Sosionomi-, sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja-, ensihoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijat kohtaavat toisensa monialaisissa työpajoissa. Työpajat kuuluvat LAB-ammattikorkeakoulun monialaisiin opintoihin, Asiantuntijana monialaisissa verkostoissa – opintojaksoon. Opiskelijoiden osaamista sosiaali- ja terveysalalta on kertynyt opintojaksolle tultaessa kolmen – neljän lukukauden verran, jolloin opiskelijoilla on hyvät lähtökohdat käydä yhteistä keskustelua työpajoissa case-työskentelyn perusteella. Työpajojen punaisena lankana kulkevat opit monialaisuudesta ja oivaltaminen monialaisen työskentelyn merkityksestä kokonaisvaltaisessa työskentelyssä sote-alalla.

Kirjoittajat: Pirjo Knuuttila, Kati Nirkko ja Sanna Nurmiainen

Moniammatillinen ja monialainen yhteistyö

Moniammatillisuus kuvaa eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä. Monialaisuutta ja moniammatillisuutta käytetäänkin usein rinnakkaisina termeinä. Monialaisuus mielletään useinmiten hallinnon- ja tieteenalat yhdistäväksi toiminnaksi, kun taas moniammatillisuus määritellään usein monen eri alan ammattilaisen toiminnaksi. (Nieminen ym. 2019; Saikku 2018).

Moniammatillinen tiimi sisältää joukon ammattilaisia, jotka täydentävät ammattiosaamisellaan ja -taidoillaan toinen toisiaan, edeten yhteiseen päämäärään asiakkaan edun mukaisesti. Monialainen toiminta ja yhteistyö kuvataan olevan eri hallintoalojen ja tieteenalojen yhteistä ja niiden rajat ylittävää toimintaa. Tällöin ammattilaiset tekevät yhteistyötä yhteisen asiakkaan tarpeiden pohjalta. Ammattilaiset voivat tällöin toimia joko samalla tai eri hallinnonaloilla sosiaali- ja terveydenhuollossa. Ammattilaisten monialainen yhteistyö toteutuu usein myös erilaisissa verkostoissa.  (Työterveyslaitos).

Monialaisuus on usean ammattiryhmän tai hallinnonalan välistä yhteistyötä organisaation sisällä tai eri organisaatioiden välisissä verkostoissa. Monialaisessa yhteistyössä eri ammattiryhmien tieto ja osaaminen yhdistyvät laaja-alaiseksi ja kokonaisvaltaiseksi tiedoksi. Tavoitteena on, että työskentelyn avulla voidaan toteuttaa paras mahdollinen hoito tai palvelu sitä kaipaavalle henkilölle (Kekoni 2022).

Monialaisen työskentelyn rakenne ja pedagogiikka työpajatyöskentelyssä

Timperi (2022) kiteyttää sosiaali- ja terveysalan monialaisen työskentelyn kulmakiviksi asiakaslähtöisyyden, palvelujärjestelmän tuntemuksen, eettisyyden, yhteistyötaitojen sekä ammattitaidon merkityksen. Asiakas- ja potilaslähtöisyys auttaa kohdentamaan palveluja ja hoitoa oikea-aikaisesti asiakkaan ja potilaan tarpeisiin. Palvelujärjestelmän tuntemus auttaa jäsentämään palvelujärjestelmän kokonaisuutta sekä eri toimijoiden asiantuntijuuden rooleja.  Eettisyys sekä siihen liittyvä työn arvoperusta antaa sosiaali- ja terveysalan toiminnalle vahvan ammattitaidon toimia erilaisissa asiakas- ja potilaskohtaamisissa. Yhteistyötaidot sekä varmistavat että kehittävät sosiaali- ja terveysalan yhteistoimintakulttuuria eri ammattiryhmien välisessä toiminnassa. (Timperi 2022).

Monialaisen työskentelyssä näyttäytyy eri teemoja, jotka ovat moniammatillisuus, valmistautuminen ennakkoon, systeemiseen ajatteluun sekä dialogisuus. LAB ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikössä toteutetaan eri osaamisalojen opiskelijoille, kuten sairaanhoitajille, terveydenhoitajille, sosionomeille, fysioterapeuteille sekä ensihoitajille monialaista opintojaksoa, nimeltään asiantuntijana monialaisissa verkostoissa. Tähän opintojaksoon kuuluu itsenäinen opiskelu sekä osallistuminen monialaiseen työpajatyöskentelyyn. Opiskelijoiden tulee ennen työpajaan osallistumista tutustua oppimateriaaliin, pedagogiikkana käytetään Flipped Learning -menetelmää. Flipped Learning -pedagogiikka käsitetään käänteisen opetuksen tapana, jossa itse oppiminen tapahtuu ennakkoon perehtymisen sekä työpajassa soveltaen oppimaansa asiaa (Toivola 2024). Dialogisuus työpajassa perustuu rakentavasta vuorovaikutuksesta, jossa kaikkien osallistujien ajatukset ovat sallittuja. Yhteinen työpajatyöskentely pohjautuu yhteistesti työstettävälle päätöksenteolle, jolloin tarkoituksena on tuottaa ymmärrys prosessiajattelun merkityksellisyydestä (Hellström 2018). Prosessiajattelun teoriapohjana käytetään ennakkomateriaalissa systeemisistä ajattelutapaa, joka on sosiaali- ja terveysalalla vaikuttava toimintamalli (Niemi-Weckström & Niskanen 2024). Systeemiajattelu perustuu systeemiseen ajattelutapaan, jossa tarkastellaan ja tutkitaan yhdessä, monialaisesti, ihmisten ja asioiden välisiä suhteita kokonaisuutena. Asiakkaiden ja potilaiden haasteet ovat usein kompleksisia, jolloin ratkaisuihin tarvitaan monialaista ajattelua ja työskentelyä. (Niemi-Weckström & Niskanen 2024).

Monialaisessa työpajatyöskentelyssä on tärkeää huomioida pedagogisten ratkaisujen lisäksi työpajojen rakenne, joka toistuu työpajasta seuraavaan samanlaisena. Työpajan rakennetta ja prosessia on kuvattu toimintamallissa. Keväällä 2025 toteutuneet työpajat (N10) toteutuivat samankaltaisina. Työpajan alkuvalmistelut ovat opettajien vastuulla, eli materiaalit, aikataulut sekä moniammatillisten tiimien luominen osallistujista (Kuva 1.) Työpajat toteutetaan verkossa, jolloin erityisen tärkeää on käydä turvallisemman tilan periaatteet läpi osallistujien kanssa (LAB 2024).

Kuva 1. Monialaisessa työpajan prosessikuvaus on toimintamalli, jossa työpajan tarkoituksena on yhteisen osaamisen ja ymmärryksen lisääminen monialaisesti sosiaali- ja terveysalalla. (Kuva: Sanna Nurmiainen)

Opettajien tuki ja opastus on saatavilla koko työpajan ajan, kun opiskelijat työskentelevät itsenäisesti omissa tiimeissään. Näin ollen opettajilla ja opiskelijoilla oli erilaiset työskentelyn polut työpajan aikana. Opiskelijat keskittyivät case-perheiden pariin kehittäen ja ratkaisten hoidon, kuntoutuksen ja palveluiden haasteita (Kuva 1.) Oppimisen tärkein vaihe on oivaltava loppukeskustelu, jonka opettajat fasilitoivat. Fasilitointi verkossa on samalla opiskelijoille työelämätaidon mallintamista, jolloin jokainen osallistuja pääsee aidosti ja tasavertaisesti osallistumaan, jakamaan ajatuksia sekä keskustelemaan asiantuntijuutensa pohjalta (Työterveyslaitos 2022). Opettajien rooli keskittyy ennen kaikkea opiskelijoiden työskentelyprosessin tukemiseen. Monialaiset työpajat antavat opiskelijoille aidon mahdollisuuden tuottaa loppukeskustelussa asiakkaiden ja potilaiden hoitoon, palveluihin ja kuntouttamiseen liittyviä ratkaisuja, ideoita sekä oivalluttaa monialaisen työskentelyn hyötyjä sosiaali- ja terveysalan työympäristössä (Summa & Tuominen 2009).

 

Lähteet

Hellström, E. 2018. Dialogin muodot ja paikat yhteiskunnallisen päätöksenteon tukena. Viitattu 13.6.2025. Saatavissa https://www.sitra.fi/artikkelit/dialogin-muodot-ja-paikat-yhteiskunnallisen-paatoksenteon-tukena/

Kekoni, T. 2022. Monialainen osaaminen ja sen kehittäminen. Luento Moniammatillisesti yhdessä ohjaten -seminaarissa 27.4.2022. Viitattu 12.6.2025. Saatavissa https://sites.uef.fi/ohjausosaamista/wp-content/uploads/sites/298/2022/05/Monialainen-osaaminen-ja-sen-kehittaminen_esitys-Joensuu.pdf

LAB. 2024. Häirintä ja epäasiallinen käyttäytyminen opiskelutilanteissa. Viitattu 13.6.2025. Saatavissa https://elab.lab.fi/fi/opintojen-suorittaminen/opintoja-ohjaavat-saadokset-ja-ohjeet/hairinta-ja-epaasiallinen

Nieminen, S., Maijala, V., Laurila, M., Ojala, K., Tamminen, P., Tolonen, T. & Koivisto, J-M. 2019. Sanoitetaan monitoimijuutta – moniammatillisuus, monialaisuus ja monitoimijuus toimialojen diskurssien pyörteessä. Viitattu 23.6.2025. Saatavissa  https://sotepeda247.fi/2019/04/17/sanoitetaan-monitoimijuutta-moniammatillisuus-monialaisuus-ja-monitoimijuus-toimialojen-diskurssien-pyorteessa/

Niemi-Weckström, A. & Niskanen, H. 2024. Systeeminen ajattelu perustana onnistuneelle yhteistyölle. Pohde blogit. Viitattu 13.6.2025. Viitattu 13.6.2025. Saatavissa https://pohde.fi/ajankohtaista/blogit/systeeminen-ajattelu-perustana-onnistuneelle-yhteistyolle/

Saikku, P. 2018. Hallinnan rajoilla. Monialainen koordinaatio vaikeasti työllistyvien työllistymisen edistämisessä. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, Valtiotieteellinen tiedekunta. Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 74, Yhteiskuntapolitiikka. Viitattu 13.6.2025. Saatavissa http://hdl.handle.net/10138/233917

Summa, T. & Tuominen, K. 2009. Fasilitaattorin käsikirja – menetelmiä sujuvaan ryhmätyöskentelyyn. Helsinki: Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry. Kepan raporttisarja / Kehitysyhteistyön palvelukeskus, 103. Viitattu 26.5.2025. Saatavissa https://globaalikasvatus.fi/wp-content/uploads/sites/6/2021/08/fasilitaattorin-tyokirja-menetelmia-sujuvaan-ryhmatyoskentelyyn.pdf

Timperi, T. 2022. Sote-Integraation edellyttämä monialainen yhteistyöosaaminen: selvityshenkilön raportti. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2022:22. Viitattu 13.6.2025. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5399-4

Toivola, M. 2024. Flipped Assessment in Engineering Mathematics. Proceedings of the 20th International CDIO Conference, hosted by Ecole Supérieure Privée d’Ingénierie et de Technologies (ESPRIT). Tunis, Tunisia, June 10 – June 13 2024. Viitattu 13.6.2025. Saatavissa https://drive.google.com/file/d/1h9ta4cNEFQ5PuTM4on9sQpj1NJrpF5Wo/view

Työterveyslaitos. Monialaisen ja moniammatillisen työn johtaminen. Viitattu 12.6.2025. Saatavissa https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/tyokyvyn-tuen-johtaminen-sosiaali-ja-terveydenhuollossa-koulutus/monialaisen-ja-moniammatillisen-tyon-johtaminen

Työterveyslaitos. 2022. Maksuton opas digitaaliseen fasilitointiin – työelämän uuteen perustaitoon. Työterveyslaitoksen tiedote 12.05.2022. Viitattu 13.6.2025.  Saatavissa https://www.ttl.fi/ajankohtaista/tiedote/maksuton-opas-digitaaliseen-fasilitointiin-tyoelaman-uuteen-perustaitoon

Kirjoittajat

Pirjo Knuuttila, työskentelee fysioterapian lehtorina LAB –ammattikorkeakoulussa.

Kati Nirkko, työskentelee terveysalan lehtorina LAB –ammattikorkeakoulussa.

Sanna Nurmiainen työskentelee sosiaalialan lehtorina ja tutoropettajana LAB –ammattikorkeakoulussa.

Artikkelikuva: https://pxhere.com/fi/photo/910524 (CC0)

Viittausohje

Knuutila, P., Nirkko, K. & Nurmiainen, S. 2025. Työpajatyöskentely vahvistaa monialaista osaamista. LAB Pro. Viitattu pvm. Saatavissa https://www.labopen.fi/lab-pro/tyopajatyoskentely-vahvistaa-monialaista-osaamista/