Kestävää ja kokonaisvaltaista hyvinvointia systeemisellä muutoksella

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on yksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteista. Kestävän kehityksen tavoitteen 3 pyrkimyksenä on taata terveellinen elämä ja hyvinvointi kaiken ikäisille. Hyvinvointiin liittyviä ulottuvuuksia edistetään myös usean muun tavoitteen kautta. Hyvinvoinnin ylläpitäminen ja edistäminen nähdään merkittävinä yhteiskunnallisina tehtävinä, sillä hyvinvoiva, terve ja aktiivinen väestö luo perustan kestävälle talouskasvulle. Viimeaikaisissa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvissä keskusteluissa on noussut esiin tarve kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämiseen ja systeemiseen muutokseen. Tässä artikkelissa avataan näitä käsitteitä ja niiden kytkeytymistä toisiinsa.

Kirjoittaja: Kati Peltonen

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osatekijät

Hyvinvointi on laaja käsite, jota voidaan tarkastella sekä subjektiivisena kokemuksena että objektiivisena tilana yksilön ja yhteisöjen tasolla eri näkökulmista eri tieteenaloilla (Hoffrén et al. 2010). Näitä toisiaan täydentäviä hyvinvoinnin näkökulmia on avattu alla (kuvio 1).

Kuvio 1: Eri tieteenalojen näkökulmia hyvinvointiin (mukaillen Sahamies 2018; Hoffrén et al. 2010)

Kootusti yksilötasolla kokonaisvaltaisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan yksilön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä, jossa ihminen on myönteisessä vuorovaikutuksessa elinympäristönsä kanssa. (Forgeard et al. 2011; Suontausta & Tyni 2005). Hyvinvointi on siis laajempi käsite kuin terveys, joka nähdään yhtenä hyvinvoinnin alakäsitteenä (Simpura 2008).

Fyysinen toimintakyky viittaa yksilön kykyyn liikkua ja liikuttaa itseään sekä fyysisiin edellytyksiin selviytyä arjen tehtävistä. Psyykkinen toimintakyky tarkoittaa yksilön kykyjä ja voimavaroja selviytyä arjen haasteista ja kriisitilanteista. Sosiaalinen toimintakyky puolestaan viittaa yksilön toimijuuteen, joka ilmenee aktiivisuutena ja osallisuutena ja kykynä toimia vuorovaikutussuhteissa sekä osana yhteisöä ja yhteiskuntaa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022.) Elinympäristö muodostuu sosiaalisista yhteisöistä sekä kulttuuri- ja luonto- ja työympäristöistä, joissa yksilö toimii ja elää ja jotka tukevat tai heikentävät yksilön hyvinvoinnin kokemuksia tai mahdollisuuksia hyvinvointinsa edistämiseen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2014).

Kokonaisvaltaista hyvinvointia voidaan siis tarkastella subjektiivisena elämänlaatuna, joka rakentuu fyysisestä, psyykkisestä, sosiaalisesta ja ympäristöllisestä elämänlaadusta. Yksilön mahdollisuudet vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa ovat kuitenkin sidoksissa siihen kontekstiin ja niihin yhteiskunnallisiin rakenteellisiin tekijöihin, joissa yksilö toimii (Rusoja et al., 2018). Kestävän ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät kompleksiset haasteet pakottavat siten myös tarkastelemaan rakenteellisia tekijöitä ja kokonaisuutta uudelleen samalla kun tuetaan yhdenvertaisesti ihmisten voimavaroja, kykyjä ja mahdollisuuksia edistää omaa terveyttään ja hyvinvointiaan.

Systeemisellä muutoksella kohti toimivampia palveluja ja palveluketjuja

Systeemisellä muutoksella tarkoitetaan olemassa olevien toimintamallien, rakenteiden ja näiden vuorovaikutusten samanaikaista muutosta, jolla luodaan edellytyksiä tulevaisuuden hyvinvoinnille ja kestävälle kehitykselle (Sitra). Systeemisen ajattelun keskiössä on taito tunnistaa systeemejä kokonaisuuksina osien sijaan, ymmärtää systeemien rakennetta, toimintaa ja keskinäisriippuvuuksia, ennustaa niiden käyttäytymistä ja muuttaa systeemejä halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi (Arnold & Wade 2015). Systeemiajattelun tavoitteena on siten hahmottaa ja tunnistaa hyvinvoinnin edistämisen taustalla olevia rakenteita, keskeisiä vaikuttamisen kohtia ja muutostarpeita (Puustinen & Jalonen 2020).

Systeemisessä muutoksessa sekä käyttäjien että hyvinvointi- ja sotepalvelujen palvelujen tuottajien rooli nähdään uudella tapaa. Yksilöiden vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja terveytensä ylläpidosta kasvaa, mikä näkyy muun muassa kasvavana kiinnostuksena seurata ja parantaa omaa hyvinvointiaan erilaisten älylaitteiden avulla. Samalla kun ihmisten suhtautuminen omaan hyvinvointiinsa ja terveyteensä on muuttumassa, myös odotukset hyvinvointi- ja sotepalveluja kohtaan kasvavat. Ihmiset asettavat uudenlaisia tavoitteita asiakkuudelle, palvelujen saatavuudelle ja liikkuvuudelle, johon voidaan vastata muun muassa digitalisaation ja teknologian mahdollistamien ratkaisujen avulla. Palvelujen käyttäjä on myös yhä enenevässä määrin palvelujen arvioija ja kehittäjä. Yksilötasolla systeemisyys näkyy ymmärryksenä siitä, miten oma toiminta vaikuttaa kokonaisuuteen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2014).

Soteuudistuksen myötä hyvinvointialueet tuottavat palveluja osin omana tuotantona, osin kokonaan ulkoistettuna sekä rinnakkain yksityisen sektorin kanssa. Sujuvien palvelupolkujen rakentamiseksi ja sujuvan asiakaskokemuksen varmistamiseksi eri palvelutuottajien tulee kehittää palvelujärjestelmää systeemisesti siten, että ymmärretään, miten erilaiset kokonaisuudet muodostuvat ja miten rakennetaan organisaatiorajat ylittävää palvelujen kokonaistuotantoa. Käytännössä systeemisyys tarkoittaa asiakkaiden tarpeista lähtevää palvelujärjestelmän kehittämistä osallistavan kehittämisen keinoin, palveluprosessien sujuvuuden lisäämistä, henkilöstön osaamisen ja hyvinvoinnin vahvistamista sekä hallinnonalat ylittävää johtamista (Valtioneuvosto 2021; Sosiaali- ja terveysministeriö 2014).

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja systeemisen muutoksen edistäminen edellyttää eri hallinnon alojen ja sektorien rajojen ylittävän yhteistyön vahvistumista ja toimintatapojen uudistamista asiakaslähtöisten palvelujen kehittämiseksi. Systeeminen muutos edellyttää palvelutuotannossa makro-, meso- ja mikrotasoilla tapahtuvaa muutosta ja muutoksen logiikan ymmärtämistä (Uusikylä 2021). Kania, Kramer & Senge (2018) puhuvat järjestelmätasolla, vuorovaikutuksen tasolla ja transformatiivisella eli ajatusmallien tasolla tapahtuvasta muutoksesta. Käytännössä tämä tarkoittaa makro- eli yhteiskunnan tasolla tapahtuvaa systeemisen muutoksen ohjausta ja sitä tukevien järjestelmien kehittämistä. Meso- eli yhteisötasolla on kyse organisaatioiden toimintakulttuurin ja systeemisten toimintamallien kehittämisestä siten, että asiakkaan tarvetta tarkastellaan kokonaisuutena. Mesotasolla tämä tarkoittaa myös systeemisen työotteen johtamista ja siten johtamisen painopisteen siirtymistä koko systeemin toimintaan yksittäisten asioiden seuraamisen sijaan. Systeeminen muutos todentuu mikro- eli yksilötasolla systeemisenä työotteena, jossa asiakkaan elämää ja hyvinvoinnin haasteita tarkastellaan kokonaisuutena.

Systeemisen muutoksen ”orkesterointi”

Systeemisen muutoksen edistämiseksi tarvitaan eri tasoilla ja tasojen välillä tapahtuvan vuoropuhelun ja yhteisen oppimisen vahvistamista tilannekuvan ja keskinäisten yhteyksien hahmottamiseksi sekä monialaisen yhteistyön ja yhteiskehittämisen tueksi. Eri tasoilla toimivat oppimisekosysteemit tarjoavat mahdollisuuden verkottua, oppia yhdessä, uudistaa omaa osaamista sekä kehittää uusia toimintamalleja (Arola et al. 2022). Ekosysteemit perustuvat ajatukseen yhteiskehittämisestä ilman hierarkkisia auktoriteetteja. Kuitenkin käytännössä tulosten saavuttamiseksi tarvitaan yhteistyötä ohjaavia mekanismeja, kuten välittäjäorganisaatioita tai henkilöitä (boundary spanner), jotka tiedostavat eri toimijoiden erilaisuuden ja pyrkivät rakentamaan yhteistyötä toimimalla tulkkina yhteisöjenvälisessä keskustelussa (Valkokari et al. 2020). Ammattikorkeakoulut voisivat aluekehitystehtävänsä puitteissa ottaa tässä vahvempaa roolia ja olla mukana edistämässä systeemistä muutosta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

Lähteet

Arnold, R.D. & Wade, J.P. 2015. A Definition of Systems Thinking: A Systems Approach. Procedia Computer Science. Vol. 44, 669 – 67. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa https://doi.org/10.1016/j.procs.2015.03.050

Arola, M., Huttula, T., Jämsén, P., Kirjavainen, A., Mustikainen, H., Ranki, S., Santamäki, I., Vesa, A-M. & Villanen, J. 2022. Tulevaisuuden osaaminen syntyy ekosysteemeissä. Uuden osaamisjärjestelmän kuvaus. Sitran selvityksiä 204. Viitattu 26.19.2022. Saatavissa https://www.sitra.fi/app/uploads/2022/03/sitra-tulevaisuuden-osaaminen-syntyy-ekosysteemeissa.pdf

Forgeard, M. J. C., Jayawickreme, E., Kern, M. & Seligman, M. E. P. 2011. Doing the right thing: Measuring wellbeing for public policy. International Journal of Wellbeing. 1 (1), 79-106. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa http://dx.doi.org/10.5502/ijw.v1i1.15

Hoffrén J., Lemmetyinen, I. & Pitkä, L. 2010. Esiselvitys hyvinvointi-indikaattoreista – Mittareiden vertailu ja
kehittämiskohteet. Sitran selvityksiä 32. Helsinki. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa https://www.sitra.fi/julkaisut/ensiselvitys-hyvinvointi-indikaattoreista/

Kania, J., Kramer, M. & Senge, P. 2018. The Water of Systems Change. FSG. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa http://efc.issuelab.org/resources/30855/30855.pdf

Puustinen, A. & Jalonen, H. 2020. Kompleksisuusajattelu – ymmärtämistä edistävä lähestymistapa vai vanhaa viiniä uudessa pullossa? Teoksessa Pirkko Vartiainen, Harri Raisio (toim.) Johtaminen kompleksisessa maailmassa. Viisautta pirullisten ongelmien kohtaamiseen. Helsinki: Gaudeamus. 15–36.

Rusoja, E., Haynie, D., Sievers, J., Mustafee, N., Nelson, F., Reynolds, M., Sarriot, E., Swanson, R.C. & Williams, B. 2018. Thinking about complexity in health: A systematic review of the key systems thinking and complexity ideas in health. Journal of Evaluation in Clinical Practice. 24(3), 600-606. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa https://doi.org/10.1111/jep.12856

Sahamies, K. 2018. Elinympäristön hyvinvointivaikutusten mallintaminen Tampereen kaupunkiseudulla ja Porissa. Hymy 2018 selvityksen loppuraportti. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa https://tampereenseutu.fi/wp-content/uploads/2020/10/HYMY-selvitys-2018.pdf

Simpura, J. 2008. Hyvinvoinnin ja terveyden tietopyramidi. Yhteiskuntapolitiikka. 73:2, 185-189. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201209117457

Sitra. Tulevaisuussanasto. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa https://www.sitra.fi/tulevaisuussanasto/

Sosiaali- ja Terveysministeriö. 2014. Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70306/URN_ISBN_978-952-00-3522-8.pdf

Suontausta, H. & Tyni, M. 2005. Wellness-matkailu – Hyvinvointi matkailun tuotekehityksessä. Helsinki: Edita Prima Oy.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2022. Mitä toimintakyky on? Viitattu 26.10.2022. Saatavissa https://thl.fi/fi/web/toimintakyky/mita-toimintakyky-on#Toimintakyvyn%20ulottuvuudet

Uusikylä, P. 2021. Sukellus systeemiajattelun syvään päätyyn. Työn tuuli. 1/2021, 7–13. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022032224334

Valtioneuvosto. 2021. Hyvinvointialueiden viitearkkitehtuuri. Viitearkkitehtuurin kuvaus. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa https://soteuudistus.fi/documents/16650278/91062200/Hyvinvointialueiden+viitearkkitehtuuri.pdf/bab7c550-34e3-6647-b8d1-32a8190823e2/Hyvinvointialueiden+viitearkkitehtuuri.pdf?t=1632748301963

Valkokari, K., Hyytinen, K., Kutinlahti, P. & Hjelt, M. 2020. Yhdessä kestävää kasvua
-ekosysteemiopas. Viitattu 26.10.2022. Saatavissa https://www.vttresearch.com/sites/default/files/pdf/publications/2020/Yhdessa_kestavaa_kasvua_17022021.pdf