vielä selkeää tai valmista.

Kytkös kuunnelmapilotin havaintoihin

Hankkeessa (LAB 2024) toteutetusta osallistavasta kuunnelmapilotista saadut kokemukset tukevat edellä kuvattuja näkökulmia. Pilotissa raportoitiin luottamuksen vahvistumista, uusia keskustelunaiheita sekä sitä, että työskentelyn sivuvaikutuksena tultiin tutummiksi toisten arvoille ja asenteille. Lisäksi yhteinen ylpeyden kokemus ja jaettu lopputulos näyttäytyivät yhteisöllisyyttä vahvistavina tekijöinä. Nämä havainnot on kuvattu tarkemmin pilotointia käsittelevässä sisarartikkelissa. (Huhtanen 2026)

Tarkastelun perusteella voidaan tulkita, että taidelähtöiset menetelmät voivat toimia resilienssiä tukevina käytännöllisinä työkaluina erityisesti silloin, kun tavoitteena on vahvistaa vuorovaikutussuhteita, tehdä näkyväksi yhteisiä merkityksiä ja rakentaa psykologista turvallisuutta. Menetelmien valinnassa korostuu kuitenkin konteksti: toimintaympäristön tarpeet, työyhteisön valmiudet sekä se, että prosessille rakennetaan selkeä rakenne ja turvallinen kehys.

Lähteet

Barry, Daved & Meisiek, Stefan. 2010. Seeing More and Seeing Differently: Sensemaking, Mindfulness, and the Workarts. Organization Studies. Vol. 31(11), 1505–1530. Viitattu 10.6.2025. Saatavissa https://doi.org/10.1177/0170840610380802

Breevaart, Kimberley & van Woerkom, Marianne. 2024. Building Employee Engagement and Resilience Through Strengths-Based Leadership. The Spanish Journal of Psychology. Vol. 27, e25, 1–8. Viitattu 10.6.2025. Saatavissa https://doi.org/10.1017/SJP.2024.28

Fischer-Lichte, Erika. 2008. Reality and Fiction in Contemporary Theatre. Theatre Research International. Vol. 33(1), 84–96. Saatavissa https://doi.org/10.1017/S0307883307003410

Haraway, Donna J. 2016. Staying with the Trouble: Making Kin in the Chthulucene. Durham: Duke University Press. Viitattu 15.12.2025. Saatavissa https://www.dukeupress.edu/staying-with-the-trouble

Huhtanen, V. 2026. Yhteisöllinen kuunnelma etätyöyhteisössä – yhteisöllisen resilienssin tukemista taidelähtöisen työskentelyn keinoin. LAB Pro. Viitattu 21.1.2026. Saatavissa https://www.labopen.fi/lab-pro/yhteisollinen-kuunnelma-etatyoyhteisossa-yhteisollisen-resilienssin-tukemista-taidelahtoisen-tyoskentelyn-keinoin/

Kapferer, Bruce. 2019. Victor Turner and The Ritual Process. Anthropology Today. Vol. 35(3). Viitattu 10.6.2025. Saatavissa https://doi.org/10.1111/1467-8322.12502

LAB. 2024. Yhteisöllinen resilienssi ja taide työpaikoilla. Viitattu 10.6.2025. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/yhteisollinen-resilienssi-ja-taide-tyopaikoilla

Langenberg, Suzan & Wesseling, Hans. 2016. Making Sense of Weick’s Organising: A Philosophical Exploration. Philosophy of Management. Vol. 15(3), 221–240. Viitattu 10.6.2025. Saatavissa https://doi.org/10.1007/s40926-016-0040-z

Taylor, S. S. & Ladkin, D. 2009. Understanding Arts-Based Methods in Managerial Development. Academy of Management Learning & Education. Vol. 8(1), 55–69. Viitattu 10.6.2025. Saatavissa https://doi.org/10.5465/AMLE.2009.37012179

Tjasink, Megan; Keiller, Eleanor; Stephens, Madison; Carr, Catherine Elizabeth & Priebe, Stefan. 2023. Art therapy-based interventions to address burnout and psychosocial distress in healthcare workers—a systematic review. BMC Health Services Research, 23:1059. Viitattu 10.6.2025. Saatavissa https://doi.org/10.1186/s12913-023-09958-8

Turner, Victor. 1969. The Ritual Process: Structure and Anti-Structure. Chicago: Aldine.

Vomacka, Tanya & Buzzanell, Patrice M. 2025. Affective Sensemaking of Relational Precarities: Resilience as Becoming in Pandemic Shifting to Remote Work. Management Communication Quarterly. Viitattu 10.6.2025. Saatavissa https://doi.org/10.1177/08933189241280889

Kirjoittaja

Ville Huhtanen toimii LAB-ammattikorkeakoulussa Muotoiluinstituutissa lehtorina värin ja taiteen asiantuntijuuteen kiinnittineenä. Ville on nykytaiteilija ja hyödyntänyt viimeaikaisissa teoksissaan vuorovaikutteista robotiikkaa ja pelitaidetta.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/en/photo/722969 (CC0)