Arvostava kohtaaminen, asenteet ja ennakkoluulot

Sairaanhoitajan ammatissa toimivalle on erityisen tärkeää ymmärtää, miten omat asenteet ja arvot vaikuttavat toisen ihmisen kohtaamiseen. Sosiaali- ja terveysalan ammatissa työskentely edellyttää kykyä kohdata erilaisia ihmisiä aidosti, arvostavasti ja ennakkoluulottomasti. Oman ajattelun ja asenteiden tarkastelu auttaa havaitsemaan mahdolliset ennakkoluulot tai oletukset, joita saattaa tiedostamattaan kantaa.

Kirjoittaja: Anna Romakkaniemi

Ihmisen arvo ja kunnioitus

YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Mitään erotusta ei pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. (Ihmisoikeusliitto 2021.) Sairaanhoitajan eettisten ohjeiden mukaan jokaista potilasta tulee hoitaa yhtä hyvin ja kunkin yksilöllisen hoitotarpeen mukaan, riippumatta potilaan terveysongelmasta, kulttuurista, uskonnosta, äidinkielestä, iästä, sukupuolesta, rodusta, ihon väristä, poliittisesta mielipiteestä tai yhteiskunnallisesta asemasta (Sairaanhoitajat 2021).

Yksilön asenteet yhteisön peilinä

Asenne on ihmisten suhtautumista johonkin henkilöön, kohteeseen tai kysymykseen. Se voi olla esimerkiksi yleistä, pysyvää, myönteistä tai kielteistä suhtautumista. Asenne voi olla pelkästään tunnetasolla tai se voi johtaa ajatuksen tasolta toimintaan. Asenteita muodostetaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Jokin tuttu asia tai kohde, johon on aiemmin suhtautunut kielteisesti, voi vähitellen muuttua myönteiseksi asiaksi. Mitä tutumpi ihminen tai kohde on, sitä miellyttävämmäksi se koetaan. Yksilön asenteet ovat keskeisessä asemassa ryhmänjäsenyyksissä, sosiaalisten suhteissa sekä sosiaalisessa identiteetissä. Tästä syystä hakeudumme seuraan, joka on omien arvojemme ja asenteidemme mukainen. (Helkama ym. 2020.)

Helkama ym. (2020) kirjoittavat, että yksilön asenne esimerkiksi vammaista henkilöä kohtaan voi olla myönteinen, mutta yhteiskunnan asenne vammaisuuteen on päinvastainen, kielteinen. Näin ollen ympäristömme ohjaa käyttäytymistämme ja toimintaamme hyvinkin voimakkaasti. Tästä seuraa se, että yksilö ei voi olla vammaisen henkilön seurassa, sillä hän ei halua toisten ihmisten ajattelevan hänestä huonoa. On yllättävää, että myös ammattihenkilöt voivat suhtautua ihmisten erilaisuuteen joko arvostaen tai pitäen sitä normaaliudesta kielteisesti poikkeavana ilmiönä (Olli 2014).

Ennakkoluulot syrjinnän taustalla

Ihmisillä on asenteiden lisäksi myös ennakkoluuloja toisiaan kohtaan. Syitä ennakkoluuloisuuteen jotakin yksilöä tai ryhmää kohtaan voi olla useita. Esimerkiksi ryhmän etnisyys, kansallisuus, kulttuuri, uskonto tai seksuaalinen suuntautuminen. (Helkama ym. 2020.) Myös vammaisuus tai mielenterveysongelma voidaan katsoa olevan tällainen syy.

Ennakkoluuloisuus Helkaman ym. (2020) mukaan määritellään usein kielteiseksi, vihamieliseksi asenteeksi, tunteeksi tai käyttäytymistaipumukseksi toista ryhmää tai sen jäsentä kohtaan. Ennakkoluulojen taustalla on usein pelkoa tulla uhatuksi sekä halu turvata oma asema yhteiskunnassa. Ennakkoluuloinen käyttäytyminen saattaa olla tiedostamatonta ja eroaa siten rasistisesta käyttäytymisestä. (Zacheus 2019.) Puhutaan symbolisesta tai modernista rasismista. Ennakkoluuloisuuden ja syrjinnän epäsuoriin ja peiteltyihin muotoihin on vaikea puuttua. Ne ovat myös tunnetasolla hyvin tiukassa meissä, sillä me jokainen olemme osa sitä yhteiskuntaa, jossa olemme kasvaneet. (Helkama ym. 2020.)

Me luokittelemme ihmisiä ja ryhmiä myönteisesti sen mukaan kuinka lämpimiä, lähestyttäviä, päteviä tai hyviä toimijoita he ovat. Esimerkiksi opettajat koetaan sekä lämpiminä että pätevinä, kun taas kerjäläisiin tai narkomaaneihin suhtaudumme kielteisesti. Joihinkin ryhmiin, esimerkiksi vammaisiin tai vanhuksiin, suhtautuminen voi olla ristiriitaista. Heihin suhtautuminen voi olla lämmintä, mutta ei pätevää. Valitettavasti kielteinen asenne saattaa johtaa syrjivään tai jopa väkivaltaiseen käyttäytymiseen toisen ryhmän jäseniä kohtaan. (Helkama ym. 2020.) Olennaista tällaisessa käyttäytymisessä on, että ihmisten yksilölliset piirteet sivuutetaan ja heidät jaetaan ryhmiin, esimerkiksi rodun mukaan (Zacheus 2019).

Huomionarvoista on, että toimintamme toista ryhmän jäsentä kohtaan voi olla samanaikaisesti sekä aktiivista että passiivista. Esimerkiksi vapaaehtoistyön tekeminen vammaisjärjestössä on aktiivista toimintaa, mutta olla allekirjoittamatta vetoomusta naapuruston vammaisten tukiasunnon säilyttämiseksi on passiivista toimintaa. (Helkama ym. 2020.) Tätä voisi kutsua myös rakenteelliseksi rasismiksi, jossa erityisesti normit ja käytännöt asettavat jotkin etniset, rodulliset tai kulttuuriset ryhmät muihin nähden eriarvoiseen asemaan, vaikka periaatteet olisivatkin lähtökohdiltaan oikeudenmukaisia ja yksilöä kunnioittavia (Zacheus 2019).

Syrjinnän voidaan määritellä olevan käyttäytymistä, jonka seurauksena yksilö tai ryhmä ei koe saavansa tasapuolista kohtelua suhteessa toisiin. Ei-tasapuolista kohtelua voi olla esimerkiksi resurssien erilainen jako tai yksilöiden ja ryhmien jako ihonvärin, kansallisuuden, uskonnon, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, etnisen taustan tai kulttuurin perusteella. Toisin sanoen henkilö ei voi itse vaikuttaa eronteon perusteisiin. (Zacheus 2019; Seppälä ym. 2014.) Jopa kaksi viidesosaa maahanmuuttotaustaisista tai etnisiin vähemmistöihin kuuluvista ihmisistä on kokenut syrjintää 2010-luvulla. On ikävää, että syrjintä on yleistä Euroopassa, vaikka siitä raportoidaan harvoin. (Zacheus 2019.)

Ennakkoluuloisuuden ja syrjinnän vaikutukset yksilöön tai ryhmään vaihtelevat pienestä kiusallisuuden tunteesta valtavaan tuskaan. Tiedetään, että alistetussa asemassa olevien ryhmien, kuten vammaisten, on usein vaikea torjua itsestään vallitsevaa kielteistä kuvaa (Helkama ym. 2020.) Itsensä stigmatisoinnilla tarkoitetaan sitä, että yksilö kohdistaa leimaavat asenteet itseensä ja alkaa uskoa niiden pitävän paikkansa. Tästä seuraa se, että yksilön itseluottamus on vähäistä ja motivaatio esimerkiksi hakea apua ongelmiin on heikentynyt (Appelqvist-Schimdlechner & Wessman 2014; Helkama ym 2020.) Tarvitaan sosiaalista tukea ja vahvaa tunnetta omaan ryhmään kuulumisesta, jotta yksilön itsetuntoa voidaan vahvistaa. (Helkama ym. 2020.) Esimerkiksi vertaistukiryhmätoiminta on tällaista toimintaa.

Kun lapsi tai nuori kokee tulevansa tunnistetuksi omana itsenään, hänen itsetuntonsa, itsekunnioituksensa ja itsearvostuksensa vahvistuu. (Kallio ym. 2015.) Valitettavasti useimmat meistä on joskus myös kokenut epäoikeudenmukaista kohtelua. Pelkkä arvostaminen ja kunnioittaminen ajatuksen tasolla ei riitä, vaan tarvitaan sanoja, eleitä ja tekoja, jotta lapsi tai nuori voi kokea olevansa arvokas ja osa yhteisöä, jossa elää (Kallio ym. 2015). Ulkopuolisuuden kokeminen on myös Pikkaraisen, Hakalan ja Kykyrin (2019) tulosten mukaan merkittävä syy romaninaisten koulusta pois jäämiseen. He olivat kokeneet muun muassa hyljeksityksi tulemista, kulttuurillista yksinäisyyttä ja ennakkoluuloisuutta mutta myös sitä, että heidän omat vanhempansa eivät osanneet tukea heidän koulunkäyntiään riittävästi. (Pikkarainen ym. 2019.)

Kohti oikeudenmukaista hoitotyötä

Oikeudenmukainen toimintatapa ei syrji ketään vaan on samanlaista tilanteesta tai henkilöstä riippumatta. Oikeudenmukaisuutta voi olla se, että jokaisella kansalaisella on oikeus sanoa oma mielipiteensä ja osallistua päätöksentekoon. (Seppälä ym. 2014.)

Kehittämällä omia asenteitaan ja tarkastelemalla eettistä toimintaansa hoitoalan ammattilainen voi luoda turvallisen ja kunnioittavan ilmapiirin, joka tekee palvelukokemuksesta positiivisemman ja vahvistaa asiakassuhdetta. Tällainen asenne rakentaa myös ammatillista itsetuntoa ja parantaa työssä viihtymistä.

Lähteet

Appelqvist-Schmidlechner, K. & Wessman, J. 2014. Straight from Transylvania – nuorten mielenterveyskuntoutujien toiseuden kokemuksia. Teoksessa M. Gissler, M. Kekkonen, P. Känkänen, P. Muranen & M. Wrede-Jäntti (toim.) Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot –vuosikirja 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 73–85. Viitattu 1.11.2024 Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-996-1

Helkama, K., Myllyniemi, R., Liebkind, K., Ruusuvuori, J. Lönnqvist, J.-E., Hankonen, N., Mähönen, T. A., Jasinskaja-Lahti I. & Lipponen J. 2020. Johdatus sosiaalipsykologiaan. Helsinki: Edita.

Ihmisoikeusliitto. 2021. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Viitattu 1.11.2024 Saatavissa https://ihmisoikeusliitto.fi/wp-content/uploads/2016/05/YK_Ihmisoikeuksien-julistus.pdf

Kallio, K.P., Korkiamäki, R. & Häkli, J. 2015. Johdanto: Myönteinen tunnistaminen – näkökulma hyvinvoinnin edistämiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Teoksessa J. Häkli, K. P. Kallio & R. Korkiamäki (toim.) Myönteinen tunnistaminen. Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura Verkkojulkaisuja 90, 7–35. Viitattu 1.11.2024. Saatavissa https://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/myonteinen_tunnistaminen.pdf

Olli, J. 2014. Tulla kuulluksi omana itsenään – vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen. Teoksessa M. Gissler, M. Kekkonen, P. Känkänen, P. Muranen & M. Wrede-Jäntti. (toim.). Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot –vuosikirja 2014. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 152–160. Viitattu 1.11.2024. Saatavissa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-996-1

Pikkarainen, M., Hakala, J., & Kykyri, V.-L. 2019. ”Ulkopuolisuuden olo” : tapaustutkimus peruskoulun keskeyttäneiden romaninaisten koulukokemuksista. Kasvatus. Vol. 50(2), 120–135. Viitattu 1.11.2024. Saatavissa https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/64225

Sairaanhoitajat. 2021. Ammattietiikka ja kollegiaalisuus. Suomen sairaanhoitajaliitto ry. Viitattu 1.11.2024. Saatavissa https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/Sairaanhoitajien-eettiset-ohjeet.pdf

Seppälä, T., Jasinskaja-Lahti, I., Lipponen, J. & Liebkind, K. 2014. Koettu oikeudenmukaisuus ja syrjintä. Teoksessa L. Myyry, S. Ahola, M. Ahokas & I. Sakki. (toim.). Arkiajattelu, tieto ja oikeudenmukaisuus. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 18, 248–292. Viitattu 1.11.2024. Saatavissa https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/144169/AMPB_Juhlakirja.pdf?sequence=1

Zacheus, T. 2019. Kiusaaminen, syrjintä ja rasismi: maahanmuuttotaustaiset nuoret ja koulutus. Teoksessa Jahnukainen, M., Kalalahti, M. & Kivirauma, J. (toim.). Oma paikka haussa. Helsinki: Gaudeamus, 137–169.

Kirjoittaja

Anna Romakkaniemi hoitotyönlehtori Hyvinvointiyksikössä LAB-ammattikorkeakoulussa. Hän toimii keskitettynä tutorina ja hänen kiinnostuksensa kohteena on opiskelijoiden ammatillisen kasvun tukeminen korkeakouluopintojen aikana.

Artikkelikuva: https://pixabay.com/fi/photos/sairaala-potilas-terveytt%C3%A4-8352776/ (Jan Bergman, Pixabay License)